Enemmän enemmällä

Kuin luin yhdestä selaimen välilehdestä löytyneen (mistä lie linkki löytynyt) Kalevan jutun Makaroni halvinta pienessä pussissa, muistin miten lähivaltsussani Embo on 16 rullan paketissa kalliimpaa per rulla kuin sama toilettipaperi 8 rullan pakkauksessa. Jostain sitä vaan on jotenkin omaksunut ajattelutavan, että isommat pakkauskoot tarkoittavat halvempaa yksikköhintaa.

Mutta niin se vessapaperin hinta katoaa mielestä kun astelee kaupasta kotiin, vaikka matka ei olisi erityisen pitkä. Yksi pieni arkinen asia joka ei tunnu niin tärkeältä, että se erityisesti jäisi kellumaan muiden pienten arkisten asioiden yläpuolelle. Onneksi se muistuu mieleen kun on kaupassa. Aina ei kuitenkaan muistu mieleen ostaa vessapaperia, vaikka pitäisi. Sellainen kyllä jää mieleen.

Musiikki on sisältöä?

Miksi minulle tulee mieleen lehdet kun luen juttua siitä, että lähes viidennes Spotifysta on siirtynyt pilkkahintaan RIAA-kartellin neljän suuren levy-yhtiön omistukseen?

Ajattelen ja assosioin taas ihan omaan tapaani vallattomasti: Musiikki on jutussa mainituille levy-yhtiöille sisältöä (ei tuote) siinä missä uutiset ja artikkelit ovat sitä lehtitaloille.

Onko Spotify tavallaan mahdollistanut levy-yhtiöille Metrolehden? Tai ei nyt ihan… analogia ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta sitä on mielenkiintoista pureskella. Sisältöä jaetaan kuluttajan näkökulmasta ilmaiseksi ja tulot tulevat mainonnasta (joita muuten ei voi ohittaa vaientamalla tietokone käyttöjärjestelmän kautta), paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että kuluttaja on maksanut Spotifystä ja näin päässyt mainoksista (kumpikohan on kannattavampaa Spotifylle: kuukausimaksua maksava kuluttaja vai mainostulot?).

Ja jos Magnus Ugglan sanomisiin on uskominen, on meno levy-yhtiöiden puolella mielestäni se mihin Sanoma News pyrki uudella avustajasopimuksellaan (jolle Markkinaoikeudelta tuli toistaiseksi kielto): Kertamaksu ja ikuinen käyttöoikeus missä tahansa yhteydessä.

Jos levy-yhtiöt päättävät myydä osakkeet, saavat ne pitää voitot kokonaisuudessaan itsellään, eikä artisteille tarvitse antaa mitään, vaikka he ovat tehneet musiikin, jolla levy-yhtiöt rikastuvat.

Afterdawn.com: Uggla: Spotify ei maksa artisteille tarpeeksi

Sen mikä tapahtui uutissisällölle tapahtuu nyt myös musiikille. Musiikin hinta putoaa nollaan. Tottahan musiikkia on saanut P2P-verkoista ilmaiseksi jo pitkään ennen Spotifyta, mutta nyt myös isot levy-yhtiöt jakelevat musiikkia kuluttajalle ilmaiseksi. Ilmainen musiikki on siis okei. Musiikista on näin tullut sisältöä jota saa ilmaiseksi, kunhan kestää kylkiäisenä mainonnan. Musiikki ei siis enää ole tuote jolla itsessään on arvo. Kuluttaja tottuu nopeasti sellaiseen ja sen jälkeen onkin paha yrittää nostaa hintoja.

Kuten sanoin: Metrolehti ei ole täydellinen analogia, aika huono oikeastaan, mutta tässä koko Spotify-jutussa on kuitenkin jotain lehtibisnesmäistä – joka on aika hullua, sillä lehdetkään eivät elä kultakauttaan tässä murroksessa jonka internet on saanut aikaan.

Ja sitten tietenkin on vielä tämä tutkimus: Young Folks Don’t Care About Paid Music Streaming. Ihmiset yhä siis haluavat omistaa musiikin, ei ehkä CD-muodossa vaan tiedostoina. Omistamisella on siis yhä arvonsa.

Mitenköhän tässä vielä käy?

Nostalgiahädän karkoitus

Olen useaan otteeseen täällä kirjoitellut verkko-ostamisesta, etenkin siitä, miten samassa verkkokaupassa hinnat vaihtelevat valitun (joko itse valitun tai automatiikan valitseman) maan mukaan, vaikka kyseessä on aivan samat bitit jotka liikkuvat pitkin interveppiä.

Nyt ajattelin taas kirjoittaa aivan samasta asiasta. Paitsi, että tässä liikkuu identtiset palat muovia.

Koko homma lähti liikkeelle siitä, että päätin etsiä iTuneksessani olevien kansikuvattomien levyjen kansikuvia verkosta. Päädyin siinä puuhassa sitten jonnekin, jossa assosioin jollain tavalla jotain johonkin ja yllättäen minuun iski mieletön nostalgiahätä. Päätin siltä istumalta korjata niitä vaurioita joita CD-kokoelmani on saanut pitkin vuosia, lähinnä opiskeluaikoina pohjanmaalla jolloin jokunen levy vain hävisi jonnekin. Ja kun melkein kaikki vinyylini varastettiin jokin aika takaperin, päätin tässä samalla korjata hiukan sitäkin. Löysin itseni CDONista.

