Jutut avainsanalla: mainos


Pukumiehiä

Pekka • 24.4.2015, 18.25

Joskus 90-luvun alkupuolella käytiin valokuvaopiskelijoina katsastamassa Robert Mapplethorpen valokuvia Turun taidemuseossa. Niistä huokui jotain erilaista, jotain todellisuudesta poikkeavaa. Outoakin osittain. En kokenut kuvia kielletyiksi mitenkään, vaikka useat kuvista eivät välttämättä olleet ihan arkista peruskauraa. En muista siellä silloin olleen mitään varoituksia alastomuudesta tai halaamisesta. Ja olivathan ne kuvat toki teknisesti hienoja. Sillä tavalla vaikuttavia kyllä. Siihen aikaan kun kiinnosti ehkä tekniikka enemmän kuin se, mitä kuvat sanovat. Eikä silloin ollut internettiä (jonka kautta nykyään tursuaa silmille niin teknisesti kuin sisällöllisesti mitä moninaisempaa kuvamateriaalia). Se oli vaan erilaista aikaa kuin nyt.

Nyt Mapplethorpen kuvia on Kiasmassa. Ne eivät kuitenkaan samalla tavalla vaikuta. Kuvat eivät ole muuttuneet, minä olen ja maailma on. Ehkä odotusarvoni ennen näyttelyä olivat koholla (tarvitseeko sellaiseen lääkkeitä?). Yhä ovat monet valokuvista toki teknisesti hyviä, vaikka nyt näen niissä aivan liikaa 80-luvun otetta. Niissä on samaa kuin osassa 80-luvun musiikista, jossa 80-luku ei tehnyt hyvää. Genesiksen Abacab on 80-luvun syntetisaattorihuuman pahasti tahrima levy (vaikka pohjalta löytyy, kun jaksaa pintaa syvemmältä kaivaa, ihan hyviä kappaleita). Eikä esimerkiksi Rushkaan sen paremmin osannut suojautua 80-luvulta. Ei 80-luvussa kaikki ollut pahaa, eikä aikakausi vaikuttanut niinkään sisältöön, vaan tapaan esittää ja kertoa, mutta se ei vaan sopinut jokaiselle. Ei musiikissa, eikä valokuvissa. Ja ne Mapplethorpen kukat… Ovatko ne oikeasti niin kiinnostavia? Ovatko? Vai ovatko ne vain ylitulkittuja ja täyteen tulkintoja tungettuja, ihan kivoja tavallisia eikä erityisen erikoisia kukkakuvia? Ovatko?

Mutta kyllähän vielä joistain kuvista löytyy muutakin kuin aikaa huonosti kestänyttä 80-luvun tunnelmaa. Yksi kuva joka on hämännyt, ehkä, tai… ehkä jotenkin häirinnyt tai jotain, on Man in Polyester Suit. Ja siinä kuvassa näkyvät kädet. Etenkin vasen käsi. Miksi se on noin? Onko mies menossa johonkin? Onko malli juuri nostamassa kättään? Miksi? Kuvassa on liikkeen tai jonkun tapahtuman epätäydellisyys, keskeneräisyys. Semmoinen valokuvalle tyypillinen ”on kuin olisi, muttei ole ja sekunnin murto-osan pituinen samplaus saa asiat näyttämään ihan erilaiselta kuin ne oikeasti ovat” -fiilis. Visuaalisesti tarkka, mutta silti epätäydellinen tulkinnan suhteen. Se siis ei häiritse huonolla tavalla, vaan hyvällä tavalla. Sellaisella tavalla, joka aiheuttaa synapsien välille sähköä.

Sitten asiasta toiseen. Tai ei ehkä niin toiseen. Istuttiin jengillä ravintola Vlatavassa, ennen Steven Wilsonin konserttia tässä äskettäin (loistava on kyseisen herran viimeisin musikaalinen teos). Mmm… makkaraa ja olutta (oli makkaraviikot). Ikkunasta näkyi Sokos ja Postitalo. Postitalon seinässä roikkui H&M:n mainos, jossa pukuun sonnistautuneen miehen käsien asento ja näkökulmasta johtuva pään puuttuminen toi mieleen Mapplethorpen kuvan Man in Polyester Suit.

h&m mapplethorpe
Näin sen näin.


Kuvapari

Pekka • 23.12.2014, 18.23

Kun tänään tulin lumisen kitsch-maiseman keskeltä kotiin tallusteluni jälkeen ja katsoin päivän aikana kännykkään tarttuneita valokuvia, huomasin pari kuvaa jotka sopivat mainiosti toistensa viereen.

Kaikkea paitsi turhaa, mutta turhaa silti
Ei sillä väliä mitä sanotaan, kunhan sanotaan jotain, ihan mitä vaan.

Vasemmalla on kauppakeskuksen slogan ja oikealla kauppakeskuksessa olevan tanskalaisen krääsä- ja tilpehööriputiikin mainos, joka näppärästi mitätöi kauppakeskuksen sloganin mennen tullen.

