Halu palata perusasioiden äärelle

“Yhtä aikaa uuden teknologian kanssa kulkee halu palata vanhaan: luontoon, puhtauteen, perusasioiden äärelle.”
— hs.fi: Oman kehon optimoijat, 30.9.2018

Yllä oleva lainaus biohakkereista kertovasta jutusta toistaa samaa mistä jo esimerkiksi Thoreau ja Rousseau aikanaan kirjoittivat.

Paluu vanhaan ja luontoon on halu joka on suhteessa siihen aikaan, jossa palaamisesta haaveileva elää. Se on halu, joka on suhteessa niin omaan elintasoon ja elämänmenoon kuin muutenkin maailmanmenoon juuri silloin kun kyseinen halu esiintyy. Vaikea uskoa, että biohakkeri, jolla on halu palata vanhaan olisi valmis hyppäämään aikakoneeseen ja jatkaa elämäänsä 1700-luvulla Rousseaun aikalaisena, elämään ilman sähköä tai internettiä kuten Jean-Jacques. Tai jos Thoreau siirrettäisiin Walden-järven rannalta vuoden 2018 biohakkerin näkemykseen vanhoista perusasioista, saattaisi Henry David hyvinkin esittää eriävän mielipiteen siitä mitä ovat elämän olennaiset perusasiat älylaitteineen ja vedenpuhdistmineen (jotka eivät vättämättä ole eri asioita).

En minä biohakkeruutta tai -rointia kritisoi, tai teknologista kehitystäkään. Kunhan nyt vain pohdin sitä miten pelkkä kritiikitön toteaminen vanhaan ja perusasioiden ääreen palaamisen halusta ilman, että asiaa oikeastaan suhteuttaa mihinkään muuhun kuin pelkkään omaan yksilölliseen haluun olla terve, ei kerro oikeastaan mistään muusta kuin epämääräisestä nostalgian potemisesta. Se millainen teknologia kuuluu tähän nostalgian kokemiseen on tavallaan merkityksetöntä, koska ilman teknologiaa ihminen ei ole elänyt miljooniin vuosiin.

“I went to the woods because I wished to live deliberately, to front only the essential facts of life, and see if I could not learn what it had to teach, and not, when I came to die, discover that I had not lived.”
— Henry David Thoreau: Walden, 1854

Paha paha luonto

Otetaanpas nyt esimerkiksi artikkeli jonka otsikko on Yöpakkaset huononsivat ilmanlaatua (STT:n uutinen HS.fi:ssä) ja mietitään mitä meille tässä kerrotaan?

Otsikko viestii joukkotiedotusvälineessä, että pakkanen on syyllinen huonoon ilmanlaatuun. Onko todellakin näin? Ei tietenkään.

Luettuaan STT:n jutun sitä tajuaa ihmisen olevan syypää ilmanlaadun huonouteen. Ilmanlaatua heikentevät liikenteen päästöt, niitä ei ole ihmisen hyvä hengittää. Mutta nyt kun pakkasen aiheuttama inversio pakottaa ihmiset rypemään itse aiheuttamissaan päästöissään, on ongelma… ööö… missä? Päästöissä? Ei toki. Artikkelin mukaan luonto on tarinan roisto. Paha pakkanen tekee kiusaa. Eikö luonto ymmärrä miten me ihmiset, luomakunnan kuningasrotu ja kaikkeuden keskipiste, joudumme kärsimään näistä hölmöistä pakkastempuista? Ottaisi nyt vaan vastaan kaikki päästöt niskuroimatta.

Eikö STT:n artikkelin näkökulma olisi voinut olla toinen: Yöpakkaset pakottivat ihmiset miettimään liikennetottumuksiaan? Eikös sellaisen kirjoittaminen olisi täysin mahdollista? Vaatisi ehkä hiukan enemmän työpanosta – ajattelua ja tekemistä – kirjoittajaltaan, ja toisenlaisen asenteen. Nimenomaan toisenlaisen asenteen.

Paperi on parempi ilman liikkuvaa kuvaa

Paperi. Siihen voi kääriä kalat tai kukkaset ja sytyttää saunan kiukaaseen tulen. Jotkut pesevät ikkunansa paperilla. Kuka on repinyt lehtiä paperimassaan tai hihitellä vanhoille mainoksille huussissa? Kaiken muun ohella on tietenkin sitten vielä paperin kierrätys.

Entä sitten kun paperiin on tungettu mukaan video (via)? Metallia, muovia, jonkinlainen paristo ja mitä kaikkea? Paperista tulee ongelmajätettä. Kalat, kukat, sauna? Kierrätys? Luonto?

Tässä yhtä hieno idea: televisio jossa on tulostin. Ajatelkaa kaikkia niitä mahdollisuuksia! Voisi tulostaa alennuskuponkeja, ostoslistoja tai miksei vaikka kaikki tekstitelevision sivut vessalukemistoksi. Parempihan tietenkin olisi jos mainokset ja ohjelmat voisivat ohjata tulostinta ja pakottaa katsojille lippusia ja lappusia pitkin iltaa. Ei tarvitsisi paikallisten pizzafirmojen juosta rappusissa tiputtelemassa alennuskuponkeja ihmisten luukusta sisään.

(Sivuhuomio: ameriikassa, tuossa mahdollisuuksien maassa, on joku jo näköjään miettinyt televisiota tulostimella, mutta hiukan toisesta näkökulmasta.)