Muistitko siirtää vaakasi kesäpainoon?

Tänään olemme ottaneet askeleen kohti kesää. Koko Suomi ja osa muuta maailmaa on siirtynyt kesäpainoon. Kesäpainoon siirtymisen tarkoitus, kuten me kaikki tiedämme, on saada vaa’at vastaamaan vastaamaan paremmin ihmisten ruokailu- ja liikkumistottumuksia, sillä kesällä elämän pitää olla hiukan kevyempää.

Vaa’at siirretään maaliskuun viimeisenä sunnuntaiaamuna näyttämään viisi kiloa vähemmän. Takaisin normaalipainoon siirrytään jälleen syksyllä, lokakuun viimeisenä sunnuntaiaamuna.

Suomessa kesäpainoa kokeiltiin ensimmäisen kerran muiden maiden mukana toisen maailmansodan aikaan vuonna 1942, jolloin kesäpainoon siirryttiin 3. huhtikuuta ja takaisin normaalipainoon 4. lokakuuta. Jatkuvassa käytössä kesäpaino on ollut vuodesta 1981 lähtien. Vuodesta 2002 kesäpainoon siirtymistä on säädellyt EU-direktiivi. Suomalaiset europarlamentaarikot yhdessä esittivät vuonna 2016 EU-komissiolle kesäpainosta luopumista.

Tärkein syy kesäpainon käyttöön Suomessa on pysyminen samoissa lihoissa muiden EU-maiden kanssa.