Tyhmäpuhelin

Tyhmäpuhelin, tyhmä puhelin. Lakkasi latautumasta. Tuossa se on ollut kaapelin päässä aamusta alkaen, mutta kun sitten piti lähteä ulos aurinkoon oli vain 22% latausta! Häh! Grr! Eilen toimi vielä ongelmitta.

Tutkin josko joku ohjelma olisi itselleen ryövännyt kaiken mehun (ei ollut). 21%. Suljin puhelimen kokonaan. Luuri ilmoitti, että se tunnistaa johdon olevan paikallaan, mutta latauksen määrä vain väheni. 20%. Eiku nettiin pällistelemään liekö vika yleisesti tunnettu. Löytyi yksi ohje. 19%. Se ei auttanut, mutta nyt tiedän miten tyhmäpuhelimeni käynnistetään safe modessa. 18%. Samalla sivulla oli toinenkin ohje. Se taisi auttaa. Kyllä. Nyt latauksen määrä on noususuunnassa. Jo 23%. Jee (ja huh, ettei ollut mitään tätä vakavampaa)!

Ulkona on yhä aurinkoista. Taidan keittää kahvit ja odotella latautumista hetken. Mmm… kahvia. 26%

Ja näin kahvitteluhetken aikana voin kertoa, että jos Samsung S5 (tai sen neo-versio, kuten minulla) päättää olla ottamatta vastaan laturin ystävällisesti välittämää sähköä voi luurin resetoida pehmeästi (soft reset) seuraavanlaisesti. Puhelimen ollessa käynnissä, ota pois sen akku ja pidä power-nappia pohjassa minuutin verran (nyt tiedän myös, että Googlella on ajastin). Tämän jälkeen laita akku takaisin paikalleen ja käynnistä laite. Tädää! Tyhmäpuhelin latautuu taas.

Ohjeen löysin täältä, kiitos heille tiedon jakamisesta.

42%

Juu en

Kävelin Töölönlahden länsirantaa kohti keskustaa. Katselin miten poljettavien pyörien jalanjäljet näyttivät jotenkin mukavilta, siinä kun olivat kaistallaan juosseet. Päätin ottaa kuvan näkemästäni, kännykällä. Nuori nainen, hymy kasvoillaan, pysähtyi kohdalleni juuri kun sommittelin maisemaa pienelle ruudulle ja kysyi todella pirteästi: – Otako selfietä? Käännyin katsomaan kysyjää, hölmistyneenä.

(Ettämitäettä, häh? Näinkö ihmiset ovat niin median selfiepaukutuksessa menneet sekaisin, että kuvittelevat kaiken kännykuvaamisen olevan omakuvien ottamista?)

– En, vastasin ja käännyin takaisin jatkaakseni ympäristöni rekisteröintiä.

Nainen sanoi vielä jotain siinä jatkaessaan matkaa, mutta en kuullut mitä, sillä siinä kuvatessani, ja kävellessäni myös, kuuntelin podcastia (ohjelmaa jonka tämän kertaisessa jaksossa kerrottiin erään pelin loppumisesta – mainio jakso). Huomasin olevani jotenkin ärsyyntynyt. Olipa hölmö kysymys, oli ajatukseni. Myöhemmin, kun olin pohtinut tätä pientä kohtaamista, huomasin olevani lähinnä huvittuneen hämmentynyt: miksi ylipäänsä kysyä?

Juu ei todellakaan mikään selfie
Ei mikään selfie ei.

Kohukalenteri

Kävin Itellan toimipisteessä, sellaisessa jota postiksi kutsutaan. Otin jonotuslapun. Sain numeron 26. Palveltavana oli numero 19. Ei mikään mieletön jono siis.

Katselen ympärilleni.

Joku ihmettelee mitä vikaa hänen postimerkeissään on. Nuolin niitä varmuuden varalta, kuulen henkilön sanovan. Tiskin takana palveleva henkilö pyytää saada merkit ja näyttää miten tarramerkit irrotetaan. Ai ne oli noin pieniä, toteaa asiakas hämmästyneenä.

Tässä voi jonon lyhyydestä huolimatta mennä paljonkin aikaa, totean hiljaa itsekseni.

Katselen ympärilleni.

