skrubu

Inspiroiduin siis viikko sitten hankkimaan Andrew Keenin kirjan. Nyt The Cult of the Amateur on kuunneltu ja asiaa hiukan pohdittu. Korvatkin on pesty (kyseessä on siis äänikirjaversio), se oli tarpeen.

Suurin osa kirjasta on kuvausta nykytilasta, raportointia siitä mitä kaikkea on tapahtunut ns. web 2.0:n toistaiseksi hyvin lyhyen historian aikana. On vertaistuotanto ja vertaisverkot, alan suuret toimijat ja tietenkin yksilöt. Eli ei oikeastaan mitään uutta tai ihmeellistä.

Keenillä on hyviä huomioita joistain verkon synkemmistä puolista, kuten tietomurrot, identiteettivarkaudet ja lapsiporno. Mutta suurin osa kirjasta on kuitenkin vain hämmentävää surkuttelua siitä vääryydestä jota musiikkibisnes, valtamedia ja Hollywood joutuu kärsimään kun web 2.0 on täynnä amatööriä ja roistoa. Keen näkee bisnesten kaatumisen (ja samalla kulttuurin kuoleman) internetissä hilluvien kouluttamattomien tai minkäänlaisia tunnustuksia ja palkintoja saamattomien syynä.

The Cult of the Amateur tuntuu propagandalta niiden suusta jotka jäivät polttamaan sikareita ja juomaan konjakkia asemalle kun internetjuna lähti. Kirja on täynnä kukkahattutätien märkiä unia ja valtamediakriittisten provokaatiota. Se ei edes yritä olla diplomaattinen tai analyyttinen. Keenin maailma on mustavalkoinen, vääryys ja oikeus ovat absoluuttisia.

Kirjailijan itsensä lukemana äänikirja on täynnä inhoa ja halveksuntaa. En muista kuulleeni kenenkään sihisseen jonkun nimeä niin kitkerästi kuin Keenin mainitessaan Chris Anderssonin. Ja juuri tämä messiaaninen halveksunta jolla Keen provokatiivisesti maalaa netin nykymenosta oligarkisen dystopian on kirjan suurin kompastuskivi: se syö uskottavuuden. Se on ylidramatisoitua ja liioittelevaa.

Vaan eihän siitä pääse yli etteikö Keenin kirja olisi mainiota viihdettä. Itse huomaisin usein hymileväni kuunnellessani Keeniä hänen saarnatessaan pahaa oloaan. Taisin joskus jopa nauraa ääneen.

Kaiken kaikkiaan oli hyvin virkistävää kuunnella Keenin synkistelyä. Mutta kirja ei sovi heikkohermoisille, viestintäministereille tai muille jotka saattavat kuvitella Keenin oikeasti edustavan ainoata ja absoluuttista totuutta.

Päivitys: YouTube: The Truth According To Wikipedia, 48min 12 sec (incl. Andrew Keen).

[...] Arla, Milko ja Skånemejerier ovat havainneet, että kuluttajat ovat halukkaampia syömään ja juomaan rasvaa.
–
HS.fi: Ruotsalaiset haluavat syödä enemmän rasvaa

Aika rasvaista tekstiä. Jutussa ei kuitenkaan mainita miten paljon kansainkodin asukkien silavan kulutus oikeasti on kasvanut, joten voi kai olettaa kirjoittajan lyöneen hiukan läskiksi ja voidelleen leivälle hiukan ylimääräistä, jos ei muuten niin näön vuoksi.

Mutta kyllähän se niin on, että voi on voita ja kerma kermaa ja ne saavat ruoan maistumaan. Eikä kevytsafkat ole ainakaan vähentäneet läskin määrä tästä maailmasta.

Josta tuli mieleen viikonloppuna bongaamani otsikko ”Britit haluavat suitsia syömistä ihannoivia nettisivuja”, joka sittemmin on korjattu vastaamaan jutun oikeata sisältöä.

Olen tässä ihmetellyt Tiimarin uutta verkkokauppaa. En jaksanut katsoa koko palvelua läpi, mutta jo nopea silmäily sai minut ihmettelemään miten vielä vuonna 2007 voi tehdä sellaisen kauppapalvelun joka heti kättelyssä on epämyyvä.

Mitä etusivulla on? Iso fiiliskuva ja kasa linkkejä, sinne ei tuoda esille yhtään mitään ostettavaa – ei suosituksia tai muita suoria linkkejä yksittäisiin tuotteisiin (joka on hassua, sillä tiimari.fi:n etusivulla on tuotteita hintoineen… jotka eivät tietenkään ole linkkejä kauppaan).

Entäs se bannerin näköinen grafiikka joka ei ole banneri? Kai se on niin että verkkokaupassa vaan on kerta kaikkiaan oltava jotain vilkkuvaa ylälaidassa viemässä tilaa.

