skrubu

Tässä tullut jotain vaalidebattia töllöstä hiukan sivusilmällä ja -korvalla seurattua. Jäin miettimään miten ennen vaaleja kaikki vaikuttavat olevan niin ”minä” tai ”minun mielestäni”, mutta vaalien jälkeen ollaan sitten ”me” tai ”puolueen kanta”. Näin tavallisena vaalikoneiston käyttäjänä siitä jotenkin hämmentyy tuosta yksilö- ja ryhmäajatelun vaihtelusta.

Olen parina aamuna matkalla töihin katsellut ratikoissa roikkuvia kunnallisvaaliehdokkaiden potretteja. Henkilöt eivät jää mieleen, eivät kyllä numerotkaan tai edes puolueet, mutta kevyttä viihdykettä ovat mainoksissa olevat lasautukset. Etenkin jäin miettimään tätä moniselitteistä viestiä, jolla joku nuori miesi halusi hämmentää mainoksensa katsojaa: ”Autot pois tieltä”.

Viestin kiteyttäminen ei aina ole helppoa. Voisin kuvitella, että se lienee erityisen vaikeata jos ei oikein ole mitään järkevää sanottavaa. En minä kuitenkaan sitä, etteikö kaikilla olisi jotain järkevä sanottavana. Onhan niillä. Onhan?

Vaan ei kai vaaliviestintää voi kommentoida ottamatta mukaan kirjoitusvirheitä, etenkin kun lounaalla tuli vastaan kollaboratiivinen ilmoitus. Joku mummeli tai ukkeli oli ollut tarkkaavainen, kuten viestissä kehoitetaan.

Siitä on puoli vuotta kun viimeinen Vitonen julkaistiin täällä. Niissä oli aina kuva. Kahden vuoden ajan. Joka viikko. Osa kuvista tuli ystävällisesti muilta, osan tuotin itse. Opin bongaamaan numero viitosia niinkin hyvin, että näin niitä kaikkialla. Näen niitä vieläkin, vaikka en edes yritä. Viimeksi jonkun kebab-paikan ikkunassa. Iso punainen femma. Milloinkohan viisi on taas vain viisi, eikä Viisi?

Näpsygalleriassa kuvakollaasi: Porcupine Tree, Helsingin jäähalissa.