skrubu

Kauppa oli sulkemassa. Myyjä tiskin tuolla puolella, nuori mies, kehui äänekkäästi miten hän oli varmasti kaupan nopein paketoija. Jos joku oli yhtä nopea tai ehkä nopeampi kuin hän, oli se eräs naismyyjä joka käveli ohitseni tiskin tältä puolen.

Paketointiaitojaan kehuskellessaan mies seisoi toisen myyjän vieressä. Sen myyjän, joka paketoi ostoksia sanomatta mitään.

Olin väsynyt ja minua otti päähän jo muutenkin.

Paketointivuorossa ollut nainen ei ehkä ollut kaupan nopein, mutta työn laatu vaikutti hyvältä. Hymyilikin. Mies ei juurikaan.

Suorinta tietä kotiin.

Televisiossa mainosten alle kouluikäiset hämmästelivät ja ihailivat tiski- ja pesuaineiden tuloksia yhtä antaumuksella kuin mainosten äidit 80-luvulla. Nykyaikaa. Tiedostavia lapsia. Puhtaita uunivuokia ja tahrattomia vaatteita.

On The Beach, mielestäni Neil Youngin parhaimpia.

Sähköisen äänestyksen virhemahdollisuus huomattiin jo keväällä, kertoo hesari. Pieni talo preerialla sai K-18-merkinnän, kertoo YLE.

Mitäpä tähän enää lisäämään.

Kun[ta/nallis]vaaleista tulikin yllättäen aivan loistavaa monikanavaviihdettä Jaikun avulla.

Kahta viikkoa vaille vuosi digitelevisioaikaan siirtymisestä.

Miltä nyt tuntuu? Miltä pitäisi? Yllättävän usein kuva jähmettyy paikalleen useiksi sekunneiksi. Se on aika ärsyttävää. Hirveästi muuta eroa en ole juurikaan huomannut. Tai ehkä olen vain tottunut. Ihminen on vähän sellainen, että tottuu. Huonoihin silmälaseihinkin kuulema tottuu, jos niitä käyttää koko ajan, olen kuullut sanottavan.

Muutenhan meno on samanlaista kuin aikaisemmin. Massamedia on massamedia.

Onneksi maatamme vaivaavat katsojaepäystävälliset epäsäännölliset ohjelmien lähteysajat ovat siedettävämpiä kun digiboksissa hyrrää Auto Scheduler.

Tätä on liikkeellä blogeissa taas: Katsotaan millä hakutermeillä joku päätynyt blogiin (esimerkiksi). Kävinpä minäkin katsomassa. Joskus katsoin useinkin. Nykyään harvoin.

”autoradion tehdasasetusten palauttaminen”

No tuota, en ole omistanut autoa sitten vuoden 1989, joten autoradiot eivät oikein ole alaani. Olihan minulla silloin Fiat 127:ssani tietenkin autoradio, se maksoi varmaan noin neljänneksen siitä mitä auto. Ei mikään erikoinen radio, eli aika halpa auto.

Auton ostin kaverilta vähän sen jälkeen kun kotiuduin armeijasta. Olin työnetsinnässä löytänyt itselleni mielestäni mieleisen työpaikan Fazerin suklaatehtaassa suklaantekijänä. Sinne päästäkseni tarvitsin auton. Kävipä kuitenkin niin, että ensimmäisen työpäivän aamuna Fiat ei lähtenyt käyntiin. Soitin Fazerille, josta sanottiin, että eipä tarvitse tulla paikalle ollenkaan.

Työvoimatoistosta sanottiin että auto ei oikeasti ole syy olla menemättä töihin, mutta antoivat minulle kuitenkin viikon aikaa hakea uusia töitä. Pienen etsinnän jälkeen olin jo menossa Sipoon kunnalle kartanpiirtäjäksi, kun paikallinen kodinkoneliike palkkasi minut tarjoamalla kuukausipalkaksi sata markkaa enemmän kuin kunta. Mitäköhän minusta olisi tullut jos olisin valinnut kartanpiirtäjän viran? Ainakin olisin maksanut enemmän autoradiostani, sillä hankin sen tietenkin nettohintaan liikkeestä jossa olin töissä.

Omistin auton ja radion kesän yli. Sillä tuli ajeltua esimerkiksi Lahden suurhalliin kuuntelemaan Pink Floydia kesäkuun kymmenentenä. Oli minulla kyllä liput Floydin seuraavankin kiertueen Suomen keikalle (taisi olla 1994), mutta eivät sitten tulleet. Peruivat. Soittivat Ruotsissa. En mennyt. Harmitti.

