skrubu

Tiedotusvälineet kohisevat oikeuksiensa rajoittamisesta. Nyt siis tapetilla on se, että Kiina kuitenkin rajoittaa journalistien pääsyä verkkoon, vai miten se nyt oli.

Kansainvälinen olympiakomitea (eikö sana komitea kuulosta aina jotenkin vanhanaikaiselta ja jäykältä?) ja olympiaisännät ovat perustaneet työryhmän pohtimaan verkon rajoituksia. Miten lie käy työryhmän kun pöydän yhdellä puolella istuu maailman johtava internet-sensuroija ja toisella sananvapautta rajoittava komitea? Olympiakomitea on nimittäin jo Sydneyn kesäolympialaisista lähtien kieltänyt urheilijoilta kirjoittamaan kokemuksistaan nettiin.

Itse oletan, että työryhmä pääsee lopputulokseen joka tyydyttää sponsoreita ja riippumatta lopputuloksesta joutuvat tiedotusvälineet tyytymään osaansa olympiabisneksen ekosysteemissä.

Lounaalla juttelimme siitä miten tällä hetkellä tuntuu kaikenlaisia rajoitus- ja seurantatoimenpiteitä olevan menossa, siis koskien nettiä. Jäin miettimään asiaa.

Täällä meillä on lapsipornon suodatuksen nimissä salainen (salamyhkäinen?) kieltolista, jota on kovasti kritisoitu. Suodatuksen toimivuus on kyseenalainen sillä se ei estä lapsipornon levitystä vaan vain piilottaa sen näkyvistä: kukkahattufiltteri. Samalla myös salamyhkäisyys kieltolistasta aiheuttaa mahdollisuuden sen väärinkäytt… , korjaan: laajentamiseen niin, että kriittiset mielipiteet voidaan vahingossa piilottaa tai miksi ei vaikka Thaimaalaisen prinsessavainaan muistosivut sulkea näkyvistä. Suuren Pahan nimissä voi agendalle tuoda ihan toisia asioita. Eikö kukaan ajattele lapsia?

Länsinaapurissa astuu voimaan laki joka sallii kaiken maan läpi liikkuvan internetliikenteen urkkimisen. Meidän poliitikot eivät ole pahemmin asiasta älähtäneet, mutta esimerkiksi Tanskan parlamentti tuohtui siitä että sen tietoliikenne on Ruotsissa vapaata riistaa. Mitäpä meillä nyt niin tärkeitä asioita internetin kautta, etteikö sitä saisi naapurit urkkia.

Ranskassa, internetveron ohella, pykätään kovaa vauhtia pystyyn ’kolmen hudin’ -lakia, jolla yritetään saada vertaisverkkojen laittomat tiedostojaot kuriin. IFPI ymmärrettävästi taputtaa karvaisia käsiään ja hihkuu onnesta. Levy-yhtiöthän ovat jo pitkään pitäneet piratismia nykyisten ongelmiensa ytimenä ja raahanneet joksus jopa syyttömiä oikeuden eteen. Nyt ameriikan ihmemaassa halutaan bisneksen nimissä muuttaa koko ”syytön kunnes toisin todistetaan” -järjestelmää:

Levy-yhtiöiden etua ajavan Motion Picture Association of American MPAAn asianajaja ehdotti, että piratismista voisi saada tuomion ilman suoria todisteita, sillä niitä on vaikea hankkia.
–
Levy-yhtiöiden asianajaja ehdottaa: piratismista tuomio ilman suoria todisteita (Digitoday)

Ja sitten on tietenkin vielä tämä aivopieru jonka kavala löyhkä tulee leijumaan yllämme vielä pitkään:

Tarvitsemme laatutakeita, pitää tuoda ilmi, kuka kirjoittaa ja miksi.
–
Europarlamentaarikko Marianne Mikko (HS.fi)

Mitä helvettiä? Lupa mielipiteiden esittämiseen?

