skrubu

”Suomessa bloggaamisen edelläkävijöihin lukeutunut Alex Nieminen on ehtinyt jo lopettaa bloginsa”, muistatteko? Blogi on kuollut, sanottiin. Osa varmaan muistaa. Siitä on aika tasan parikymmentä päivää vaille kolme vuotta.

Itselleni tuo tuli mieleen kun useammastakin paikasta on tullut vastaan tietoa Uudesta uudelleensyntymisestä. Seurantaan meni. Meni myös tuo Tikan blogi.

Vuosikymmen sitten 20 prosenttia verkkohauista oli pornoa, mutta enää vain 10 prosenttia. Samaan aikaan Facebookin kaltaisten sosiaalisten verkostojen suosio on noussut huimasti.
–
Tietoviikko: Facebook vie enemmän aikaa kuin porno

Niin, tai kuten kolleega tokaisi mainitessani hänelle tästä uutisesta: ”Ehkä pornoa ei enää tarvitse hakea”. Eli jos porskia löytyy hakematta, niin totta ihmeessä sen hakeminen vähenee.

Toisaalta voisi varmaan miettiä, että jos hakukäyttäytyminen (onko tuo sana oikeasti?) muuttuu kolmessa vuodessa, mitä tapahtuukaan kymmenessä? Kymmenessä vuodessa netti on muuttunut paljon. Todella paljon.

Entä jos ei oleteta pornoa etsivien määrän pysyvän suhteellisesti samana riippumattaa siitä paljonko verkossa on ihmisiä (12/1998 147 milj., 6/2008 1463 milj. [lähde])? Mitä jos kymmenessä vuodessa netissä vaan hengaa sen verran enemmän jengiä joiden motivaatio ei ole porno vaan muut asiat? Sehän johtaisi siihen, että hauissa pornon suhteellinen osuus vähenee. Onko siitä sitten kiittäminen vain sosiaalisten verkkojen? Miten paljon vaikuttaa kouluissa lisääntynyt netin käyttö, verkkokauppojen yleistyminen, selaimet kännyköissä tai se, että kymmenen vuotta sitten ei juurikaan Googlea käytetty. Paljonko vaikuttaa se, että nyt netissä on tarjolla paljon enemmän sisältöä kuin kymmenen vuotta sitten (muutakin kuin pornoa)?

Vaan oli syy missä tahansa, on kai kuitenkin hyvä juttu, että 18 - 24 vuotiaat eivät hae pornoa verkosta nykyään yhtä paljon kuin ollessaan 8-14 vuotiaita?

Hiukan lisää tutkimuksesta Reutersilta: Porn passed over as Web users become social.

Päivitys: Lisäsin lauseen sisällön määrästä.

Merten kirjoitti YouTubessa olevista Bad Vugum -videoista. Muistin yllättäen, että olin mukana tekemässä yhtä, löytyisiköhän se? No löytyi: Generatos - Shiny Mama.

Samalla piti tietenkin katsoa löytyykö YouTubesta se toinenkin musavideo jonka leikkasin kasaan. Olihan sekin siellä: Poverty Stinks - Summer Will Never End. Se on kasattu lähinnä vanhoista kaitafilmeistä isäni arkistoista. Ja kukas se siellä, 2 min 8 sek kohdalla, istuu teltassa naama kuin hangon keksi? No minähän se siinä(kin).

Hitaasti mutta verkkaisesti edistyvä kaikenlaista roinaa sisältävien laatikoiden läpikäynti jatkui tänään ponnettomasti. Tai no, sain minä pari laatikkoa käytyä läpi. Ehkä saan projektin valmiiksi ennen loman loppua.

Toisesta läpikäydystä laatikosta löytyi Shellin lasten passi vuodelta 1970. Muistan nähneeni kyseisen passin aikaisemminkin tavaroiden seassa, mutta siitä on varmaan lähemmäs kymmenen vuotta aikaa.

