Riitasointu

Tiedätte varmaan sen tunteen joka iskee lukiessa luovaa ja hyvin ajateltua tekstiä joka vie mennessään soljuvalla kielenkäytöllä kunnes homma töksähtää pieneen, mutta ai niin harmittavaan pilkku- tai yhdyssanavirheeseen. Vähän kuin muuten täydellinen romanttinen pianosonaatti jossa särähtää riitasointu tai muovin palanen muuten täydellisessä suklaamoussessa.

Koin tuon nimenomaisen tunteen kun kävin katsomassa Tennispalatsissa Hannes Heikuran Dark Zone -näyttelyn.

Kuvista ei voi olla huomaamatta ammattilaisen otetta. Mies ampuu kuin salamurhaaja, juuri oikealla hetkellä ja osuu kohteeseen kuin kohteeseen. Loistavasti pysäytettyä aikaa. Tunnelmallista havainnointia. Helsinki näyttää hienolta.

Vedostustyylistä tulee minulle mieleen ylidramaattinen lehtikuvaestetiikka. On kuin isot tummat pinnat odottaisivat leiskaajaa asettelemaan otsikkoa ja ingressiä paikalleen. Tavallaan mielenkiintoista, etenkin kun kuvat ovat isona seinällä, mutta ei ehkä kuitenkaan tyyli joka on minun mieleeni. Vaan niinpä meillä on kaikilla oma makumme. Kuvittelen ymmärtäväni kuitenkin sen verran, etten anna makuasioiden sumentaa kuvien hienoutta.

Ja sitten. Piti oikein puhdistaa silmälasit ja katsoa tarkemmin. Voiko olla? Kyllä. Raidoittumista! Epätasaisia sävyliukuja. Auh. Pilkkuvirhe. Miten voi olla? Liiallista sävyalan muokkausta kuvankäsittelyssä? Ja niin selkeästi näkyvissä isossa kuvassa isolla alueella? Miksei sitä piilotettu? Ja sitten huomasin toisen kuvan huippuvalossa kulmikkaan vitivalkoisen alueen. Argh. Särö. Riitasointu.

Harmittavaa miten tuollaiset yksityiskohdat voivat niin latistaa tunnelman.

Seitsemäs ja viimeinen viikonpäivä

Yksijalkaisia ukkoja. Rimppakinttuja. Kympin naisia. Puistot täynnä ihmisiä. Kadutkin. Pieni punkkarijengi Sallinkadulla.

Aurinko lämmitti kyllä, mutta liikkuvat ilmamassat olivat toisinaan hiukan viileitä. Ympärillä lyhyet lahkeet ja hihat paljastivat talven jäljiltä sen verran kelmeänvalkoista pintaa, ettei punaiseksi lihaksi oikein uskoisi. Kesän jälkeen varmaankin paremmin paistunutta.

Uudet kengät istuivat jalkaan kuin kengät jalkaan eivätkä hiertäneet ollenkaan. Toivottavasti kestävät koko kesän. Pidempäänkin saisivat. Pitää se toinenkin pari ajaa sisään kävellen.

Lammaslihapullat, koska mieli teki. Sinisen huvilan kahvia matkan varrella. Pitää muistaa taas opetella pitämään vesipulloa mukana.

Lumisotaväki huomio

Nyt kun talvisesta lumisodasta jäljelle jääneet viholliskohteet makaavat silvottuina ja lämpenevässä säässä vettä valuvina pitkin kaupunkia, haluaisin ehdottaa teille, Helsingin lumisotasankarit, että kävisitte reippaina vielä jatkosotaan, nimittäin vesisotaan. Vihollinen luo sulaessaan, laajuudeltaan ja syvyydeltään huomattavia tekojärviä ikävästi vaikeuttaen liikkumista pitkin liikenneväyliä joiden soisi olevan maakrapujen saavutettavissa ilman venettä tai pelastusliivipakkoa. Vesisodan päämääränä olisi siis näiden viralliseen kaavoitukseen kuulumattomien vesiesteiden pikainen tyhjentäminen.