Tämähän on nykyään vähän kuin Tiimari-vainaa, R-kiska ja pakettivarasto yhdistettynä – hiukan kevyempänä versiona kuitenkin. Karkkia ja toimistotarvikkeita. Ja kaikenlaista postin lähettämiseen liittyvää. Vain kahvikone puuttuu. Usein olisi jonottaessa kyllä aikaa hörppiä kuppi jos viideskin.

Jonotuksesta tulikin mieleen, että mitä jos jonotuslapuissa ei olisikaan numeroita vaan lyhyitä sanoja? Jonotus on toki hyvin kronologista ja vakava asia meidän kansakunnallemme, mutta mitä jos ei tietäisikään monesko on? Lapuissa lukisi vaikka punainen, lasi ja kukka. Olisikohan sellainen turhauttavaa? Siinä sitä seisoisi odottamassa kun pupua ja tähteä palvellaan, miettien, että milloin lienee vasaran vuoro. Tuleeko se ennen meisseliä? Eri vuodenaikoina voisi olla teemasanoja. Jouluna pukki, tonttu ja kuusi, ehkä glögi. Kesällä vaikka kokko, järvi ja pelastusliivit. Vappuna nenä, viina ja räntä. Tuollainen tekisi jonottamisesta hauskempaa, ainakin jollain tasolla. Etenkin jos olisi vähän hassut sanat.

Tiskillä palvellaan numeroa 21.

Katselen ympärilleni.

Huomaan yhden hyllyn päädyssä yksinkertaisen kalenterin. Isot numerot kertovat, että on 12. päivä. Numeroiden yläpuolella lukee viikonpäivä ja alapuolella kuukausi. Päätän ajankuluksi ottaa kännykällä kuvan tästä mukavan yksinkertaisesta kalenterista. Minä kun usein otan kuvia kaikenlaisesta.

Mitä sä kuvaat, ihmetteli ohi kulkenut postityöläinen. Kalenteria, vastasin. Tämän jälkeen postihenkilö tenttasi miksi kuvaan kalenteria. Mitä varten? Onko siinä jotain vikaa (kävi oikein katsomassa, että onko kalenterissa jotain väärin)? Ei ole mitään vikaa sanon, ja ihan vaan ajankulukseni kuvaan, omaksi huvikseni. Saako sitä kuvata, pohtii postipersoona ääneen saamatta vastausta kollegoiltaan. Se on vain kalenteri, sanon, eihän siinä ole mitään erikoista, miksei saisi kuvata? Missä sä julkaset kuvan, ihmettelee postityyppi. En missään, vastaan. Ai puhelimessa pidät… no, kai se sitten on okei, pohtii postin palkollinen tiskin takaa. Huomaan hymyileväni.

Nyt palvellaan jo numeroa 25. Kohta onkin minun vuoroni ja saan kirjeeni lähtemään. Ykkösluokassa, euro ja neljäkymmentä senttiä.

Hymyilen postista lähtiessäni. Vielä tunnin kuluttua olen huvittuneen hämmentynyt. En muista koskaan joutuneeni tuollaisen tenttauksen kohteeksi ottaessani kännykkäkuvia. Ehkä oikea päivämäärä on jotenkin Itellan liikesalaisuus?

Huomaan joutuneeni tilanteeseen jossa olen antanut virheellistä tietoa. En minä voi olla julkaisematta ottamaani kuvaa kuvaa postin kalenterista. Että kyllä minä sen kuvan nyt sitten kuitenkin julkaisen, ihan pakkohan se on. Sori postin henkilökunta, että sanoin muuta.

Kalenteri jonka kuvaaminen kyseenalaistettiin.
Saako siitä ottaa valokuvaa?

Lasersäteitä raitiovaunussa

Tapanani on seistä ratikassa, mutta tällä kertaa istahdan koska reppuni on todella painava, täynnä kaikenlaista jota tarvitsen tänään opetusta varten. Ajankuluksi kaivan esiin kännykän ja räplään siinä vähän Facebookkia ja pällistelen uutisotsikoita. Huomaan miten partainen hiukan nuhjuisen oloinen mies katselee minua vähän matkan päästä.

Hetken kuluttua vaihdan paikkaa, siirryn johonkin missä on vähemään hajuhaittaa. Ehdin hädin tuskin painaa takapuoleni penkille kuin minua katsellut partainen mies ilmestyy vierelleni. Nostan katseeni ja mies alkaa puhumaan, ihan rauhallisesti ja asiallesti.

– Oletko huomannut, kysyy mies osoittaen puhelinta, miten puhelimesi lähettää säteitä?

