Halu palata perusasioiden äärelle

“Yhtä aikaa uuden teknologian kanssa kulkee halu palata vanhaan: luontoon, puhtauteen, perusasioiden äärelle.”
— hs.fi: Oman kehon optimoijat, 30.9.2018

Yllä oleva lainaus biohakkereista kertovasta jutusta toistaa samaa mistä jo esimerkiksi Thoreau ja Rousseau aikanaan kirjoittivat.

Paluu vanhaan ja luontoon on halu joka on suhteessa siihen aikaan, jossa palaamisesta haaveileva elää. Se on halu, joka on suhteessa niin omaan elintasoon ja elämänmenoon kuin muutenkin maailmanmenoon juuri silloin kun kyseinen halu esiintyy. Vaikea uskoa, että biohakkeri, jolla on halu palata vanhaan olisi valmis hyppäämään aikakoneeseen ja jatkaa elämäänsä 1700-luvulla Rousseaun aikalaisena, elämään ilman sähköä tai internettiä kuten Jean-Jacques. Tai jos Thoreau siirrettäisiin Walden-järven rannalta vuoden 2018 biohakkerin näkemykseen vanhoista perusasioista, saattaisi Henry David hyvinkin esittää eriävän mielipiteen siitä mitä ovat elämän olennaiset perusasiat älylaitteineen ja vedenpuhdistmineen (jotka eivät vättämättä ole eri asioita).

En minä biohakkeruutta tai -rointia kritisoi, tai teknologista kehitystäkään. Kunhan nyt vain pohdin sitä miten pelkkä kritiikitön toteaminen vanhaan ja perusasioiden ääreen palaamisen halusta ilman, että asiaa oikeastaan suhteuttaa mihinkään muuhun kuin pelkkään omaan yksilölliseen haluun olla terve, ei kerro oikeastaan mistään muusta kuin epämääräisestä nostalgian potemisesta. Se millainen teknologia kuuluu tähän nostalgian kokemiseen on tavallaan merkityksetöntä, koska ilman teknologiaa ihminen ei ole elänyt miljooniin vuosiin.

“I went to the woods because I wished to live deliberately, to front only the essential facts of life, and see if I could not learn what it had to teach, and not, when I came to die, discover that I had not lived.”
— Henry David Thoreau: Walden, 1854

Sisältäni mielikuvan löysin

Brändäyksestä pöhistään paljon. Siihen syydetään fyrkkaa ja aikaa. On strategiaa ja manuaalia. Sääntöjä ja vääntöjä. Yksi tietää paremmin kuin toinen miten mielikuviin vaikutetaan.

Itse havahduin brändäyksen voimaan äskettäin kun etsin jotain hyvää sivua Richard Scarryn Mitä ihmiset tekevät -kirjasta. Availin Googlesta tabeihin hakutuloksia ja kun sitten siirryin katselemaan, että mitä löytyi, yllätyin siitä, että yksi linkeistä oli hs.fi:n joku juttu kyseisestä kirjasta. Tai se mikään juttu ollut – nehän myy sitä kirjaa. Käytettynä. Häh? Onko tämä jok… oho!

Enhän minä missään hs.fi:ssä ollut. Sehän olikin huuto.net. Kyseessähän on Sanoman saitti, mutta en minä siksi kuvitellut olevani jossain toisessa palvelussa kuin missä olin. Pohdittuani asiaa hetken tajusin mistä on kyse. Minulle iso mainos, sellainen joka vie niin paljon tilaa, että minua kiinnostava sisältö jää lähes piiloon, on sama asia kuin hs.fi. Eikä muuten ole väliä mitä mainostetaan, vaan se, että mainostetaan (minun näkökulmasta) naurettavan isosti.

Koska mielikuvani on niin voimakas, niin voin vain olettaa, että jossain joku on juuri tällaiseen pyrkinyt.

Verkkosivulla on iso mainos
Mainos tekee saitin.

En sitten löytänyt mitään hyvää verkkosivua tuosta Scarryn kirjasta.

Mitä ne meistä ajattelee

Mitä ne meistä ajattelee, synkistelee hs.fi:n pääkirjoitustoimittaja: Suomalaisille ei kelpaa mikään

Ehkä ne ajattelee meistä niin, että onpas haasteellinen maa. Eihän tänne näköjään voikaan vain marssia ja poimia rahoja omaan taskuun kuin omenapuusta, kuten kuvittelimme. Ehkä ne miettii, että ennen oli paremmin kun alkuasukkaille kelpasi halvat helyt, roina ja tyhjä puhe – nythän näköjään pitää tehdä oikeasti työtä asian eteen eikä pelkkä kehuminen tai Angry Birdsin mainitseminen oikein riitä. Ehkä ne miettii, että onpas tällä kansalla huono itsetunto, kun niitä nolottaa se mitä me niistä ajatellaan, kirjoittavat tuollaisia liioitellun surkuttelevia itsesääliä täynnä olevia tekstejä.