Comments Off

Avaisanat: , , ,


Sisältäni mielikuvan löysin

Pekka • 12.12.2013, 08.24

Brändäyksestä pöhistään paljon. Siihen syydetään fyrkkaa ja aikaa. On strategiaa ja manuaalia. Sääntöjä ja vääntöjä. Yksi tietää paremmin kuin toinen miten mielikuviin vaikutetaan.

Itse havahduin brändäyksen voimaan äskettäin kun etsin jotain hyvää sivua Richard Scarryn Mitä ihmiset tekevät -kirjasta. Availin Googlesta tabeihin hakutuloksia ja kun sitten siirryin katselemaan, että mitä löytyi, yllätyin siitä, että yksi linkeistä oli hs.fi:n joku juttu kyseisestä kirjasta. Tai se mikään juttu ollut – nehän myy sitä kirjaa. Käytettynä. Häh? Onko tämä jok… oho!

Enhän minä missään hs.fi:ssä ollut. Sehän olikin huuto.net. Kyseessähän on Sanoman saitti, mutta en minä siksi kuvitellut olevani jossain toisessa palvelussa kuin missä olin. Pohdittuani asiaa hetken tajusin mistä on kyse. Minulle iso mainos, sellainen joka vie niin paljon tilaa, että minua kiinnostava sisältö jää lähes piiloon, on sama asia kuin hs.fi. Eikä muuten ole väliä mitä mainostetaan, vaan se, että mainostetaan (minun näkökulmasta) naurettavan isosti.

Koska mielikuvani on niin voimakas, niin voin vain olettaa, että jossain joku on juuri tällaiseen pyrkinyt.

Verkkosivulla on iso mainos
Mainos tekee saitin.

En sitten löytänyt mitään hyvää verkkosivua tuosta Scarryn kirjasta.


Moinen aika

Pekka • 6.10.2013, 12.48

Kun Claire Ahon kuvia oli esillä Taidehallissa pohdin, miten aika karsii mainosvalokuvista merkityksiä ja samalla luo uusia. Mainostettavat tuotteet katoavat markkinoilta, yritykset kaatuvat ja muoti muuttuu, mutta kuvamateriaali jää. Joissain tapauksissa mainoskuvat siirtyvät kaupallisesta käyttökuvasta taiteen kontekstiin. Niitä katsotaan eri silmin, tulkitaan eri lähtökohdista, ymmärretään toisin vaikka kuvat eivät sinänsä ole miksikään muuttuneet.

Tämä tuli mieleen kun näin vanhan Jallun antikvariaatin ikkunassa. Aika vaikuttaa pornoonkin, mutta ymmärretäänkö se eri tavalla?

Jallu, kymmenen euroa
Kymppillä

Comments Off

Avaisanat: , , , , ,


Vuoden 2012 roskaa

Pekka • 2.1.2013, 11.54

Kesällä 2010 julkaisin askelmittarilukemat. Piti niitä myöhemminkin visualisoida, mutta sitten vuonna 2011 päätin pitää kirjaa blogiin tulevasta spämmistä.

Askelmittaritietoja kerään yhä taulukkoon, mutta viime vuoden seurasin toisenlaisen roskan kerääntymistä, nimittäin kaiken sen paperiroskan jota pusketaan postiluukun kautta.

Keräsin kaiken minulle tilaamatta tulevat mainoslärpäkkeet, paikallislehdet ja sensemmoiset. Joka kuun lopussa heitin pinon vaa’alle, kirjaten määrän muistiin. Yhteensä vuoden aikana on kämppääni tungettu hiukan yli 28 kiloa paperimateriaalia jonka olen vienyt paperinkeräykseen.

Kesä- ja heinäkuun yhteistulos on korrekti (1,4 + 0,8 kiloa), mutta johtuen siitä, että olin toisaalla, on jako kuukausien välillä hiukan sattumanvarainen. Erottelin juhannusviikosta lähtien kerääntyneen roskapostin heinäkuun loppupuolella sen mukaan mitä mainokset ilmoittivat voimassaoloajakseen.

Huhtikuun mainosmäärässä on mukana Bilteman katalogi joka painoi mukavat 0,45 kg ja elokuun mainoskasassa on mukana Ikean vastaavan painoinen järkäle. Ilman näitä kuvastoja kyseiset kuukaudet putoisivat alle 3 kilon viivan ja marraskuu näyttäytyisi selkeästi aktiivisimpana mainostuskuukautena.

Graafi josta käy ilmi mainospostin kuukausittainen määärä vuonna 2012
Vähän yli 28 kiloa paperia vuodessa.

Taidan jatkaa näitä yhden asian seuraamisia tänäkin vuonna. Eli vuoden kuluttua tulee taas joku käppyrä, eikä se ole vieläkään askelten määrä.

Comments Off

Avaisanat: , , ,


Tätä en kirjoittanut

Pekka • 27.5.2012, 10.38

En muista, että olisin jättänyt julkaisematta niin paljon blogijuttuja kuin mitä tässä lähiaikoina. Vanhuus varmaan iskenyt. Vai itsesensuuri? Setsuuri? Laiskuus?