Mietin sekunnin murto-osan mitä vastaan ja mielessä käy asian myöntäminen, koska tottahan laite lähettää kaikenlaisia radioaaltoja, mutta en ehdi sanomaan mitään ennen kuin mies jatkaa.

– Teräviä säteitä jotka tuntuu pahalta kun ne osuu päähän tai sydämeen, tarkentaa partasuu, kuin lasersäteitä.
– Enpä ole semmoista kyllä huomannut, vastaan hiukan pöllämystyneenä.
– Kannattaa viedä puhelin huoltoon tarkistettavaksi, neuvoo mies ja poistuu paikalta.

En katsonut sen tarkemmin minne mies meni, mutta oletan tämän siirtyneen taaemmas ratikassa, mahdollisimman pitkälle pois lasersäteitä ampuvasta puhelimestani.

– Kiitos vinkistä, vastaan.

Hetken mietin, pitäisikö laittaa puhelin taskuun. En kuitenkaan tee sitä. Päätän jatkaa lasersäteiden ammuskelua ympäri ratikkaa kirjoittamalla muistiin äsken tapahtuneen. Ziu! Ziu!

M piste juttu

Otsikko viittaa siihen siihen, että etuliite m. nettiosoitteissa usein johtaa mobiililaitteelle optimoituun versioon. Yleensä kyseessä on hiukan kevyempi ja yksinkertaisempi versio pavelvelusta. Ja kivahan sellainen on, etenkin kun mobiilisti internet ei ehkä aina liiku yhtä vikkelästi kuin stationäärilaitteilla.

Vaan tuntuu siltä, ettei aina kuitenkaan sitten jakseta oikein ajatella mobiiliversiota ihan loppun asti. Tässä pari esimerkkiä jotka ovat juuri tulleet vastaan.

On meinaan niin, että jos käy m.journalistiliitto.fi:ssä lukemassa hehkutusta Tietokone-lehdestä, ei missään lue kuka artikkelin on kirjoittanut. En tiedä teistä, mutta jotenkin itse naivisti kuvittelisin, että nimenomaan Suomen Journalistiliitto välittäisi artikkeleiden kirjoittajista. Nyt kun jutussa ei ole nimeä, voi vain ihmetellä kuka tekstin on tuottanut. Foilohattuteoreetikot voisivat kuvitella, että kyseessä on vaikka Tietokone-lehden päätoimittaja itse. Ehkä kirjoittajalla ei vaan oikeasti ole mitään väliä, turha niitä on mainita.

Jotkut palvelut jättävät jutuista pois kuvat ja näin vähenee siirtyvän datan määrä. Ongelma vaan on, että kuvat jäävät pois myös sellaisissa jutuissa kuten Nämä kaksi grafiikkaa kuvaavat kauniisti Euroopan kuolemansykliä ja Suomi – seuraava Kreikka? Tämä grafiikka kertoo. Hupaisaa? Erittäin, mutta surkuhupaisaa. Uutiset kutistetaan jonkun automaatikan avulla loistoesimerkeiksi nykyjournalismin tasosta. Hyvää työtä!

Vieläköhän on niitä jotka mobiiliversiossa karsivat pois kaikki linkit? Se oli erityisen suosittua jokin aika sitten. En tiedä, enkä jaksa tutkia asiaa.

talouselaman artikkeli ilman kuvia
Tässä tietojen mukaan on prinsessa

Jokunen lyhyt kootusti

Oletteko muuten koskaan ajatelleet miten feissarit kaupungilla ovat kuin zombit (eivät kuitenkaan eläviä kuolleita vaan eläviä eläviä) jotka eivät hyökkää kimppuumme havitellen vain aivojamme vaan myös nimiämme tai lompakoitamme? Minä olen sellaistakin ajatellut.

Junalipun voi hakea rahaa vastaan R-kioskilta, mutta silloin lippu on tilattava puhelimitse. Miksi ihmeessä internetkauppa ei tarjoa tätä kätevää mahdollisuutta? Enkö vaan osannut vai onko kyseessä joku tekninen hölmöys?

Puoli vuotta sitten siirryin pois DNA:lta, mutta saan sieltä yhä asiakastiedotteita tekstiviesteinä. Jos asiakaspalvelunsa on yhä sitä, mikä ajoi minut muualle epäilen, ettei sinne yhteyden ottaminen saa tiedotteita loppumaan.