Kuka määrittelee meppi Mikon kuolleena syntyneen bastardi-idean mukaisen ns. ”laadun” (joka ymmärtääkseni on hyvinkin subjektiivinen asia) ja kuka sitä seuraa? Entä miten määritellään blogi? Koskeeko lupa myös kuvien julkaisemista? Miten Jaiku? Pitääkö samalla muuten itsekustannekirjoihin ja -lehtiin tuoda sama rajoitus? Missä vaiheessa bloggaajien on pidettävä otsanauhaa tai ommeltava takkiin merkki jotta nämä mielipiteitä ilmaisevat yksilöt voi helposti tunnistaa toreilla ja turuilla?

Onko jossain luettu Andrew Keenin tekstejä ja uskottu hänen näkemyksensä olevan totta? Kirjoittaisin tähän paljon kirosanoja jos näkisin sen olevan jotenkin hyödyllistä. Mihin maailma on menossa? Ja miksi? Mistä näitä, tavallaan hyvin pelottavia, ideoita oikein sikiää? Monta pientä muutosta johtaa lopuksi johonkin isoon, jota ei aluksi edes huomaa kun se on vaivihkaa hiipinyt ohjaamaan meitä.

Onko kyseessä on paniikkireaktio? Siinä missä netti muuttaa kuluttamisen ja tuottamisen hierarkioita, muuttaa se myös vallan hierarkioita. Ne joilla valta, poliittinen ja/tai kaupallinen, on perustunut kontrolliin ja rajoituksiin ovat kauhuissaan kun yllättäen käy ilmi, että tavalliset ihmiset voivat saada aikaan suuria asioita, vaikuttaa kontrolloimattoman kanavan kautta. Kuristusote lipsuu.

Olemmeko tilanteessa jossa vallitsee molemminpuolinen luottamuspula (onko luottamus koskaan ollutkaan kaksisuuntaista?)? Ehkä se on ymmärryksen puutetta? Ehkä kukaan ei vaan hahmota kokonaisuutta ja se johtaa irralisiin toimenpiteisiin joista ei ole toivottua hyötyä? Mene ja tiedä.

Itseäni kuitenkin ahdistaa hiukan.

Sananvapauden rajoittaminen, ihmisten leimaaminen ja uhkakuvien maalaaminen ei mielestäni ole oikea tapa. Se kun ei rauhoita tilannetta vaan aiheuttaa entistä voimakkaampia vastareaktioita (kuvittele tähän esimerkki maailmanhistoriasta).

Tästä Sinfest sarjakuvastripistä tuli jostain syystä mieleen lapsipornosuodatuksen tehottomuus (varmaan siksi että…).

Jännä miten viestintäministeri Suvi Lindén on onnistunut muuttumaan näkymättömäksi nettisensuurikeskustelussa.

Aluksi Lindén esiintyi mediassa sensuurin keulakuvana ja pakollisuuden puolestapuhujana. Kun sitten edustamnasa kansa viestitti viestintäministerille huolensa nettisensuurin toimimattomuudesta (adressissa Suvi Lindén – eroa taas on tätä kirjoittaessani 13609 allekirjoitusta, yli kolminkertaisesti Lindénin saama äänimäärä vuoden 2007 vaaleissa), ei Lindén hiffannut mistä oikeasti oli kyse ja sysäsi vastuun poliisille.

Nyt kun moni muu (poliisi, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja sisäministeri) on myöntänyt, että ongelmia sensuurilistan kanssa on, ei Lindén enää tunnu sanovan nettisensuurista yhtään mitään.

Tai no, sen Lindén sanoo, ettei hän ole ajatellut erota ja on kai täten siirtynyt jo pois nettisensuuriasioista verkkopalveluiden sisäänkirjautumisen yksinkertaistamiseen.

Kuin vesi hanhen selästä…

Kun miettii miten pitkään nettisuodatustamme on valmisteltu, on suorastaan uskomatonta miten huonosti se on toteutettu. Enkä nyt viittaa siihen miten suodatus toimii, vaan siihen miten se manifestoituu käyttäjälle. On surullista nähdä niin ala-arvoista toteutusta kuin poliisin estosivu.

Estosivua ei kai voi ihan verkkopalveluksi kutsua, mutta koska se on viranomaisen virallinen sivu, kuuluu se mielestäni saman lainsäädännön alle kuin mikä tahansa julkinen verkkosivusto ja sen pitäisi ehdottomasti seurata julkishallinnon verkkopalvelun suunnittelun ja toteuttamisen periaatteita, eli JHS 129 -suosituksia.