Etukäteen tulevista täsmäiskuista iloiten,
Kulkija, Jalan

Vesieste kevyen liikenteen väylällä
Vihollisen masinoima tekojärvi.

Taistelutanner

Kaatuneita liikennemerkkejä, vääntyneitä ajoesteitä (vai mitä termiä niistä sellaisista metallisista tolpista käytetään?), runnottuja aitoja, rikkinäisiä mainostolppia ja tuhoutuneita penkkejä. Onko se sitten sitä, että tämän kaupungin suunnittelussa ei oteta huomioon sitä, että talvi tulee joka ikinen vuosi vai sitä, että lumen luomisen pitää olla (kustannus-)tehokasta eikä kiireessä ole niin tarkkaa hajoaako jotain, kunhan saadaan lumia liikuteltua?

Kiinteän puistonpenkin teurastamisesta koituva vahinko on yleensä jo lähes tuhat euroa” kertoo HS.fi:n Oma kaupunki vuonna 2008. Hinnat ovat tuskin laskeneet tämän jälkeen. Jossain (en nyt löydä missä) mielestäni sanottiin uuden penkin kustantavan jopa 2000 euroa nykyään.

Sitä minä vaan, mikäköhän lienee tämän talven lumisodan lasku, kun kaikki tuhot tulevat lumen alta esille?

Lumenluonnin aiheuttamia vaurioita penkissä
Tällaisia oli monta Ehrenströmintien varrella

Kaupunkia ja kuvia

En muista hymyilleeni pitkään aikaan niin paljon ja pitkään kuin katsellessani skrubuista 1970-luvun Helsinkiä Asfalttia ja auringonkukkia -näyttelyssä. Aivan loistava. Avoinna 27.2.2011 asti.

Vanhan joulumyyjäiset olivat kuin Vanhan joulumyyjäiset ovat olleet jo pitkään: Sitä samaa kuin aina. Joskus ne inspiroivat, nykyään en löydä sieltä mitään kiinnostavaa. Ehkä tapahtuma tai tarjonta ei ole suunnattu keski-ikäiselle miehelle? Parasta antia oli kuppilassa nautittu espresso ja suklainen leivos.

Hesarin lasisen linnan alakerrassa oli valokuvanäyttely, huomasin, kun siitä läpi kävelin. Katsoin kuvia. Tämä on varmasti jonkun stock photo -firman myyntinäyttely. Ei, ajattelin, kun katselin kuvia vähän lisää… jotain muuta tämä on. Jonkun kamerakerhon näyttely? Hmm… Ehkä Helsinkiläiset Flickr-tyypit ovat keränneet kuvia kasaan? Eipä ollut. Oli mainosvalokuvaajien näyttely. Lähtiessäni kirjoitin muistiin tämän: ”Kuva on abstrakti olematta kuitenkaan abstrakti”.

Ulkona oli kaunis pakkasilta ja ilma oli kirpeä olematta kuitenkaan kirpeä. Kuuntelin kotiin päin köpötellessäni kirjaa The Thing About Life Is That One Day You’ll Be Dead joka mielestäni on jollain oudolla tavalla koskettava ja kaunis – rehellistä kerrontaa elämästä ja pohdintaa kuolemasta. Tällaisen kirjan minäkin haluaisin kirjoittaa. Se voisi olla koskettava olematta kuitenkaan koskettava.

Stadionin tornin rakennustelineet näkyvät jo Linnankoskenkadun Postille.

Näissä kuvissa näkyy elämän skrubuisuus - Eeva Rista 2010

Mutta kuka oli Birger Käcklund?

Olen miettinyt, olematta ainoa, että kuka on tai oli se Birger Käcklund jonka mukaan on Hietaniemen kalmiston merenrannan puoleinen kevyen liikenteen väylä nimetty. Komea raitti on se.

Birger Käcklundin raitti kartalla
Kyseinen raitti punaisella merkitty. Kartta varastettu täältä: kartta.helsinginseutu.fi.

Koska internet ei tahtoessani jakanut suurta viisauttaan (ehkä en vaan osannut?) päätin päivänä eräänä lähettää Kaupunkisuunnitteluvirastolle asiasta kysymyksen.