Kännykän käyttö läppärin modeemina on satunnaista toimivuudeltaan, riippumatta luodaanko laitteiden välille yhteys Bluetoothilla vai kaapelilla. Ärsyttävää. Sitä rupeaa epäilemään, että operaattori tahallaan yrittää saada meikäläisen ostamaan mokkulan. Ei onnistu: Kärsin ja valitan blogissa. Ei tietenkään ole mahdotonta, että kyseessä on jokin tekninen härö laitteiden välillä, mutta ärsyttävää se kuitenkin on kun yhtenä päivänä toimii loistavasti ja toisena ei millään.

Hyttysenpuremien raapiminen ei tunnetusti auta, mutta on se vaan niin ihanaa. Aaaaaahhhh….

Elokuviin?

Ihmisen, joka kännykän selaimella, pienellä pystyruudulla, onnistuu www.finnkino.fi-osoitteessa, jossa on näyttöä monikertaisesti suurempi sivusto, kirjautumaan palveluun, löytämään haluamansa elokuvan ja sille näytöspäivämäärän sekä -ajan, ja tämän lisäksi vielä varamaan liput tahtomilleen paikoille, pitäisi saada jonkinlainen mitali.

Missä on Finnkinon yksinkertainen verkkosivu pienille näytöille? Missä palvelu niille, jotka ovat niin hulluja, että yllättäen keksivät haluavansa elokuviin, mutta ovat ainoastaan puhelimen päässä internetistä?

Yllättävää kyllä, todistin eilen kuinka Nokian 6710:lla pystyi siihen, mihin oma vanha N95 ei taipunut. Se ei kuitenkaan ollut tuskatonta. Kiroilua ja sadattelua oli vähintään yhtä paljon kuin näytön vierittämistä, toiminnallisuuksien etsimistä ja oudosti toimivaa kännykkäselainta. Kyse ei ollut päättäväisyydestä vaan maniasta, pakosta todistaa mahdoton: Mennä rohkeasti sinne missä Finnkino ei selvästikään tahdo tehdä bisnestä. Onnistuminen oli yllätys (kyllä, jopa paikkojen valinta toimi), liput varattiin, mutta ei sitä tahtoisi tehdä samaa uudestaan.

Olin, kun pääsin isomman ruudun ääreen, odottanut löytäväni iPhonelle Finnkinon applikaation. En löytänyt. Löysin kyllä wap.finnkino.fi:n, mutta siellä asuu se yksi ja ainoa kännykkäruudulle sopimaton saitti. Hiukan ironista, tavallaan.

Olen tavallaan yllättynyt miten heikosti Suomen suurin elokuvateatteriketju toimii verkossa. Haloo! Nykyhetki kutsuu menneisyyttä – kuuleeko kukaan?

Sika, säkki ja datamaksu

[mobiililiittymän] Lasku voi helposti nousta satoihin euroihin, jos kännykän kautta ladataan viihdettä tai ohjelmia.

Tietokone.fi: 13-vuotias sähläsi 14 500€ kännykkälaskun

Sanoisin, että ne sadat eurot tulevat täyteen yhtä nopeasti myös joukkotiedotusvälineiden sivuja selatessa, sen verran on mainosta ja sälää sivuillaan.

Nopeasti laskettuna, käyttämällä tieokone.fi:ssäkin mainittua Elisan 4,80 eur/megatavu, tulee satasen verran euroja laskuun kun käy joko
tietokone.fi:n etusivulla 21 kertaa tai
hs.fi:n etusivulla 16 kertaa tai
iltasanomat.fi:n etusivulla 10 kertaa.

Jos viikon ajan joka päivä kävisi kerran jokaisen yllämainitun palvelun etusivulla, muodostuisi siitä n. 150 euron lasku. Tämä siis Elisan hinnoin kotimaassa ilman datasiirtosopimusta. Ulkomaan datasiirtohintoja laskeskelin viime vuonna.

Mielestäni on outoa, että datamäärään sidottu hinnoittelu voi olla sallittua. Kuluttajallahan ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitä netin käyttö kännykällä tulee maksamaan ennen kuin lasku tärähtää luukusta. Datamaksu per siirretty mega on sika säkissä – kuin autovuokra joka määrittyy siitä miten monta kierrosta pyörät ovat pyörineet.

Olen sanonut aikaisemmin, ja toistan itseäni taas: Mobiilin internetin suurin hidaste ovat kännykkäoperaattorit ja heidän älyttömät hinnoittelumallit.