Hetken olin ihan, että huh…

Tänään aamulla ostin työmatkoja varten sarjalipun vr.fi:stä.

Tämän jälkeen piti varata paikka junaan. Varaaminen meni muuten hienosti, mutta jostain syystä selaimeni oli unohtanut oston yhteydessä pakollisen tunnisteen. Koska en huomannut tätä klikatessani itseni kaupassa eteenpäin, jouduin virhetilanteeseen, jossa pakollisen tunnisteen ympärillä oli punainen ruutu indikoimassa mikä oli unohtunut. Samalla tekemässäni ollut paikkavaraus oli vaihtunut sarjalipun ostamiseksi. Virhetilanne oli ilmeisesti jotenkin sekoittanut ostosessioni tiedot. Hämmentävä, muttei maailmaa kaatava tilanne (joka toki antaa verkkokaupasta aika epäluotettavan kuvan).

Kun huomasin VR:n verkkokaupan sekoilun suljin selaimen välilehden, avasin uuden ja aloitin paikanvarauksen alusta. Naputtelin kenttiin sarjalipun numeron sekä sen mistä ja minne matkani käy. Valitsen 8:37 lähtevän junan ja paikan 69 vaunun 4 yläkerrasta, sillä näin tapanani on. Muistan tällä kertaa naputella pakollisen tunnisteen paikalleen, koska sen puuttuminen oli edellisellä kerralla aiheuttanut sekoilua. Voilá. Prosessi valmis, lataan pdf-lipun itselleni ja valmistaudun matkaan.

Linja-autossa matkalla juna-asemalle tapanani on avata junalippu jo valmiiksi kännykään. Mutta mitä ihmettä? Lippu on 9:37 junaan paikalla 18 vaunun 2 alakerrasta! Hetken olin ihan, että huh…

Ilmeisesti tekemäni inhimillinen virhe, eli pakollisen tunnisteen unohtaminen, sekoitti VR:n verkkokaupan niinkin, että siitä tuli satunnaislippugeneraattori. Onneksi katsoin ajoissa minkä lipun VR:n algoritmihalvauksen saanut järjestelmä oli minulle lähettänyt.

Soittamalla VR:n paikkalipun muutos- ja peruutuspalvelunumeroon noin vartin ennen 8:37 lähtevää junaa sain muutettua verkkokaupan random-lipun siihen, jonka olin kuvitellut varaavani jo aikaisemmin.

Tapauksen opetus: Ole täydellinen. Virheesi VR:n verkkokaupassa johtaa yllättävään rangaistukseen.

Kalliimpi elokuvakokemus Finnkinon sarjalipulla

”Sarjalippujen edullinen hinta perustuu määräalennukseen ja rajoitettuun käyttöaikaan.”
Finnkino.fi/Osta E-sarjalippuja

Jos vaikka ostaisi sarjalippuja, pohdin. Sarjaliput kun korjaavat muuten elokuvien aika sairaan kalliita hintoja hiukan humaanimpaan suuntaan. Ja koska nyt olisi mahdollisuus arkisin päivällä käydä leffassa, hankin lippuja ennen klo 17 alkaviin näytöksiin. Viisi lippua 8€/kpl.

Finnkinon myyntiteksti sarjalippuille päivänäytöksiin
Arkipäivän E-sarjalippu | 5 x 8,00 (voim. 5 kk)

Sitten varaamaan paikkaa elokuviin. Miten olisi vaikka tuo The Lobster. Vaikuttaa jännältä. Monelta menee? Kas 15.55 olisi yksi näytös ja s… Oho. Jaha. The Lobsteriin (jonka ensi-ilta oli viime viikolla) liput maksaa ilman mitään sarjalippua näköjään 7€/kpl. Euron vähemmän kuin mitä sarjalippu. Ööö… Ei kai ole mitään järkeä käyttää sarjalippua näytökseen joka on halvempi ilman. Ehkä jos menisi katsomaan sitten jotain muuta. Mitä olisi tarjolla? Jos vaikka käyttäisi yhden viidestä sarjalipusta uuteen Jason Bourneen. Se on saanut aika vaihtelevaa kritiikkiä, mutta kyllä se varmaan kahdeksan euron arvoinen elok…

Finnkinon elokuvan päivänäytöksen hinta, joka on halvempi kuin sarjalipun hinta

Ai sekin on euron halvempi ilman sarjalippua. Ja kas, Almodóvarin Julieta on sekin myös sen seitsemän euroa.

Mitä ihmettä mä näillä sarjalipuilla nyt teen!? Vaikuttaisi siltä, että leffat arkisin ennen klo 17 näyttäisivät olevan halvempia kuin sarjalipun hinta. Hmm… olisikohan ensin pitänyt katsoa yleistä hintatasoa ennen kuin ostaa sarjalippuja.

Miksi ihmeessä Finnkino myy sarjalippuja kalliimmalla kuin mitä liput näytökseen muuten maksaa?

On kuin olisi vähän huijattu olo.

Kiitos Finnkino.