Jäin selailemaan tuoa pirteän keltaista, mutta hiukan kulunutta vihkosta täynnä leimoja. Jos sen olisi palauttanut johonkin Shellin osoitteeseen vuoden 1970 loppuun mennessä, olisi ollut mukana arvonnassa: 10 paria luistimia pojille ja 10 tytöille. Selvästikään passiani ei koskaan palautettu. En tiedä miksi. Eikä minulla siitä oikeastaan ole mitään muutakaan muistikuvaa. Olin tuolloin 93 cm (passin tietojen mukaan) – liian lyhyt muistaakseni mitään.

Mutta leimoja siihen on näköjään tullut kerättyä. Niin kotikylästä kuin muualtakin. Taidettiin olla kesällä matkalla jossain päin Suomea. Autolla, kuten perheellämme tapana oli. Olikohan meillä silloin se punainen Fiat 600 menopelinä?

Kaikkea sitä säästääkin.

Hyvä niin.

Koska edellinen kirjoitukseni vei vain 13 vuotta ajassa taaksepäin, siirryn nyt hiukan kauemmaksi.

Selailin vuoden 1969 Tiedonportaat-kirjasarjan osaa jossa käsiteltiin lehdistöoppia. Sieltä bongasin tiedonvälityksen teoriasta kohdan jossa journalistien ja mainostyöläisten rajaa ei periaatteessa ole. Joukkotiedottaja on joukkotiedottaja on joukkotiedottaja (lihavointi omani):

[tiedonvälityksen] teorian tehtävänä on koota hankittu tai vasta hankittu tieto aukottomaksi kokonaisuudeksi sekä paljastaa muuten havaitsematta jääviä yhteyksiä, ja auttaa laatimaan ennusteita erilaisten tehtävien toimenpiteiden tai monien kehityskulkujen yhteistuloksena syntyvien asetelmien vaikutuksista. Näin teoria palvelee joukkotiedottajien – journalistien, propagandistien, PR-miesten, puhujien – tarpeita.

Esimerkin tällaisesta teorian käytännön sovellutuksesta tarjoaa mainonta. Kun tutkimus oli paljastanut, etteivät ihmiset bensiiniä ostaessaan ostakaan tätä tai tuota polttoainetta, vaan voiman tuntoa, työnsä taitava mainosjournalisti sovitti havainnon iskulauseeksi: »Pane tiikeri tankkiin!» Tuloksena oli yksi kaikkien aikojen tehokkaimpia mainoskampanjoita. Vähemmän näyttävää, mutta taloudellisesti ja journalistisesti yhtä merkittävää joukkotiedotustutkimusta ja sen sovellutusta harjoitetaan nykyään kaikkialla. Eräissä aikakauslehdissä kirjoitukset muovataan tarkoin siihen kieliasuun joka on luettavuustutkimuksissa sanoman perille viemisen kannalta todettu parhaaksi.
–
Professori Raino Vehmas
Tiedonportaat, osa 7: Lehdistöoppi, Werner Söderström Osakeyhtiö 1969

Mainosjournalisti… ja, että yhtä merkittävää taloudellisesti ja journalistisesti kuin mainonta on kirjoitusten muokkaaminen ymmärrettäviksi. Jotenkin tuntuu siltä, että tänä päivänä ei yhtä helposti piirretä yhtäkuin-merkkiä eri massamediaa tuottavien ammattiryhmien välille.

Googlatessani Raino Vehmasta, löysin YLEn Elävästä arkistosta mielenkiintoisen ohjelman vuodelta 1974 – Viestinnän valta, vastuu ja valvonta – jossa Vehmas, Aamulehden päätoimittajan ominaisuudessa, on haastateltavana jokusen muun ohella.

Menneisyyttä on kiva kaivella.

Grävde och sökte bland gamla saker: i just alla de lådor man inte skall gräva i om man vill få något gjort utan att myriader av minnen överrumplar en.

Tanken var att gå igenom åtminstone en del av allt det jag sparat och kanske bli av något som jag inte definitivt känner mig tvingad att spara mera. Och det gick bra tills jag öppnade ett kuvert med fotografier. Det var svartvita bilder från 1987, slutet av maj eller början av juni – då man blev student. Inte mindre än 21 år sedan.

Hehe, riktigt barnet ännu. Himmel vilka glasögon. Liknar jag Kermit?