Me emme ymmärrä

Monet tyypit ja niiden kaverit linkittivät tänään Facebookissa Hesarin verkkoversion artikkeliin Visio tekisi Suomelle terää jossa esitellään Risto Linturin ajatusmaailmaa. Luin sen. Jäi mietityttämään ja kirjasin hiukan ajatusten virtaa tänne.

Jos Linturi kertoo, että “Suo­mes­sa ei ym­mär­re­tä, kuin­ka mo­net tie­teis­fan­ta­siak­si ku­vi­tel­lut tek­ni­set kek­sin­nöt ovat jo ar­kea”, niin silloinhan Linturinkaan ei pitäisi ymmärtää, koska hän on Suomessa. Joten jos Suomessa kuitenkin siis ymmärretään näitä asioita, niin on oletettavaa, ettei Linturi ole ainoa joka näiden asioiden päälle ymmärtää. Eikä hän olekaan. Tunnen monia ihmisiä jotka hyvinkin ymmärtävät sen, että eilisen fiktio on tämän päivän arkea, ja joille esimerkiksi 3D-tulostus on ollut yksi monista puheenaiheista jo monien vuosien ajan.

Se vaan kun ei riitä, että ymmärtää ja yrittää muille asiasta kertoa. Kertojan pitää Linturin tavoin olla sellaisessa sosiaalisessa positiossa, että häntä kuunnellaan ja uskotaan. Että tullaan maan suurimmasta lehdestä tekemään juttua visioista. Linturi lienee maven, jos asiaa ajattelee Gladwellin The Tipping Point -kirjan mukaan.

Minulla oli aikanaan suuri ilo ja kunnia tehdä töitä älykkäiden ihmisten kanssa Gyllene Skor -nimisessä yrityksessä. Näin jälkikäteen olen toisinaan pohtinut niitä ideoita joita asiakkaillemme esitimme mutta jotka tyrmättiin. Nämä olivat tilanteita joissa asiakas tiesi paremmin. Esimerkiksi yksikin päätoimittaja oli aivan varma siitä, että räätälöity suosittelu verkkolehdessä ei voi toimia. Panin kuitenkin merkille myöhemmin, miten aika monet tarjoamistamme ideoista tulivatkin käyttöön, mutta viiveellä. Noin kolmen vuoden viiveellä. Eivätkä nämä meidän tarjoamat ideat olleet mitään radikaaleja tulevaisuuden visioita lentävin autoin, vaan ihan nykyhetkeen sopivia, täysin toteutettavissa olevia konkreettisia ehdotuksia jotka eivät ammentaneet menneestä.

Ketkä siis Suomessa ovat ne jotka Linturin mukaan eivät ymmärrä millainen meidän nykyhetki on? Kaikki ne jotka eivät ole visionäärejä. Ne jotka eivät, syystä tai toisesta, elä ajatuksissaan tulevaisuudessa eivätkä avoimin mielin vertaa nykyhetkeä vain menneeseen vaan myös tulevaan, myös sellaiseen tulevaan joka voi hyvinkin tuntua fiktiolta tai jopa aivan älyttömältä. Näitä henkilöitä on meistä suuri enemmistö Rogersin käyrän mukaan ja tähän ryhmään kuuluu ihmisiä kaikilta elämänaloilta, myös lehtiväkeä – juuri niitä jotka artikkelin mukaan alkoivat kohista pilvipalveluista jälkijunassa.

Me ei kaikki mahduta sinne kapeimpaan kärkeen. En minäkään. Kuvittelen joskus leikilläni ehkä olevani jossain aikaisen enemmistön joukossa, mutta oikeasti asia ei juurikaan kiinnosta. Kunhan nyt vaan yritän jotenkin hahmottaa tätä maailmaa hiukan laajemmasta näkökulmasta kuin mitä oman napani takaa näen.

Ehkä me emme välttämättä aina ymmärrä edelläkävijöiden ajatuksia, mutta kyllä me täältä tulevaisuuteen tullaan, viiveellä tosin, mutta kuitenkin. Te siellä edessä, haloo, ei tartte jäädä odottelemaan, menkää omaa vauhtianne vaan.