Klikkailin ostoskoriin kaikenlaista ja vasta hetken kuluttua tajusin olevani CDONin Ruotsin saitilla. Olisikohan postituskustannukset halvemmat jos cdon.fi:stä tilaa Suomeen (joka siis on, huomasin hiukan myöhemmin, ainoa mahdollisuus)? Tätä pohtiessani mietin miten CDON myy samoja muoviläpysköitä useammalla kielellä ja valuutalla ja… no, tästähän tulikin sitten vertailu.

Kävin poimimassa ostoskoriin samat levyt eri maiden saiteilla. Hinnat postituskuluineen muunnettu euroiksi:

SE: 46,86 + 2,92 = 49,78
NO: 52,38 + 3,27 = 55,65
FI: 52,80 + 2,95 = 55,75
EU: 52,80 + 3,95 = 56,75
DK: 54,44 + 3,88 = 58,32

Karua. Tanskalaiset saavat pulittaa tasan samoista levyistä postitettuna melkein kympin enemmän kuin ruotsalaiset. Me pääsemme hiukan halvemmalla, mutta ero sweedeniin on kuitenkin kuusi euroa. Vaikuttaa, hintoja katsellessa, että CDON naureskelee matkalla pankkiin ulkomaanpellejen kustannuksella. Olisi kiva tietää millä nämä erot hinnoissa perustellaan. Onko syy vain se, ettei naapurista voi tilata vaan pidetään ostaja oman maansa rajojen sisällä globaalissa internetissä?

Toisaalta, koska interverkko on maailman suurin hinnasto ja tuoteluettelo jonka avulla on naurettavan helppoa vertailla hintoja ja tuotteita, voivat jopa tanskalaiset iloita CDONin hinnoista: Samasta levypaketista amazon.de:ssä kiskotaan hulppeat 146,42 euroa.

Vertailu iTunes Storen kanssa ei oikein onnistu: sen tarjoama valikoima on harmittavan suppea. On kuitenkin mainittava, että ne levyt jotka löytyvät iTunes Storesta ovat noin euron kalliimpia kuin mitä CDON niistä pyytää.

Tieto lisää tuskaa. Se luo myös esteitä ostolle. Kun ihmisillä on mahdollisuus vertailla, he vertailevat. Ja vaikka toistaiseksi varmaan aika harva käy näin tarkkaan läpi eri mahdollisuuksia, uskon vertailun lisääntyvän.

Nyt jäivät kauppiaat ilman rahojani, mikä nyt ei varmaan tämän yhden kaupan kannalta ole iso menetys heille, mutta hyvä huomio itselleni: Toistaiseksi voin hyvinkin elää ilman niitä levyjä, ilman joita olen onnistunut elämään jo yli kymmenen vuotta. Tämä on muistettava seuraavan kerran kun iskee nostalgiahätä.

Jos olisin verkkokauppias ryhtysin välittömästi miettimään: en sitä, miten minunlaiselleni asiakkaalle voisi myydä vaan sitä, miten välttäisin karkoittamasta potentiaalisia asiakkaita omalla tekemiselläni. Voi tietenkin olla, ettei minun kauppiaana tarvitsisi välittää sellaisesta 91,6 miljoonan euron vuotuisella myynnillä (vuonna 2007). Vaikka ehkä kuitenkin tarvitsisi, sillä minunlaiseni shoppaajat (en usko olevani ainutlaatuinen, meitä on varmaan muitakin) saattaisivat hyvinkin korottaa keskimääräisen transaktion arvoa, ja 200000 transaktion kuukausivauhdilla…

Eri pituiset lyhentämättömät

Törmäsin taas äänikirjaan jota ei myydä tänne Euroopan ylänurkkaan. Ei ainakaan Audiblen kautta. Me olemme vain jakelija, kertoivat, kun jälleen heille valittelin asiaa. Ja kuten viimeksikin, kyseinen kirja löytyi iTunes-kaupasta (jossa se on Presented by Audible, eli saman jakelijan jonka palvelun kautta kirjaa ei saa).

Tällä kertaa syy kirjoitukseen ei kuitenkaan ole ärsyttävät rajoitukset ja toiset jakelukanavat, vaan kirjan pituus. Niin Audiblessa kuin iTunesin kautta kirja on unabridged, eli lyhentämätön. Kuitenkin Audiblessa sen pituus on 6 tuntia ja 55 minuutta mutta iTunesissa vain 5 tuntia 6 minuutta, eli lähes kaksi tuntia lyhyempi. Kuitenkin vaikka lyhyempi lyhentämätön on 23 % vähärasvaisempi, on hintaan tullut n. 2 euroa lisää painoa.

Harmittaako? Harmittaa.

Vähemmän enemmällä

Kun bussia odottelee eikä se koskaan tule ja sen jälkeen kaivaa netistä, että bussivuoroja jää ajamatta kuljettajapulan vuoksi, on naurussa pitelemistä kun sen jälkeen lukee jutun siitä, että bussiliput uhkaavat kallistua.

Näin julkisissa matkustavan näkökulmasta tämä vaikuttaa siltä, että mitä heikommaksi palvelu muuttuu, sitä enemmän siitä nyhdetään fyrkkaa. Kohta bussiliput varmaan maksavat 10 euroa ja bussilinjoja on vain yksi, joka sekin ehkä kulkee kerran päivässä.