Inlägg med nyckelord: matkailu


Ma mitä Tukholmasta kirjoittaisin?

pni • 16.8 2008, 14.38

On pitänyt kirjoittaa Tukholmasta. Siitä miten länsinaapurimme pääkaupunki on yhtä oiva lomailukohde kuin moni muu Euroopan kivikylä. Etenkin kesällä, kun on aurinkoista ja lämmintä. Mutta en ole oikein saanut kiinni mistään kohdasta niin, että siitä tulisi jotenkin hyvä paketti kirjoitettavaksi.

En tiedä aloittaisinko siitä miten Tukholma-kortti osoittautui järkeväksi hankinnaksi. Sillä pääsi vaikka minne ja matkusti julkisilla. Kortin olisi voinut ostaa laivalta, mutta siellä myytiin vain kahden päivän kortteja, tarpeemme oli kolmeksi. Ostimme omamme hotellista. Kortti maksoi itsensä takaisin (580 SEK/3 pvä) – pääsimme jopa hiukan voitolle.

Toisaalta voisin aloittaa kirjoittamisen ruoasta, kehaisemalla ravintoloita East, Andalucia ja Brasserie Godot. Tai ylistämällä Diablo nimellä kulkevaa tummaa ja vahvaa kahvia jota ostin itselleni tuliaisiksi Hötorgshallenin kahvi- ja teekaupasta (hallin kebabmesta on myös oikein oiva lounaspaikka). Olisi myös paikallaan todeta Tukholmassa olevan hyvin paljon sushia tarjolla, niin paljon, että se jotenkin oli huomioitavan arvoinen asia. Ja kaikki näkemäni annokset olivat hienoja: upean näköisiä rullia ja kauniita asetteluita.

Jossain vaiheessa kirjoittaisin ehdottomasti siitä miten petyin Nokia Mapsin kartalta löytyviin ravintolamerkkeihin: Niistä ei ollut apua. Enkä oikein vakuuttunut n. 8 euroa maksaneesta Wcitiesin Tukholman City Guideista kännykkään. Sitä oli hankala käyttää eikä se mielestäni loistanut sisällölläkään. Saman verran maksava opaskirjanen, sellainen paperinen, olisi varmaan ollut parempi sijoitus. Mutta itse karttasovelluksesta oli kyllä jopa hyötyä kaupungilla liikkuessa. Olisin varmaan myös käyttänyt kännykän Google Mapsia, jollei tiedonsiirtohinnat olisi niin poskettomia kuin ovat.

Shoppailusta tuskin kirjoittaisin, se kun ei oikein ole minun juttuni, mutta voisin mainita Södermalmin Designtorgetin ja Kungsgatanin Stockhomen, jotka molemmat olivat täynnä kaikenlaista… niin… vaikka mitä. Muuta en varmaan ostamisesta keksisi kirjoittaa.

Nähtävyydet ovat nähtävyyksiä, ja niistä löytyy vaikka mitä vaikka mistä, joten niistä myöskään juurikaan jaksaisi kirjoitella.

En tiedä. Oli kuitenkin mukava viimeinkin oleskella Tukholmassa pidempään ja rennommin kuin puoli päivää krapulassa tai jollain seminaari- tai työreissulla.

Ehkä tyytyisin kuitenkin vain hitaasti, mutta kiireettä, julkaisemaan kuvia reissusta asiasanalla STO08 niin kuvablogiini kuin Flickr-tililleni, ilman sen kummempia selityksiä tai juttuja.


Numeroterveiset

pni • 1.8 2008, 12.18

84117 askelta
2080 grammaa pyykkiä
1000+ lukematonta juttua Google Readerissa
477 kuvaa kameralla (ennen karsimista)
34 kuvaa kännykällä
5 aikuista ja 1 sylilapsi
3 hotelliaamiaista (sis. pekoni)
2 meriaamiaista (sis. pekoni)
1 pari uusia sandaaleja
0 kolikkoa ulkomaan valuuttaa

Eli terveisiä Sweedenistä. Tarkemmin sanoen kuningaskunnan pääkaupungista. Tukkiholma näyttäytyi oikein aurinkoisena ja mukavana kaupunkina. Kunhan ehdin, kirjoittelen hiukan kokemuksista ja laitan kuviakin näytille.


Lehti eteisessä

pni • 25.1 2008, 20.57

Tänään postihenkilö oli tipauttanut postiluukusta lehden. Matkailulehden. Yllätyin: en ole sellaista tilannut. Mikäs juttu tämä on, ehdin hetken miettiä, kun jo älysin mistä on kyse.

Sama pulju joka julkaisee JPG Magazinea (jonka kannatusjoukoista kaikkosin hähmyisen vallanvaihdoksen johdosta), 8020 Publishing, on laajentanut repertuaariaan vertaistuotantolehdissä ja polkaissut maailmalle julkaisun nimeltä Everywhere Magazine (ekan numeron voi imuttaa itselleen palvelun etusivulta pdf-muodossa).

Lehden idea on hyvin pitkälle sama kuin JPG Magazinen, eli ihmiset lataavat kuvia ja juttuja verkkosivuille yhteisön arvosteltavaksi. Eniten suosiota saaneista jutuista ja kuvista toimitus toimittaa (tekee lopullisen juttuvalinnan eniten ääniä saaneiden joukosta) ja taittaa lehden. Julkaisuun päässeet saavat hiukan rahaa ja ilmaisen vuosikerran. Homma tuntuu toimivan kuin junan vessa.

Se mikä erottaa Everywheren sisarjulkaisustaan on matkailuun fokusoituminen ja se, että jutut vaikuttaisivat olevan juttuja tekstein, eivät vain valokuvia. Lehdessä julkaistujen artikkeleiden pituudet ja tyylit ovat sangen monipuolisia ja hyvällä tavalla kirjavia. Ensimmäiseen numeroon on pääteemaksi koottu kuvia ja tekstejä Tokiosta.

Näin nopeasti katsastettuna lehti tuntuu oikein laadukkaalta ja mielenkiintoiselta.

Voisikohan täällä Suomineidon sylissä olla kannattava bisnes tuollainen yhteisön voimalla toimiva lehti?



Prenumerera på RSS 2.0 för inläggen och/eller kommentarerna.

Skrubu.net: Some rights reserved