skrubu

Joskus julkaisin täällä kuvia keksityistä lehdistä ja kirjoista, ja sitten oikean kirjan kannen. Nyt nyt vuorossa ikioma valokuvakirja:

Twice the Subject, 62 sivua, yli kolmekymmentä kuvaparia akselilta Kokkola - Andorra La Vella (kirjan ensimmäiset 15 sivua esikatseltavissa).

Tilaa kirja nyt ja saat sen nopeammin kuin ne jotka tilaavat myöhemmin ^*). Kun toimit nopeasti tänään, voit ottaa myöhemmin rauhallisesti: Jouluun ei ole aikaa enää kuin sellaiset sata päivää.

Spontaaneita reaktioita kirjan nähneiltä:

Onks toi se sun kirja? (Useampi kolleega toimistolta)
*
Onpas se ohut! (Yksi kolleega toimistolta)
*
Kaksi kuvaa vierekkäin pistää ajattelemaan (Toinen kolleega toimistolta)
*
Tämä on Steve Jobisn Keynoten jälkeen vuoden tärkein mediatapahtuma (Ääni pehmotuolista)
*
Taitelija Nikrus on ylittänyt itsensä nykyisen postmodernin yhteiskunnan, niiku, valokuva… miten se nyt oli… syöveristä jotain (Mies pöydän päädyssä)
*
Pekka Nikrus teki valokuvaukselle sen mitä Jan Boklöv teki mäkihypylle (Ihana-Timo)

*) Jos ei muut tilaa kirjaa nopeammalla toimituksella jolloin voi olla että muut saavat kirjan nopeammin, riippuen tietenkin siitä miten nopealla toimituksella olet itse kirjan tilannut.

Olen tässä useamman päivän ajan niin ihmetellyt kuin myös ihastellut kaupungilla näkyvien mainostaulujen tyhjyyttä. Päivisin ne seistä möllöttävät mukavan rauhallisina ja viestittöminä kaiken kiireen keskellä. Iltaisin ne loistavat hiljaisen valkoista loisteputkivaloa ympäristöön. Vähän rauhallisempi katukuva, hiukan iloisempi mieli.

Sea Life on mainio paikka harjoitella valokuvausta ja kokeilla mihin tekniikka venyy. Siellä on vaihtelevia ja vaativia valaistusolosuhteita, heijastuksia, valoa taittavia pintoja ja liikkuvia kohteita (kuvia kuvablogissa kunhan ehdin).

Elokuvissa ärsyttää mainokset. Vaikka ei hirveän tiuhaan kävisikään tuntuu siltä kuin saisi aina samat kaupalliset viestit silmiensä eteen. Jopa osa trailereista vaikuttaa ihan samoilta. En minä niitä salin ulkopuolella muista, mutta siinä ennen leffaa tulee sellanen c’est la vie -fiilis ^*): että taasko nämä. Sellainen vähentää leffakäyntien määrää.

Leffaliput ovat muutenkin niin kalliita, että sitä oikein jää miettimään paljonko maksaisi mainosvapaan leffan lippu? Tai josko nostamalla paukkumaissin ja kuplajuoman hintaa voisi lippujen hintaa alentaa?

Olympiastadion täytti juuri 70 v. Täältä näkee kirkkaalla säällä Tallinnaan asti, sanoi isä pojalleen tornissa. Ihanks tosi, ihmetteli poika ja jatkoi samaan hengenvetoon, mut sehän on sit lähempänä ku Lahti. Itse en oikein pystynyt erottamaan kotitaloni kattoa, mutta valokuvasta katseltuna jälkikäteen löysin jopa naapurin ikkunan.

Helsingillä on jaiku-kanava. Uutta minulle, mutta ei niille 139:lle jotka jo olivat virittäneet itsensä kanavalle.

–
*) vai pitäisikö sen olla bonjour-fiilis?

Päivitys: Kuvia Sea Lifestä kuvablogissa.

Jäin ihmettelemään pesunestepurtilon etiketissä olevaa tekstiä. Just washed feeling, siinä sanotaan. Mitäköhän sekin tarkoittaa? Sitä, että kyseisellä aineella pestessä on juuripestyssä pyykissä juuripestyn tuntu vai sitä, että siinä on vain tuntu, ilman sen kummempaa tehoa?

Vielä hämmentävämpää on kaupungilla näkyvät maustetun veden mainokset. Niissä sanotaan, että kyseessä on hauska vesi. Öh? Hauskaa vettä?

Voihyväisäsentään.

Skrubussa on julkaistu jos minkälaisia fiktiivisiä kirjan- ja lehdenkansia vuosien mittaan, mutta tällä kertaa näytillä on ihan oikeaan kirjaan tehty ihan oikea kansi.

Kyseessä on Virve Sammalkorven uusin teos Kahvila Dominokujalla (Gummerus 2006, ISBN 9512072505).

Jos tiet vievät huomenna kirjamessuille, hakeutukaa Katri Vala -lavan luo klo 12.30, jossa Micaela Röman haastattelee Virveä.