Niin, Fiatilla ajoin muutakin. Paljonkin. Ihmeen hyvin Fiiu kesti sen kesän. Vaikka olihan siinä kaikenlaista vikaa. Kuten se, kun moottoritiellä yllättäen ratti rupesi tärisemään mielettömästi. Siiryin pienemälle tielle ajelemaan hitaammin ja kun kurvasin kaverin kotipihalle, auton vasen etuosa romahti alas ja matka pysähtyi siihen. En muista mistä oli kyse, tai en osaa oikeita termejä, mutta joku etuakselin nivelsysteemijuttuhärpätin siinä petti, oli kulunut loppuun. Onneksi ei kuitenkaan moottoritiellä kovemmassa vauhdissa.

Radio, joka kai oli merkiltään JVC, kuitenkin toimi oikein hienosti. Toisinaan se kohisi, mutta se kuuluu analogiradion ominaisuuksiin. En muistaakseni joutunut koskaan palauttamaan siihen tehdasasetuksia. Ei siinä ollut mitään sellaista että olisi edes tarvinnut nollata laitetta.

Kun sitten syksymmällä möin auton pois, kärsi seuraava omistaja heti oston jälkeisellä viikolla bensaletkun katkeamisen. Ja myöhemmin vähän muitakin ongelmia.

En enää edes muista auton rekkaria. Mutta niistä hakutermeistähän tässä oikeastaan pitikin olla asiaa.

”80 luvun verkkarit”

Yhdellä luokkakaverilla oli joskus 80-luvulla silloin muodissa olleet Adidaksen verkkarit – tummansiniset, valkoinen raita reiden ulkolaidassa – ja lakeerikengät. Outo yhdistelmä. Mutta koska en ollut tuolloinkaan erityisen urheilullinen, en osaa 80-luvun verkkareista oikeastaan mitään sanoa, paitsi sen että ne eivät ehkä olleet erityisen bling-bling verrattuna nykymuotiin.

”mitä kirjoitan kun kirjoitan runoa”

Runoa?

”miksi televisio kohisee”

Kohina on tie mystiseen, pelottavaan ja usein aika väkivaltaiseen henkimaailmaan. Tämän todistaa useampikin kauhuelokuva. Meitä kuitenkin hämätään Oikealla Totuudella™ joka väittää analogisissa vastaanottimissa kohinan johtuvan siitä, että vastaanotettu signaali ei ole järjestetty vastaanottimen ymmärtämään muotoon, tai jotain sellaista. Radio toimii samalla tavalla (analogiradiot, esim. autoradiot vuonna 1989). Digiradiot eivät kohise ja digitelkut näyttävät usein kohinan sijaan sinistä tai mustaa ruutua kohinan sijaan – se on oikeasti aika paljon mukavampaa korville ja silmille. Ja se myös vaikeuttaa meidän ulottuvuuden ja henkimaailman välistä liikennettä.

”sopiva taustavalo television katseluun”

Mummo- ja vaarivainaalla oli, vielä eläessään, televisio jossa oli hipaisukytkimet ja taustavalo. Hipaisukytkimet oli kiva juttu kun olin pieni. Niin oli kyllä mikä tahansa tekninen vempain. Olen kai aina ollut enemmän tai vähemmän kiinnostunut erilaisista käyttöliittymätoteutuksista, ymmärtämättä kuitenkaan aina, että kyseessä on käyttöliittymä. Eksoottista oli se, kun jotain napsautti, painoi tai hipaisi, jokin muu asia muuttui.

Mutta siis se mummolan televisio. Siinä oli taustavalo. Aika edistyksellistä 70-luvulla, vaikka kyseessä oli vain laitteen taakse kiinnitetystä pienestä kynttilälampusta. Oli tärkeätä, painottivat isovanhemmat aina, että valo sytytetään televisiota katsellessa. En tajunnut miksi, tuskin hekään, mutta näin aina siten tehtiin. Ehkä kauppias oli opettanut tekemään niin, kodinkoneliikkeissä kun joskus on tapana painottaa laitteen myyntivaltteja. Ehkä valo vähensi mahdollisia kohinasta aiheutuvia kummitusongelmia? Siinä olisi isovanhemmilla ollut selittämistä jos lapsenlapset olisivat kadonneet television kohinaan.

Nykyään kai on jotain digitelkkuja joissa on jotenkin erikoisen cool taustavalohärpätinsysteemi. Niistä en kuitenkaan mitään tiedä. Ehkä se on moderni versio kynttilälampusta joka syttyy itsestään ja antaa mielikuvan paremmasta kuvasta. Tiedä häntä.

”milloin englanniksi”

Varmaan silloin kun sen näkee tarpeelliseksi viestin perille saamisessa. Japanissa on (tai ainakin joskus oli) todella coolia ympätä hiukan englantia mainoksiin, joten sekin voi olla syy käyttää englantia.

”kun kirjaimet katoavat”

Silloin erin vaik sa v p. Mu oko i..an d h Välimerkit k.itenk.n e?