Etusivulla ei ole mitään houkutuksia tai sisäänheittotuotteita. Sivun paras tila on käytetty fiilistelyyn. Ihan kiva, mutta lisääkö se myyntiä? No ei tietenkään. Eli aika hintava kuva, sanoisin.

Navigaatiosta ei pääse tuotteisiin vasta kuin kolmannella klikkauksella. Tunne on tuttu: se on kuin Alkossa 80-luvulla, aikana ennen itsepalvelua. Niin on myös se, kun verkkokaupassa päätyy lopuksi jollekin monista sivuista joilla ei ole tuotteita. Ei ole, sanoi Alkon myyjä tiskin takaa ja jäi tuijottamaan että menetkös siitä kiusaamasta.

Painetussa kuvastossa tuotteisiin pääsee jo ensimmäisellä sivunkäännöllä. Miksi sen pitää olla vaikeampaa netissä?

Tämän lisäksi kaikkialle lyhyen visiittini aikana seurasi virheilmoituksen näköinen muistutus siitä, että enää ei ehdi saada pakettia jouluksi kotiin. Ihan hyvä että muistuttavat, mutta eikös sitä voisi tehdä hiukan ystävällisemmin?

Tällaisiako meillä on odotettavissa ensi vuonna 50000 kpl?

Minä varmaan kadun tätä aamulla, mutta nyt vain on pakko kommentoida. Pistetään kännipolkkauksen piikkiin (loma ja silleen).

Hesarissa kerrotan että internet mullistaa uutisvälitystä. Tämähän on uutinen nimenomaan siksi että…? Että? Uutinen? Kenelle? Ai, nythän on heinäkuun puoliväli. Uutiskuivuus.

STT:n päätoimittaja, vuoden vaihteessa Yleisradion uutisten vastaavaksi päätoimittajaksi siirtyvä Atte Jääskeläisen uskoo, että juuri nyt on tapahtumassa internetin toinen tuleminen.

Ahaa! Juuri nyt! Se kuuluisa toinen tuleminen. Onko tässä siis Web 2.0 kyseessä? Ubiikkia ja vaikka mitä?

”Päätehtävä tulevaisuudessa on tuottaa mahdollisimman hyvät tv-uutiset, radiouutiset ja mahdollisimman hyvä uutispalvelu verkkoon”, Jääskeläinen linjaa.

Ahaa okei. Totta. Mahdollisimman hyvää ei ole aikaisemmin tarvinnut tuottaa. Huonompikin on riittänyt. Siksipä internetillä on toinen tuleminen. Vai? Eikös se kuitenkin ole niin että kilpailu kovenee kun niitä uutisia löytyy internetistä helposti. Ja jopa ilmaiseksi. Siinä missä kotimaan mediat joko suunnittelevat ottavansa rahaa uutisista, tai jo ottavat, tarjotaan samaa kamaa netissä ilmaiseksi. Minne vie surffaajan tie?

Jätkät hei, ei sitten pistetä sitä YLEn mahdollisimman hyvää nettikamaa maksujen taakse, se ei niin kuin ole oikein sitä internetin toista tulemista. Jätkät? Vai mitä. Jätkät, hei? Eihän BBC:kään sitä tietoa panttaa. Jätkät? Huhuu?!

Se [netti] on tehnyt sen, ettei ole enää mitään tiettyjä aikoja, koska uutisia julkaistaan.
–
MTV3:n uutisten sähketuottaja Ulla Rannikko

Ihan hiton hyvä pointti!

Toisaalta ehkä sen voisi myös katsoa siltä kannalta että koska uutiset eivät kelloa katso, ei pidä niiden julkaisevankaan. Ainakaan niitä hakeva ei katso kelloa.

Mikä on sitten pakottanut julkaisemaan uutiset tiettyinä aikoina? Radio vai tv? Luulisi että sen minkä voi työntää nettiin, voisi julkaista niin tv:ssä ja radiossa, samalla tavalla 24/7. MTV3 tuskin voi vedota painokoneisiin? Ehkä kyseessä on henkinen aikataulu jota ei ole voinut rukata. Vähän niin kuin joskus yritettiin siirtää pääuutisten alkamisaikaa ja koko kansakunta vajosi suureen epätoivoon. Eihän siitä siirrosta sitten tullut mitään. Näin meidät oli Pavlovin oppien mukaan opetettu uutiskuolamaan tiettyyn aikaan. Hyvin koulutettu yleisö puri kouluttajaa.

Vaihtoehtojen lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa ehdollistamisen vaikutus ei ole yhtä kova. Silmät katsovat ja korvat kuulostelevat myös muina aikoina kuin mihin oman maan vakiintuneet uutisajat ovat edellisen sukupolven opettaneet. Huomisen uutiset jo tänään. Tuoreena.

MTV3:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila sanoo, että sisältöä pitää tuottaa sinne, missä yleisöä on.