Kirjoitin alkoholimainontaa mainostavista mainoksista, mutta tajusin rustanneeni itseni suolle ja mitä enemmän sanojeni avulla rimpuilisin, sitä syvemmälle vajoaisin. Jos siitä sitten irti pääsisin ja lause kerrallaan itseni taistelisin silmänkantamattomiin jatkuvan suon laidalle, olisi siellä vastassa vain tuulimyllyjä. Otin pari askelta taaksepäin ja käännyin toiselle polulle. Pinnallisesti voisi tietenkin kirjoittaa, ajattelematta ja välittämättä sohaista sanoja laiskasti vähän sinnepäin, mutta se ei inspiroi.

Laiskaa kuitenkin odotetaan tapahtuvaksi. Kuulinpa tässä juuri jutun, miten yhdessä firmassa on huomautettu siitä, että jengi tuottaa liian laadukasta jälkeä. Ei pitäisi kuulemma. Huhhuh. Oikeasti? Tietenkin jos kakka myy ja se on bisneksen ydin, niin mitäpä sitä turhaan siinä sitten timantteja hiomaan. Luulisi kuitenkin, että sellainen syö tekijöiden työmotivaatiota ja itsetuntoa.

Sitten rustasin jo jotain lasten leikeistä ja siitä miten ne ovat pienten ihmisten tapa rakentaa ymmärrystä sekä siitä miten aikuiset elävät illuusiossa lapsuuden viattomuudesta. Tekstini kasvoi Facebook-kommentista pieneksi kukkapuskaksi, mutta jätin sen kuihtumaan. En tuntenut itseäni puutarhuriksi.

Piti myös niistä elämänohjeista kirjoittaa. Niistä semmoisista joihin joka toinen Facebookissa linkittää. Semmoisista joissa neuvotaan asioita tyyliin tee oikein, älä tee väärin tai löydä erityisyytesi, se kannattaa. Tyhjiä ohjeita joista ei ole mitään hyötyä. Olin ajatellut rustata vastaavaa hölynpölyä tusinan ”hyvän neuvon” verran. Ajatukseksi se jäi. Huvittavaksi sellaiseksi kuitenkin.

Parempi keskittää energia johonkin muuhun, ajattelin… tai ainakin kuvittelen ajatelleeni (ehkä vain toivon ajatelleeni). Eikä kirjoittaminen kuitenkaan lopu. Tähän blogiin tekstiä kasvaa vähän kuin sammalta pukkaisi pierivän kiven pintaan, mutta opiskeluissa lauseet rehottavat kuin voikukat kesän kynnyksellä. Ja kesäksi on ajatusten painekattilassa (ajatusten aromipesässä?) muhimassa visuaalisemmat projektit.

Comments Off

Avaisanat: , , , , , ,


Mitä meille kerrotaan?

Pekka • 1.3.2012, 09.26

Silloin kun sä vielä kerroit, että sait jogurtinvalmistajalta kameran niin mulle tuli joka kerralla mieleen se miten yheksäkytluvulla (vai kaheksakyt?) jupit saivat mainoksessa palkankorotuksen sijaan kännykät ja vetivät onnesta piukeena high fivet. Sit sä kerroit hienoja juttuja hapatetusta ja käyneestä maidosta. Sun videossa luki, että turvotus on ruoansulatusoire. Sitten siitä mainoksesta jonka ”sä” oot kuvannu kävi ilmi, että toi sun hehkuttama tuote vaikuttaa turvotuksen tunteeseen. Ei siis oireeseen vaan tunteeseen. Näissä uudemmissa ”sun” tekemissä videoissa oire ja tunne ei kai enää mee samalla tavalla sekasin. Siitä tulee hyvä oire …eiku siis tunne.

- * -

Joku automerkki kertoi näköradiomainoksessaan, ettei ole olemassa keskivertoihmistä (ja ovat siinä ymmärtääkseni ihan oikeassa). Sitten ne siinä mainoksessa ilmotti, että ovat tehneet auton juuri minulle. Miten tyhmiä ne voikaan olla? En minä tarvitse autoa. Nyt siellä sitten jossain on auto missä on kaikki se mitä minä autoon haluasin, eikä kukaan muu osta sitä sitten kun kukaan muu ei juuri semmoista halua. Vai ovatko kuitenkin tehneet auton keskivertomeikäläiselle, vaikka muuta väittävät?

- * -

Niin ja koska te kaikki arvostelette mun vessaa salaa, haluaisin sanoa, että älkää. Arvostelkaa mun vessaa julkisesti, se on nykyaikaisempaa ja käy kätevästi vaikka Facebookissa tai Pinterestissä. Kiitos.

Comments Off

Avaisanat: , , , ,


Ei se ajatteleminen

Pekka • 4.1.2012, 08.30

Televisiossa pyörii mainos jossa sanotaan, että rohkeat ajattelevat toisin. Mainos on kuitenkin väärässä. Siinä, kuten mainoksissa usein, on yksinkertaistettu asioita aivan väärällä tavalla. Ei rohkeat ajattele toisin. Rohkeat tekevät toisin. Siinä on se ero. Kuka tahansa voi ajatella mitä vaan eikä se välttämättä johda yhtään mihinkään, mutta tekeminen erottaa jyvät akanoista.