”ingman rasvaton maito maistuu pahalle”

Aha. Eikö kaikki rasvaton maito, riippumatta tuottajasta, maistu kalkkivedelle?

Kaikkein hauskinta hupia hakutermien katselussa on kuitenkin löytää omia tekstejä, joiden olemassaoloa ei enää muistakaan. Kuten Om vardagar samt annat grått och tråkigt eller Makkaralaulu. Kaikkea sitä joskus… Mutta kuka oikeasti hakee sanaa makkaralaulu?

Päivän parasta viihdettä lienee Taloussanomien artikkelin, Ylen Jungner tyrmää teräväpiirron (via), aiheuttama keskustelu tai lähinnä siis rypäs monenlaisia ja usein hyvin eriäviä mielipiteitä jotka on esitetty kronologisessa järjestyksessä. Loistava kokoelma niitä jotka tietävät jotain tekniikasta, niitä jotka tietävät vielä enemmän tekniikasta ja niitä joita Jugnerin lausunto ottaa nuppiin ihan tajuttomasti.

Jugner siis lupaa Taloussanomien artikkelissa ettei YLEn lähetystekniikka tule muuttumaan ainakaan seuraavaan kahdeksaan vuoteen. Yllättävää? No ei todellakaan. Sama heppu muistaakseni on visioinut että perinteistä televisiota ei ehkä enää ole 2010-luvun lopussa. Mielestäni Jugner tuntuu olevan lausunnoissaan jokseenkin looginen.

Televisio ei mediana ole pahemmin muuttunut syntymänsä jälkeen. Teknisesti se on muuttunut. Onhan vastaanotin saanut värikuvan, stereoäänen ja litistynyt, mutta vaikka teräväpiirto tulisikin joskus, ei sekään ole kuin vain tekninen muutos joka ei vaikuta television käyttötapaan. Ainoa uusi ominaisuus joka on tullut televisioon vuosien mittaan on teksti-TV ja sekin on ollut tarjolla kohta kolmekymmentä vuotta.

Videonauhuri, yleistyessään joskus 70-luvulla, tietenkin myös vaikutti tapaan katsella televisiota, mutta se ei muuttanut itse televisiota mitenkään. Lisäosat ovat lisäosia, olivat ne sitten nauhureita, DVD-soittimia tai surround-vahvistimia.

Teräväpiirto on ollut tulossa jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Silloin televisioita myytiin sellaisin argumentein kuin sadan hertsin virkistystaajuus, pimppinappi (kts. linkitetyn jutun viimeinen kappale) ja teräväpiirto. Nykyään televisioita myydään kontrastin, vasteajan ja teräväpiirron avulla. Vastaanottimia on aina myyty tekniikalla – nykymaailman mystiikalla. Sillä on helppo luoda tarpeita, lumota kuluttajat ja piilottaa vajavaisuudet.

Digitalisointi, kuten teräväpiirtokin, on vain yksi monista teknisistä uudistuksista television historiassa. Mutta vaikka tekniikka uudistuu, ei televisio muutu. Se on yhä yksisuuntainen ja tiukasti aikaan sidottu media joka ei ole muuttunut vuodesta 1955 mitenkään, vaikka ympäröivä maailma kyllä on. Televisio, nykyisellään, on jäänne kylmän sodan ajoilta.

Vaikuttaa siltä, että myös osa kuluttajista on tajunnut tämän, tai ainakin huomannut ettei televisio kiinnosta. Osa vielä keskittyy tekniikkaan, vaikka asian ydin on jossain ihan muualla. Itse kuvittelen, että keskustelu siitä mitä television pitäisi olla mediana olisi antoisampaa kuin teknisistä yksityiskohdista kiisteleminen.

Psykologi Barry Schwartz puhuu vuonna 2005 nauhoitetussa TED talkissa siitä miten vaihtoehtojen lisääntyminen vähentää onnellisuutta. Hieno esitys, kannattaa katsoa.

Schwartz kertoo, että mitä enemmän on mistä valita, sen vaikeampi on tehdä valintaa, samalla myös lisääntyy epävarmuus siitä, että tehty valinta valinta on oikea (olisinko voinut tehdä paremman valinnan?) joka puolestaan vähentää onnellisuuden tuntua.

Tästä näkökulmasta katsottuna HS.fi:n jutussa mainitun Taloustutkimuksen tutkimuksen tulokset eivät ole mitenkään yllättäviä. Televisiokanavien määrän lisääntyminen kasvattaa valintamahdollisuuksia joka vaikeuttaa valintaa ja johtaa siis siihen, että televisionkatselijat ovat onnettomampia (lisääntyisiköhän onnellisuus jos kanavien määrä vähenisi ja ohjelmien laatu paranisi, hmm…?).

