skrubu

Tämä on teille, jotka joskus joudutte istumaan esim. graafikon tai AD:n tietokoneen äärellä puhumassa leiskoista tai jostain muusta visusuunnittelun osa-alueesta. Tämä on teille jotka työnnätte sormenne tasan siihen mihin ne eivät kuulu: näyttöön. Pitäkää rasvaiset näppinne kurissa. Rasvan tehtävä on pitää iho kunnossa tai aiheuttaa finnejä ja mustapäitä, ei sumentaa ruutua. Ettehän te niitä rasvaa tihkuvia näppejänne visusuunnittelijoiden silmälaseihinkaan tunge? Ettehän? Monillako teistä on lapsia? Oletteko ojentaneet heitä esim. kauppareisulla sanoin ”Ei kaikkeen tarvitse koskea” tai ”Älä koske tai saat ympäri korvia”?

Jos teille, hyvät sormivoimistelun amatöörisarjan wannabe-tähdet, tulee täysin psykedeelinen tarve kompensoida puheenne monimuodottomuutta konkretisoimalla se kymmensormijärjestelmänne heiluttamiseen läppärin näytön välittömässä läheisyydessä: älkää! Puhe riittää. Ei niitä ruudulla näkyviä elementtejä voi kuitenkaan siirrellä siitä näytön pinnalta. Ei voi, vaikka niin haluaisittekin. Kaikkea ei katsokaas voi saada. Ja jos luulette että kynällä osoitteleminen on nerokkaampi keksintö kuin täysrasvanakkinne, niin kerron että se ei sitä ole. Se on mahdollisesti jopa vielä pahempi moka. Kynä ja paperi on hyvä yhdistelmä. Pyyhekumi ja monitori on hölmö yhdistelmä. Yhdistelmä kynä ja näyttö on suorastaan hengenvaarallinen koktail joka saattaa aiheuttaa otsasuonen pullistuman ja mahdollisen repeytymän, kynän katkeamisen ja/tai projektin myöhästymisen, lisätä keuhkosyövän riskiä sekä edistää maksan rappeutumista.

On vain yksi asia joka on ärsyttävämpää kuin paskanen ruutu ja se on paskanen ruutu jossa paska ei ole omaa.

Anteekskiitos.

Päivitys: Ratkaisu saattaisi löytyä mikromekaniikan ihmeellisestä maailmasta: kellosepän sormispärdäri (via), jota nimenomaan käytetään pitämään näppirasva poissa sieltä mihin sillä ei ole asiaa. Toinen mahdollisuus on tietenkin valokuvauspuolellakin negoja käsitellessä tutuksi tulleet puuvillakäsineet.