Verkkopalvelua suunnittelevan viranomaisen tuleekin varmistaa jo suunnittelun alkuvaiheessa palvelun mahdollisimman hyvä saavutettavuus ja esteettömyys, jotta ei tarpeettomasti estetä verkkopalvelun käyttöä vammaisilta tai muilta erityisryhmiltä.
–
Suomi.fi: Laatua verkkoon, Julkiset verkkopalvelut ja lainsäädäntö

Pääsy estetty -sivu ei pääse lähellekään mitään saavutettavaa sivua.

Virheitä estosivusta löytyy niin paljon etten oikein tiedä mistä aloittaa. Kaikki menee päin puita jo siinä ettei sivu ole validia koodia millään standardilla (ei doctypeä, ei mitään). Muita nopeasti havaittuja mokia: kehykset, kehykset nimetty tyhmästi ja niistä puuttuu title-määreet, sivujen otsikot eivät ole kuvaavia, koodi on vanhanaikaista ja sekavaa, metatietoa puuttuu tai se on virheellistä, sisältöä tarjotaan pdf-muodossa tarjoamatta siitä HTML-versiota (en tutkinut pdf-tiedoston saavutettavuutta, mutta oletan muun toteutuksen pohjalta että siihen ei ole panostettu), merkistökoodaus windows-1252…

Miten estosivu siis toteuttaa yhdenvertaisuusperiaatetta? Todella huonosti.

Mitä tapahtuu kun näkörajoitteinen kansalainen, joka on riippuvainen lukulaitteesta, joutuu estosivulle? Jos estosivulle joutuva ei näe, tai lukulaite ei lue, kehyksiä (epätodennäköistä, mutta täysin mahdollista)? Tämä kansalainen saa eteensä version sivusta josta puuttuu kaikki linkit lisätietoon.

Lukulaitteen lukiessa sivun viidessä kehyksessä (joista osa on kehyksiä kehysten sisällä!) olevan sisällön, on jo ensimmäinen puolitusinaa toistoa ”poliisi polisen” aivan hirveätä ja täysin turhaa kuunneltavaa.

Kehykset aiheuttavat myös tekstin katoamisen jos selaimen ikkuna on liian pieni, tai jos jollain on kirjasinkoko säädetty isoksi. Eli taitto ei jousta, eikä se sovellu pienille näytöille (esim. kännyköihin).

Ymmärtääkseni kehykset eivät ole saavutettavuuden pahimpia ongelmia. Mutta ne eivät tee sivusta parempia, ja osaamattomien sivuntekijöiden käsissä ne vaikeuttavat näkörajoitteisten kansalaisten mahdollisuutta päästä viranomaistietoon.

Miksi ihmeessä sivu on toteutettu kehyksin? Siihen ei voi olla olemassa mitään järjellistä syytä. Järjettömiä ja surullisia syitä siihen varmasti on, ja yksi niistä lienee Microsoftin toimisto-ohjelmisto, joka näyttäisi olevan (ainakin osittain) syypää estosivun majesteetilliseen huonouteen.

Kun, tai jos, estosivun sisältöä joskus pitää päivittää, on poliisi onnistunut luomaan ei vain viiden vaan kuuden sivun sivun päivitysrumban. Kaiken lisäksi estosivuista löytyy useampia versioita (joista jälkimmäisessä, KPO:n estosivussa, ei ole mitään sisältöä niille jotka eivät näe kehyksiä). Ei mitenkään erityisen tehokasta toimintaa joka viittaa usein suunnitelmallisuuden puuttumiseen (tunnettu myös koheltamisena).

Jos estosivun tarkoitus on olla informatiivinen ja saavutettava, ei se onnistu siinä rakenteeltaan. Eikä se onnistu siinä myöskään visuaalisilta ominaisuuksiltaan. Sivun ei pidä olla kaunis, mutta kyllä uskottava ja selkeä. Poliisin estosivun pitäisi huokua virallisuutta ja viranomaista. Nyt se muistuttaa kotskasivua viime vuosituhannelta kahden tunnin kansalaisopiston kurssin jälkeen.