No nyt! Sisältöä ei siis kannata tuottaa sinne missä yleisöä ei ole. Logical, sanoisi Spock. Aivan. Juuri näin. Tosinaan itsestäänselvyydet on lausuttava ääneen etteivät ne unohdu.

Lopuksi vielä ajatus siitä kuinka aikanaan kirkko, sen ajan päämedia, poisti elävien kirjoista niitä jotka kehtasivat harhaoppisesti väittää ettei maapallo ole maailman napa. Olihan se julkeaa ajatella että maailmankaikkeuden kehittynein, ja ennen kaikkea nimenomaan jumalan luoma, ihminen, ei ollut se kaikkien tärkein asia universumissa.

Mitä jos alla olevasta sitaatista muuttaa sanan ’netti’ muotoon ’aurinko’, ’sanomalehti’ muotoon ’maailmamme’ ja ’Helsingin Sanomat’ muotoon ’meidän’?

”Tällä hetkellä Helsingin Sanomissa sanomalehti on keskiössä. Tulevaisuudessa netti tulee olemaan keskiössä, ja muut osat rakentuvat sen ympärille. Tapahtuu tällainen voimatasapainon muutos.”

Voimatasapaino. Se on hieno sana.

Mutta entä jos aurinko aina oikeasti on ollut keskiössä, mutta sitä ei vaan ole nähty niin (tai ymmärretty) muuttuuko voimatasapaino silloinkin? Vai siis… hmm… niin?

Sanomalehdille jää maailman selittäminen

Missäköhän vaiheessa pääte ’-lehti’ jätetään pois? Meinaan jos aurinko on oikeasti keskiössä, niin ei kai sitä maailmaa selitetä vain paperijulkaisussa? Ai mutta, voihan netissäkin olla lehtiä. Ne ovat paperisten serkkujensa digitaalisia kollegoja. Atrappeja. Mutta ilman samaa reaktiota.

Mikäs siinä keskiössä siis onkaan? Maailma, lehti vai aurinko?

Anteekskiitos.

Selaan aika paljon erilaisia kuvagallerioita ja artistit ovat siitä jännää porukkaa että jokaisen pitää laittaa navigaatio uuteen upeaan uskoon. On palloja ja kuutioita, pientä ja isoa, ikonia ja freimiä. Ylhäällä ja alhaalla. Kaakossa ja luoteessa. Eikä siinä mitään pahaa ole. Kuulun itsekin siihen joukkoon joka haluaa pitää huolta kokonaisuudesta, koska kyseessä ei ole vain kuvat vaan kokemus.

Mutta kuinka usein langetaan ajattelemaan vain sitä omaa kokonaisuutta välittämättä kävijän nautinnosta? Aika usein. Yllättävän usein. Liian usein? Eikä vika kuitenkaan aina ole kiinni taiteilijasta ja tämän tarpeesta tehdä mieleisensä kokonaisuus, vaan useasti valmiit kuvagalleriasoftat ovat navigaation kannalta heikosti toteutettuja.

Kun katselen kuvia nettigalleriassa haluan keskittyä kuvaan, siirtyä kuvasta toiseen liikuttamatta osoitinta. On perin ärsyttävää jos siirtyessäni seuraavaan kuvaan joudun etsimään missä se oikea nuoli tai next on. Se on yhtä ärsyttävää kuin jos kirjassa tai lehdessä sivut olisivat eri kokoisia. Tai kuin galleria- tai museotila jossa joka askeleella pitää katsoa mihin astuu ettei kaadu.

Ratkaisut jossa linkit ovat suhteellisia kuvan koolle ovat tuomittuja epäonnistumaan. Samoin ongelmallisia ovat sivulla muuten aina samassa paikassa olevat navigaatioratkaisut, mutta jotka ovat sijoitettu niin alas että käyttäjä joutuu vierittämään ruutua päästäkseen käsiksi linkkeihin.

Esimerkkejä:

• Paikkaansa vaihtava ja 1024×768 näytöllä joskus jopa piiloon jäävä navigaatio vaikeuttaa hienojen kuvien katsomista.
• Tässä voi keskittyä oikeasti kuviin vaikka ovatkin hiukan pieniä.
• Navigaatio pysyy paikallaan, mutta on aika alhaalla saattaa olla ongelma pieniresoluutioisille. Kuvat ovat hienoja.
• Nämä kreikan kuvat ovat hienoja, mutta sivulle toisinaan, kuvan korkeudesta riippuen, ilmestyvä vierityspalkki siirtää navigaatiota harmittavasti vasemmalle.

Jos haluat että galleriaasi katsova pystyy keskittymään siihen mitä tarjoat anna heille mahdollisuus keskittyä teoksiin. Anna heille taidekokemus. Älä pakota katsojia ajattelemaan kuvien välillä liikkumista. Ellei galleriasi juju nimenomaan ole siellä liikkuminen.

Anteekskiitos.