Inlägg med nyckelord: jugner


Tekninen sumuverho

pni • 10.2 2008, 00.06

Päivän parasta viihdettä lienee Taloussanomien artikkelin, Ylen Jungner tyrmää teräväpiirron (via), aiheuttama keskustelu tai lähinnä siis rypäs monenlaisia ja usein hyvin eriäviä mielipiteitä jotka on esitetty kronologisessa järjestyksessä. Loistava kokoelma niitä jotka tietävät jotain tekniikasta, niitä jotka tietävät vielä enemmän tekniikasta ja niitä joita Jugnerin lausunto ottaa nuppiin ihan tajuttomasti.

Jugner siis lupaa Taloussanomien artikkelissa ettei YLEn lähetystekniikka tule muuttumaan ainakaan seuraavaan kahdeksaan vuoteen. Yllättävää? No ei todellakaan. Sama heppu muistaakseni on visioinut että perinteistä televisiota ei ehkä enää ole 2010-luvun lopussa. Mielestäni Jugner tuntuu olevan lausunnoissaan jokseenkin looginen.

Televisio ei mediana ole pahemmin muuttunut syntymänsä jälkeen. Teknisesti se on muuttunut. Onhan vastaanotin saanut värikuvan, stereoäänen ja litistynyt, mutta vaikka teräväpiirto tulisikin joskus, ei sekään ole kuin vain tekninen muutos joka ei vaikuta television käyttötapaan. Ainoa uusi ominaisuus joka on tullut televisioon vuosien mittaan on teksti-TV ja sekin on ollut tarjolla kohta kolmekymmentä vuotta.

Videonauhuri, yleistyessään joskus 70-luvulla, tietenkin myös vaikutti tapaan katsella televisiota, mutta se ei muuttanut itse televisiota mitenkään. Lisäosat ovat lisäosia, olivat ne sitten nauhureita, DVD-soittimia tai surround-vahvistimia.

Teräväpiirto on ollut tulossa jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Silloin televisioita myytiin sellaisin argumentein kuin sadan hertsin virkistystaajuus, pimppinappi (kts. linkitetyn jutun viimeinen kappale) ja teräväpiirto. Nykyään televisioita myydään kontrastin, vasteajan ja teräväpiirron avulla. Vastaanottimia on aina myyty tekniikalla – nykymaailman mystiikalla. Sillä on helppo luoda tarpeita, lumota kuluttajat ja piilottaa vajavaisuudet.

Digitalisointi, kuten teräväpiirtokin, on vain yksi monista teknisistä uudistuksista television historiassa. Mutta vaikka tekniikka uudistuu, ei televisio muutu. Se on yhä yksisuuntainen ja tiukasti aikaan sidottu media joka ei ole muuttunut vuodesta 1955 mitenkään, vaikka ympäröivä maailma kyllä on. Televisio, nykyisellään, on jäänne kylmän sodan ajoilta.

Vaikuttaa siltä, että myös osa kuluttajista on tajunnut tämän, tai ainakin huomannut ettei televisio kiinnosta. Osa vielä keskittyy tekniikkaan, vaikka asian ydin on jossain ihan muualla. Itse kuvittelen, että keskustelu siitä mitä television pitäisi olla mediana olisi antoisampaa kuin teknisistä yksityiskohdista kiisteleminen.



Prenumerera på RSS 2.0 för inläggen och/eller kommentarerna.

Skrubu.net: Some rights reserved