skrubu

Mitenkäs se nyt olikaan? Oliko jonkun ajatus tarjota graffiteille omaa spesifisesti dedikoitua seinätilaa? Sitähän ehdotettiin.

No, Brittein saarilla, Wadebridgen kaupungissa, tehtiin juuri kuten täällä on ehdotettu. Siellä rakennettiin 3000 punnalla (n. 3500 €) seinä vapaille taiteilijoille. Ajatuksena oli siis pitää oma-aloitteinen taide rajatussa tilassa.

Tätä virallista seinää kritisoitiin samaiselle seinälle: Siihen ilmestyi alta aikayksikön, ennen seinän virallista julkistamista, teksti ”Maksoin veroni ja sain vain tämän kurjan seinän”.

Viranomaiset ovat kauhuissaan. Joku on töhrinyt seinää jonka piti olla oma-aloitteista taidetta varten! Luvatonta tekstiä oli ilmestynyt seinälle jonka pintaa olisi, kunhan seinä olisi ehditty ’avata’, ollut lupa muokata luvallisesti muuten luvattomin keinoin.

Nyt seinän teksti on rikos joka on tutkittava ja töhry on siivottava pois. Nämä asiat tulevat maksamaan veronmaksajille ylimääräistä.

Paikallinen väki ei kuitenkaan oikein näe järkeä tuhlata rahoja viralliseen töhryseinään.

”I suppose you could say the writing is on the wall. People around here think the money could be better spent on more worthy projects.”

Mielestäni case Wadebridge todistaa sen, että rajattu alue oma-aloitteiselle taiteelle ei toimi. Ja se ei toimi kahdesta pääasiallisesta syystä.

Yksi. ”Tässä teille oma pinta, tähän saatte tehdä sitä mitä ette saa tehdä muualla mutta älkää sitten tehkö sitä muualla kun kerran annamme luvan teille tehdä luvattomuuksia luvalla tässä” -seinä ei vähennä oma-aloitteista taidetta muualla (eli rajoita sitä vain sille osoitetulle paikalle) siitä yksinkertaisesta syystä, että taiteilijoiden oma-aloitteisuus katoaa kun viranomaiset antavat luvan luoda asioita rajatusti. Kun luvaton sallitaan, ei se enää ole luvatonta: se on sallittua ja hyväksyttyä. Kiellettyjen hedelmien puutarhan sijaan tarjotaan pientä kupillista mauttomia sallittuja hedelmiä.

Kaksi. Päättävät elimet eivät pysty elämään seinän kanssa siksi, että siinä olevat viestit oletettavasti kääntyvät niitä vastaan jotka seinän pystyttivät.

(MIKÄ-MIKÄ-MAA) Nuorten taidekurssilla silvotut kahvimyllyt ovat nousseet kansakunnan tärkeimmäksi puheenaiheeksi.

Onko sopivaa muokata elottomia esineitä vastaamaan niitä mielikuvia ja viestejä joita niin kaupalliset kuin epäkaupalliset kulttuurialat, joukkoviestintävälineet ja esimerkiksi todellinen maailma syöttää nuorten mieliin?

Asiaa kysyttiin lähes 0,002 prosentilta kansalaisia. Tulokset puhuvat omaa yllättävää kieltään. Vastauksista käy nimittäin ilmi, että miltei osa vastaajista ei pidä asiaa erityisen sopimattomana, melkein osan mielestä kahvimyllyjen halventaminen on paha asia ja likimain osa ei ota kantaa.

”Sopii, jos ajatellaan, että kyseessä on eloton esine”, perustelee yksi vastaaja positiivista kantaansa.

”Kahvimyllyjen tappaminen on yhtä brutaalia kuin kaikkien muidenkin puolustuskyvyttömien ja syyttömien olentojen tappaminen”, filosofoi eräs vastustaja.

”Kyllä ja ei”, jyrähtää yksi vastaajista joka on jyrkästi kantaa ottamaton.

Pelastakaa Kahvimyllyt ry sekä PETCG (People for Ethical Treatment of Coffee Grinders) ovat keskustelun ajaksi riisuneet omilta jälkeläisiltään maahamme rantautuneen Halloween-tradition mukaiset tekoveret, pilailupuukot ja pääkallot voidakseen paheksua uskottavammin hengettömien esineiden murhaamista. Myös multikansalliset etujärjestöt, kuten FEMY (Fiktiivisten Elokuvahahmojen Markkina-arvon Ylläpitäjät) ja SMVKEOEEP (Söpöjen Mutta Vain Kirjoissa Elossa Olevien Elottomien Esineiden Puolestapuhujat), ovat ilmaisseet olevansa kahvimyllyjen silpomista vastaan.

”Emme voi millään sallia isolla rahalla rakennettujen syvästi tunnetasolla toimivien hahmojen markkina-arvon heikentämistä häpäisemällä sielun omaavia kahvimyllyjä jollain tekotaiteellisella roskalla”, huomauttaa FEMYn edustaja Walt-E Pixney. ”Niih, siinäs kuulitte”, peesaa Joku Puhuva Auto spontaanisti alitajunnasta.

Keskustelu siitä, saavatko nuoret, omatoimisesti tai ohjatusti, ilmaista itseään tavoilla jotka eivät ole kaikkien mieleen, tulee varmasti jatkumaan maailman tappiin asti. Nuorilta ei asia tulla kuitenkaan koskaan kysymään, sillä he ovat kerta kaikkiaan aivan liian tyhmiä ymmärtämään omia asioitaan.

Katso kohulinkki.

Joskus niihin aikoihin kun opiskelin valokuvausta pohjanmaalla, koululla pidettiin kilpailu: tee minuutin pituinen video. Vuotta en tarkkaan muista, mutta jos sanon 1993, niin se lienee aika oikein. Työstin tuolloin videoprojektia joka ei hirveästi innostanut, ja lainasin siitä hiukan tavaraa tähän omaan taidepläjäykseeni, joka oli oikeastaan vain koulun Betamax editointilaitteiston testaamista.

Löysin tämän videon (ja jokusen muunkin) yhdestä monista laatikoistani tässä päivänä eräänä.

Musiikki on täysin ilman lupaa varastettu loistavalta Fläskkvartettenilta. Jäänkin odottelemaan yhteydenottoa heidän levy-yhtiön juristilta tämän videon julkistamisen jälkeen.

Päivitys: Päätin korjata tuon luvattoman musiikin tekemällä uuden soundtrackin.