Estosivu on rauhaton ja rytmitön. Sisällön ryhmittely on sekava. Oikean laidan piperrys on vaikealukuista ja siitä puuttuu looginen jaottelu, kuin se olisi suunniteltu sellaiseksi ettei sitä haluta luettavan. Linkki, joka vie vastauksiin yleisimmistä kysymyksistä (niissä versioissa joissa linkki on), on aivan väärässä paikassa.

Emme varmaan koskaan saa tietää onko poliisin estosivu tällainen siksi, että jossain ei vaan osata vai siksi, ettei piitata. Kummankaan ei kuitenkaan pitäisi olla syy huonoon jälkeen, sillä maa on täynnä niitä jotka osaavat.

Lopuksi kysymys: kuka auttaisi poliisia saamaan laatua verkkoon? Kuka osaa tehdä estosivusta selkeän, luettavan ja informatiivisen, niin, että se on standardin mukainen, rakenteellisesti korrekti ja saavutettava? Miltä näyttää esteetön estosivu joka seuraa viranomaisille säädettyjä ohjeita ja lakeja? Linkkejä toteutuksiin saa jättää kommentteihin.

(Kalamukille kiitos juttuideasta.)

Lukiessani nyt vellovan sensuurikeskustelun juttuja ja kommentteja olen, useammin kuin kerran, törmännyt termiin ”laiton lapsiporno”, joka on ainakin kahdella tapaa todella tökerö: se on huonoa kieltä ja sen käyttäminen viittaa laillisen lapsipornon olemassaoloon.

Ymmärtääkseni maamme lakien mukaan lapsiporno itsessään on laitonta, kuten myös sen hallussapito ja levitys. Eli termi ”laiton lapsiporno” tarkoittaa laitonta laittomuutta tai laitonta rikollistoimintaa – ei mitenkään erikoisen hyvää kielenkäyttöä.

Samalla myös termin ”laiton lapsiporno” käyttö viittaa siihen, että kyseessä ei ole laillinen lapsiporno. Jos tarkentaa jonkin toiminnan olevan laitonta, on oletettavaa, että siitä on olemassa myös jokin vertailtavissa oleva vastakohta, esim. laiton rajanylitys ja laillinen rajanylitys (tai miksi ei laiton raaka murha ja laillinen raaka murha). Lapsipornon ollessa kyseessä on älytöntä edes ajatella siitä olevan laillista versiota. Miksi siis viitata siihen?

Tiedän että tämä on nipottamista. Nipotin samasta asiasta jo elokuussa 2005, kun HBL (jo netistä kadonneessa) artikkelissaan kertoi nyt käytössä olevien salaisten sensuurilistojen tulemisesta. Haluan kuitenkin ilmaista mielipiteeni asiasta, sillä kommunikoinnin selkeys vähentää väärinymmärryksiä. Antaa poliitikoiden hoitaa kiertoilmaisut sekä epäselvät monitulkinnalliset lausunnot, pysytään me muut selkeydessä ja suoraviivaisuudessa.

Anteekskiitos.

Reissun päällä ei tullut pahemmin surffailtua. Mitä nyt hotellin langatonta aulasta toisinaan kännykällä. Lähinnä vähän uutisotsikoiden silmäilyä ampparit.comista ja sähköpostin tarkistusta. Jokunen kännykuva tuli lähetettyä. Muuten onnellisen tietämätön maailman menosta.

Nyt palattuani olenkin sitten juuttunut lukemaan juttuja lapsipornofiltteristä ja siitä miten viestintäministeri ei näe metsää puilta kukkahatun lierien alta. Valtamedian jutut antavat kuvan poliittisesta silmänkääntökikasta jossa itse asia – ennakkosensuurin vastainen keskustelu, ei siis lapsipornon kannattaminen (näissä kahdessa kun on todella iso ero) – hukutetaan höpinään siitä miten oiretta pitäisi hoitaa. Sellainen ratkaisu ei tule kestämään aikaa, eikä järkeä.

En ajatellut niistä tässä sen enempää kirjoitella – muut ovat sen jo tehneet.

Sen verran hämmentävää (ja kyllä, myös pelottavaa) on tuo valtiovallan puuha salaisine kieltolistoineen, että minäkin päätin liittyä tältä istumalta EFFIn jäseneksi.