Minä kuolin kaksi viikkoa sitten. Tuhkani on siroteltu mereen, eikä minusta ole jäljellä kuin muistikuvia ja jokunen valokuva nuoruuden päiviltäni. Vaihdoin hiippakuntaa hiukan yllättäen, siksi testamenttini tulee teille tiedoksi vasta nyt, hiukan jälkikädessä.
Jakakaa vähäinen maallinen omaisuuteni viisaasti. Sillä ei oikeastaan ole mitään minun kanssa tekemistä. Asuntonikin oli tavallaan vain lainassa. Muistakaa kuitenkin, ettei tavaroista kannata tapella – se ei ole sen arvoista. Pitäkää kuitenkin hyvää huolta kovalevyistäni, niiltä voi löytyä vaikka mitä kivaa.
Omasta mielestäni kuitenkin arvokkain perintöni on elämäni aikana verkkoon tuottama julkinen sisältö. Se on oikeasti minua. Jätän sen kaiken jälkipolville. Mutta koska en enää ole täällä maksamassa laskuja, tulee verkossa käyttämäni maksulliset palvelut vähitellen poistamaan sinne syötetyt sisällöt.
Blogini tulevat katoamaan bittitaivaaseen. Ottaisiko joku niistä näin jälkikäteen kopion jotenkin? Ehkä tulostaisi tuotokseni paperille? Se olisi kiva, onhan siellä paljon ajatuksia ja jokunen ihan onnistunutkin valokuvakin. Kirjoittamani kommentit eri blogeihin varmaan näkyvät kunnes nekin blogit vähitellen katoavat. Flickrissä olevista kuvistani vain kaksisataa viimeisintä jää näkyviin kun lasku jää maksamatta. Näin kuolleena en enää oikein muistakaan mistä kaikista palveluista olen maksanut. Tuskin niitä kukaan muukaan tietää.
Ja vaikka tietäisi, ei kukaan muu tiedä salasanojani niihin, koska koneellani olevat tiedot ovat vähintään kahden eri salasanan takana. Eli vääjäämättä osa verkkoidentiteettiäni poistuu näkyviltä. Olisin jättänyt salasanani jonnekin teidän ulottuvillenne, jos olisin etukäteen tiennyt heittäväni lusikan nurkkaan.
Mutta entä kaikki ne ilmaiset palvelut joita käytin vielä eläessäni?
Facebook-profiilini ei päivity (vaikka näin jälkikäteen ajateltuna sinne olisi hauska saada joku naseva statusteksti), mutta se ei estä muita kommentoimasta sinne tai lähettämästä minulle vampyyrikutsuja (joista en elävänäkään oikein jaksanut innostua).
Videot YouTubessa sekä erinäiset viestit keskustelupalstoilla ja Jaikussa jäävät näkyviin. Tieto kuuntelemastani musiikista jää elämään, kuten myös sosiaaliset kirjanmerkkini. Myös kaikki kokeilemani ilmaiset blogialustat varmaan säilyttävät siellä olevan sisällön. Ainakin toistaiseksi. Vaikka eihän sitä tiedä koska erinäiset MyFacet ja SpaceBookit lopettavat toimintansa ja tyhjentävät tietokantansa.
Osa identiteettiäni katoaa verkosta, osa jää pölyttymään sinne tai tänne ja katoaa vähitellen alati lisääntyvän kohinan taakse, hakukoneiden saavuttamattomiin. Ehkä osa löytyy Wayback Machinen listoilta. Kuvittelen jättäneeni pienen jäljen verkkomaailmaan. Ehkä joku joskus jaksaa kaivella esiin tuotoksiani netistä ja tekee minusta muistosivun? Ehkä ei.
Mutta miten käy yritysten verkkosivuille kun liiketoiminta lakkaa? Jääkö niistä nettiin jälkeä?
Yritysten omat sivut tuskin jäävät näkyviin, osahan jo nyt poistaa vanhaa materiaalia näkyviltä. Brändit uudistuvat, logot vaihtuvat ja viestintä muuttuu. Lähihistoria deletoidaan vikkelästi jotta nykyinen yrityskuva pysyy selkeänä.
Se mitä yrityksistä jää jäljelle on se mitä muut ovat niistä kirjoittaneet. Osa löytyy vakiintuneen median arkistoista. Osa on yksityishenkilöiden kirjoittamaa tai ylläpitämää tietoa kuten linkkejä, blogikirjoituksia ja vaikka Facebook-ryhmiä. Unohtamatta tietenkään Wikipediaa, jonka kollektiivinen muisti jo on yhdeksän miljoonan artikkelin kokoinen ja päivittää yli 75000 aktiivista kirjoittajaa yli 250:llä eri kielellä.
Millaisen kuvan sinä jätät itsestäsi tai yrityksestäsi tuleville polville?
Hitaasti mutta verkkaisesti edistyvä kaikenlaista roinaa sisältävien laatikoiden läpikäynti jatkui tänään ponnettomasti. Tai no, sain minä pari laatikkoa käytyä läpi. Ehkä saan projektin valmiiksi ennen loman loppua.
kirjoituksille