Harmittavat jalankulkijat

Harvat asiat harmittavat minua kaupungissa autoillessani yhtä paljon kuin jalankulkijat, jotka eivät ylitä risteystä vuorollaan – eli ensin.
Teppo Moisio: Näin tuhottiin suojatiet, hs.fi 3.6.2012

Jalankulkijana ymmärrän hyvin autoilijan tuskan. Eiku, enpäs ymmärräkään. Mutta ymmärrän viestimisen vaikeuden. Siksipä, koska olen pohtinut tätä asiaa jo jonkin aikaa, voin esitää sinulle, lukijani, pikaoppaan autokieleen jalankulkijan näkökulmasta.

Tässä on kuva autosta joka olemuksellaan viestittää, että on turvallista ylittää tie:

Jalankulkija on hyvä vaan ja ylittää tien.

Ja tässä heti perään verrattavaksenne kuva siitä miltä näyttää auto, jonka kuskilla ei ole pienintäkään tarkoitusta antaa jalankulkijalle mahdollisuutta ylittää tietä suojatien kohdalta (syynä voi olla niin työkiire, yleinen välinpitämättömyys kuin myös esimerkiksi kuljettajan korkea ikä):

Jalankulkijan on parempi pysyä poissa suojatieltä.

Koska ylläolevien kuvien ero on niin selkeä, olen kerännyt tähän vielä vielä neljän kuvan sarjan sellaisesta viestinnästä jollaista jalankulkija autojen suunnasta liikenteessä kohtaa:

Eri tapoja tulkita autoiljan ajatuksia.

Autoilla ja niiden ohjaajilla on myös toinen viestinnän ulottuvuus käytössä: ääni. Tässä translitteroituna neljä erilaista autojen päästelemää äänimerkkiä sekä tulkinta niistä:

Eri tapoja tulkita auton äänimerkkiä.

Erot eri viesteissä, kuten huomaatte, ovat selkeät ja helposti tulkittavissa kaupunkiliikenteen rauhallisessa ja lupsakassa tunnelmassa. Mutta meille vielä hitaammille ja tyhmemmille on onneksi vielä niitä autoilijoita jotka ystävällisesti hidastavat autonsa vauhdin tavallisesta matkanopeudesta kaupunkitaajaman nopeusrajoitusten ylimmän sallitun mukaiseksi ja näin antavat jalankulkijoille mahdollisuuden ylittää tie kiireisesti juosten.

Jotkut autoilijat heiluttavat kättänsä ratin yläpuolella nähdessään jalankulkijan suojatien laidalla. Tämän signaalin selkeyden havainnoin lukijalle tällä gif-animaatiolla:

Jalankulkija on hyvä ja ylittää tien vaan.

On tietenkin jalankulkijalle tärkeää ymmärtää autoilijan antama käsimerkki oikealla tavalla, ettei apostolin kyydissä liikkuva tuhoa kallisarvoisen mekaanisen laitteen pintaa jäämällä päälle ajetuksi vain siksi, että autoilija olikin joko huitonut pois kärpäsiä, tehnyt ohjaamon tupakansavuverhoon reiän nähdäkseen missä on tai puhunut kännykkään selittäen handsfree-käsillään pomolleen budjettileikkausten merkitystä firman osakehintaan.

Että ei se viestintä ole tämän vaikeampaa. Nyt kun tämä asia on selvä, voivat jalankulkijat kevein askelin ja turvallisin mielin kävellä, kuten laki sallii, suojatielle asiaa sen enempää miettimättä. Ja etenkin niin, etteivät empien pysähdy tien laitaan tai edes hidasta matkantekoaan ollenkaan, koska se taas on heikkouden merkki, signaali autolijalle olla välittämättä. Reippaasti sekaan vaan!

Juttua parista jutusta

Pari journalistista tuotosta viikonloppuna kiinnitti huomioni niinkin, että päätin tänne asiasta kirjoittaa.

Ensin vastaan tuli mobiilisti hs.fi:n saitilla STT:n tekstisuoltamon sisältö otsikolla Lapsi jäi lumikinoksen alle Pohjois-Pohjanmaalla.

Juttuhan ei ole kummoinen, ihan vaan kuivakka raportti, mutta lopussa kiitos seisoo: “STT ei saanut lauantaina vahvistusta siitä, millaisia mahdollisia vammoja lapsi sai onnettomuudesta.”.