Odottavan aika on pitkä. Hiukan alle kolme viikkoa tässä tapauksessa. Mutta enhän ollut jäniksen selässä, joten oikein mukavaa oli kun vastaus viimein saapui, pahoitteluin viipymisen johdosta. Viestissään lomalta palannut Johanna kertoo seuraavaa:

Nimi Birger Käcklundin raitti on nimistötoimikunnan esitys vuodelta 1995. Birger ”Zeke” Käcklund (1929–1991) oli Helsingin ensimmäinen pyöräilyreittien tarkastaja ja elämäntapapyöräilijä sekä kaupunginvaltuuston vara- että varsinainen jäsen 1980-luvulla. Itse asiassa nimi ei ole vielä virallinen, asemakaavaan merkitty nimi, mutta se on jo kartoilla ja käytössä. Nimen virallistuminen ilmeisesti odottaa lähialueen suunnitelmien vahvistumista.

Nyt siis tiedän. Kiitos.

Samalla saatan (miksi kun kirjoitan sanan ’saatan’, sen perään tulee usen vahingossa ylimääräinen a?) tajuta, miksei nimi näy kaikissa kartoissa. Mutta eikö enää ole pyöräilyreittien tarkastajia?

Raitteja ja polkuja

Piti tässä tarkistaa erään kevyen liikenteen väylän nimi Helsingissä. Muistin, että kyseessä on jonkun ihmisen mukaan nimetty raitti.

Tapani mukaan suuntasin selaimen kohti Googlen karttaa ja napsuttelin esiin oikean kohdan vaan eipä siinä näkytkään mitään nimeä. Hmm…? Olen ihan varma, että kyseisellä raitilla on nimi.

Näinköhän Googlen kartalla on muitakin pienempiä reittejä ja raitteja nimeämättä? Kyllä. Tarkistin asian ja huomasin, että eihän ne vain ole nimettömiä, vaan puuttuvat kokonaan. Näyttää puuttuvan myös pieniä teitä joilla autoliikenne on sallittua.

Ei ole muuten Eniron kartta sen parempi sen suhteen.

Onneksi Helsingin kiinteistöviraston kaupunkimittausosasto tarjoaa (nyt näköjään uudistunutta ja käytettävyydeltään vanhaa paljon mukavampaa) karttaa josta löytyy pienetkin raitit ja polut.

Paikallistieto on yhä siis paikallistietoa.

Kuvia kartalla, osa 2

Sulopuiston Olli linkitti edellisen karttajutun kommenttiosiossa The New York Timesin City Room -blogin juttuun jossa, muun ohella, mainittiin Eric Fisherin Locals and Tourists -kartat, joissa Flickrin paikkatiedon mukaan on OpenStreetMap-karttoihin visualisoitu missä paikalliset ja turistit ottavat kuviaan eri kaupungeissa.

Päätin napata Fischerin paikkatietokartan Helsingistä (CC-lisenssihän antaa siihen mahdollisuuden) ja yhdistää siihen tuon aikasemmin jukaisemani kuvieni paikkatietokartan. Nämä kaksi ovat tietenkin aika erilaisia ja mitään yhtenäistä tapaa visualisoida en viitsinyt edes yrittää tehdä.

Alla olevaan karttaan on merkitty punaisella turistien ottamat kuvat (=kuvia otettu alle kuukauden ajalta ja kuvaajat vaikuttavat olevan jonkun toisen kaupungin asukkaita), sinisellä paikallisten näpsyt (=kuvia on yli kuukauden ajalta) ja keltaisella ne kuvat joista ei oikein voi päätellä onko kyseessä paikallisen vai turistin ottama. Edellä mainittujen Fischerin värien lisäksi kartalla näkyy vaalea, lähinnä räkäklimppiä muistuttava roiske joka siis kuvaa, jollain tasolla ainakin, missä olen omat kuvani Helsingin alueella valottanut.

Explore pni’s photos on the map.

Alkuperäinen kartta OpenStreetMap, värillinen visualisointi Eric Fisher, räkäklimppi Pekka Nikrus, kuvan lisenssi CC-BY-SA.