skrubu

[...] Arla, Milko ja Skånemejerier ovat havainneet, että kuluttajat ovat halukkaampia syömään ja juomaan rasvaa.
–
HS.fi: Ruotsalaiset haluavat syödä enemmän rasvaa

Aika rasvaista tekstiä. Jutussa ei kuitenkaan mainita miten paljon kansainkodin asukkien silavan kulutus oikeasti on kasvanut, joten voi kai olettaa kirjoittajan lyöneen hiukan läskiksi ja voidelleen leivälle hiukan ylimääräistä, jos ei muuten niin näön vuoksi.

Mutta kyllähän se niin on, että voi on voita ja kerma kermaa ja ne saavat ruoan maistumaan. Eikä kevytsafkat ole ainakaan vähentäneet läskin määrä tästä maailmasta.

Josta tuli mieleen viikonloppuna bongaamani otsikko ”Britit haluavat suitsia syömistä ihannoivia nettisivuja”, joka sittemmin on korjattu vastaamaan jutun oikeata sisältöä.

Eilen tuli sitten taas maistettua jotain ihan muuta. Näyttivät ilmavilta naksuilta, maistuivat pekonilta ja mausteilta. Pekoni… mmm… hyvää. Se oli norjasta tuotua Bacongullia (hihi, gullia…) joka on rasvassa uppotiristettyä sian ihoa (jotain vastaavaa siis kuin pork rind). Eipä ole täkäläisissä kaupoissa tullut vastaan (tai no, harvemmin minä naksuja ostankaan… pähkinöitä kyllä).

Tänään kymmenvuotiaani oppi kävelemään, valitettavasti. Siellä se hääri itsekseen, kuten tapana on, enkä pahemmin asiasta välittänyt. Sitten kuului outo ääni, juoksin heti katsomaan ja huomasin pesukoneeni tepastelleen puoliksi suihkusyvennykseen ja seisoi siinä sitten vinosti tärisemässä sisuskalut villisti pyörien. Mistä lie tuollaisia huonoja tapoja yllättäen ominut? Nostin takaisin pystyyn ja jäin siihen sitten valvomaan ettei enää liiku. Tuhma laite.

Vielä yksi lahja paperiin piiloon. Pienet lahjat. Ajatuksella, ei määrällä.

Tämä on teille, jotka joskus joudutte istumaan esim. graafikon tai AD:n tietokoneen äärellä puhumassa leiskoista tai jostain muusta visusuunnittelun osa-alueesta. Tämä on teille jotka työnnätte sormenne tasan siihen mihin ne eivät kuulu: näyttöön. Pitäkää rasvaiset näppinne kurissa. Rasvan tehtävä on pitää iho kunnossa tai aiheuttaa finnejä ja mustapäitä, ei sumentaa ruutua. Ettehän te niitä rasvaa tihkuvia näppejänne visusuunnittelijoiden silmälaseihinkaan tunge? Ettehän? Monillako teistä on lapsia? Oletteko ojentaneet heitä esim. kauppareisulla sanoin ”Ei kaikkeen tarvitse koskea” tai ”Älä koske tai saat ympäri korvia”?

Jos teille, hyvät sormivoimistelun amatöörisarjan wannabe-tähdet, tulee täysin psykedeelinen tarve kompensoida puheenne monimuodottomuutta konkretisoimalla se kymmensormijärjestelmänne heiluttamiseen läppärin näytön välittömässä läheisyydessä: älkää! Puhe riittää. Ei niitä ruudulla näkyviä elementtejä voi kuitenkaan siirrellä siitä näytön pinnalta. Ei voi, vaikka niin haluaisittekin. Kaikkea ei katsokaas voi saada. Ja jos luulette että kynällä osoitteleminen on nerokkaampi keksintö kuin täysrasvanakkinne, niin kerron että se ei sitä ole. Se on mahdollisesti jopa vielä pahempi moka. Kynä ja paperi on hyvä yhdistelmä. Pyyhekumi ja monitori on hölmö yhdistelmä. Yhdistelmä kynä ja näyttö on suorastaan hengenvaarallinen koktail joka saattaa aiheuttaa otsasuonen pullistuman ja mahdollisen repeytymän, kynän katkeamisen ja/tai projektin myöhästymisen, lisätä keuhkosyövän riskiä sekä edistää maksan rappeutumista.

On vain yksi asia joka on ärsyttävämpää kuin paskanen ruutu ja se on paskanen ruutu jossa paska ei ole omaa.

Anteekskiitos.

Päivitys: Ratkaisu saattaisi löytyä mikromekaniikan ihmeellisestä maailmasta: kellosepän sormispärdäri (via), jota nimenomaan käytetään pitämään näppirasva poissa sieltä mihin sillä ei ole asiaa. Toinen mahdollisuus on tietenkin valokuvauspuolellakin negoja käsitellessä tutuksi tulleet puuvillakäsineet.