Että siis mitä? STT ei saanut vahvistusta siitä, millaisia mahdollisia vammoja lapsi sai. Ymmärrän toki, että ihmisystävällisyys ei kuulu sisältöbisnekseen ja, että vammat ja tuskat jutussa myyvät ja tuovat lisää klikkejä lehdille, mutta eikö siihen olisi loppuun, vaikka nyt ei voikaan sanoa toivovansa tiedon puutteesta huolimatta kaiken olevan hyvin, voinut kirjoittaa edes hiukan neutraalimmin esimerkiksi ettei lapsen voinnista ole tietoa?

Toinen pohdintaa aiheuttava juttu oli Keskisuomalaisen Helsingin ravintoloissa anniskelu tahdikasta mutta musiikki laitonta joka kertoi 40 anniskelupuljun tarkistuksesta.

Kyseisessä jutussa mainitaan ensin, että musiikin suhteen todettiin “määrällisesti eniten puutteita”. Sitten kerrotaan, että alkoholin ja tupakan myynnissä “ei vastaavasti tullut ilmi yhtään laiminlyöntiä”. Hetkinen?

Tarkistettuja firmoja oli siis neljäkymmentä (= 40), näistä ei yksikään rikkonut sääntöjä alkoholin ja tupakan suhteen (= 0), mutta määrällisesti eniten oli ongelmia musiikin suhteen (= ?). Eli määrällisesti eniten tämän jutun perusteella, koska mitään tämän tarkempaa tietoa ei tietenkään ole tarjolla, on mikä tahansa yli nolla (X > 0), esimerkiksi yksi (= 1).

Aika hämyistä, perin epäinformatiivista ja mahdollisesti harhaanjohtavaa, mikä tietenkin on odotettavissa, koska tarkistuksessa mukana oli lobbausorganisaatio.

Vallitseva käsitys oikeasta ja väärästä

Kas, jotain oikeasti mielenkiintoista hs.fi:ssä: Moraaligallup. Esitysmuoto on hiukan tylsä ja olisi toki hauska pystyä yhdistelemään eri ryhmiä (esim. nainen + yrittäjä + 35-49 v), mutta saahan tuollaisenaankin vastauksista jotain irti.

Enemmistö (kaikki vastaukset) ei hyväksy kuolemantuomiota, mutta enemmistö hyväksyy jossain tilanteissa terroristien tappamisen. Tätä voisi varmaan käyttää pohjana mielenkiintoisiin pohdintoihin niin siitä, että onko tappamisella ja tappamisella oikeastaan mitään eroa, kuin myös siitä, että onko tässä oikeastaan kyse siitä kuka määrittelee kenet saa/voi/pitää rangaistukseksi tappaa.

Kolulutukseltaan korkeimmat (ylempi akateem tai enemmän) ovat eniten keksineet kuluja ja vähennyksiä ilman todellisuuspohjaa verotukseen, ja myös eniten vieneet toimistotarvikkeita yksityiskäyttöön. Koulutus siis kannataa.

Vaan onko moraalikyselyssä kysymys sanasta ”persu” käyttäminen perussuomalaisista kärpänen härkästen joukossa? Enemmistö kaikista ryhmistä hyväksyy persu-sanan käytön, jopa ne joiden puoluekanta on PS (ja he suuremmalla enemmistöllä kuin esim. KOK, SDP ja KESK). Kyse on – ymmärrän toki – asiasta joka liittyy nimittelyyn ja loukkaamisen, mutta jännästi ovat kyselyyn asetelleet lähekkäin sanat “neekeri” ja “persu”.


Wikipedia: Moraali.

Sormitablettitietokoneipad-vitkainlaitesysteemi

Hesarin lanseeraama typerä termi sormitietokone näyttää jääneen tuotenimen iPad jalkoihin ainakin hs.fi:n otsikoinnissa (joka antaisi ymmärtää, että hyvin harva lukija saapuu verkkosivuille ruuminosatietokonehakutuloksesta). Ja tuntuvat juttujensa leipäteksteissä mukavasti sekoittavan niin omaa termiään kuin esim. tablettia ja tablettitietokonetta.

Hyvä meininki!

Koherenssin puute lienee merkki typeryyden tajuamisesta ja, toivottavasti, huonon termin hitaasta mutta varmasti katoamisesta. Mutta vahinkohan on jo tehty: Virusperäinen termi näyttää tarttuvan suojaamattomassa yhteydessä ja lienee aika sitkeä tauti kitkettäväksi. Huomasin tässä äskettäin Photo Raw -lehteä lukiessani, että ainakin Suomen Lehtikuvaajat ry:n puheenjohtaja Markus Pentikäinen on saanut termitartunnan hesarilta. Toivottavasti epidemia ei leviä laajemmalle.