No, äskettäin loppuneen vuoden televisiokeskusteluissa on myös käynyt ilmi, että katselijoiden kurjuutta on lisännyt niin uuden teknologian pakottaminen jokaiselle, kuin myös tekniset ongelmat. Samalla myös uusi teknologia on tuonut katsojille lisää valittavaa: digiboksit.

Moni miettii mikä digiboksi kannattaa valita ja mistä löytäisi tarpeelliset tiedot oikean valinnan tekemiseksi? Jos ei osaa valita, onnellisuus vähenee, etenkin kun valinta on pakko tehdä (jos siis haluaa katsoa televisiota). Eikä hankittu laite tyydytä jos jää miettimään josko se toinen digiboksi sittenkin olisi ollut parempi.

Samaa voisi kuvitella taulutelevisioiden ostajista. Merkkejä on monia ja malleja käsittämätön määrä. Laitteiden vertaaminen ei ole vain vaikeata, vaan toisinaan se on jopa täysin mahdotonta, siksi valinnan tekeminen ei ole helppoa ja samalla myös epävarmuus tehdystä valinnasta on suuri.

Mielestäni laitevalmistajat tekevät itselleen hallaa vaikeuttamalla valintaa. Ne luovat omille tuotteilleen oston esteitä. Se ei tietenkään tarkoita etteikö elektroniikka möisi, koska niin televisiot kuin digiboksit kyllä käyvät kaupaksi, mutta en voi olla ajattelematta miten paljon enemmän niitä myytäisiin jos valinta tehtäisiin helpommaksi.

Televisio ei enää ole helppo viihdekanava, iltojemme ilo, jonka ääressä voi nollata aivot, vaan siitä on tullut monien valintojen viidakko. Ehkä televisio ei aikaisemminkaan ole lisännyt onnellisuutta, mutta nyt vaikuttaisi siltä että se tekee monet nimenomaan epävarmoiksi ja samalla onnettomammiksi.

Amerikan ihmemaassa televisiokatselijoiden onnellisuutta lisää TiVo. Se on hyvin ymmärrettävää, se helpottaa valintojen tekemistä, eli suodattaa kohinaa. Meillä ei ole TiVoa, meillä on digi-tv, kohinaa ja enemmän tai vähemmän bugisia digibokseja.

En ollenkaan ihmettele sitä että moni on luopunut television katsomisesta. Ihmiset haluavat olla onnellisia. Digi-tv ei lisää onnellisuutta.

Pitäisi levätä, mutta on ihan pakko kommentoida yhtä asiaa.

Tänään odotellessani vuoroa tohtorin luo tapoin aikaa lukemalla uutisia kännykän kautta. Löysin uutisen joka kiinnosti, luin sen ja… kun lopulta pääsin kotiin, olin jo unohtanut koko asian.

Tulipa sitten sama uutinen vastaan eräässä seuraamassani blogissa. Tällä kertaa, koska en surffannut kännykällä, ajattelin etsiä lisätietoa MTV3:n tulevasta scifikanavasta. Tuohan saattaisi jopa kiinnostaa, kunhan sieltä ei tule vain (taas!) uusintoja vanhoista Star Trekeistä tai avaruusasema Alfoista, vaan jotain oikeasti mielenkiintoista.

Okei. Uutinen löytyy HS.fi:stä. Looginen paikka hakea lisätietoa on MTV3:n sivut. Tottahan tämän uutisen ilmoittaminen Maikkarilta tarkoittaa sitä että ovat valmistuneet ennakkomyyntiin tai vaikka edes ruokkimaan ihmisten tiedonhalua, niin että mahdollisimman moni saadaan koukutettua (myös niille kahdelle muulle uudelle kanavalle), jos ei heti katsojiksi niin ainakin jonkinlaiseen kiihottuneisuuden tilaan jossa asiasta keskustellaan, viedään viestiä eteenpäin.

Öh… yllättävän pitkän etsimisen jälkeen huomasin pienen, melkein näkymättömän, ilmoituksen asiasta. Klikkasin katsomaan… en löytänyt sieltä mitään lisää tietoa, mutta kyllä linkin jonka takaa voisi lukea lisää MTV3 Kanavapaketista, vaan siellä oli aivan sama teksti kuin edelliselläkin sivulla.

Ei edes kaapelioperaattorini tiedä verkkosivuillaan mitään MTV3:n uusista kanavista.

Tiedonhakuni ei tuottanut tulosta. Petyin.

Miten ihmeessä tällainen mahdollisuus WoMMiin voidaan mokata näin perusteellisesti? Kerrotaan jotain, mutta ei anneta mitään tietoa. Ei ruokita mielenkiintoa, ei koukuteta, ei houkutella, ei… ei yhtään mitään. Jätetään kuluttaja tyhjän päälle. Aika vanhanaikaista toimintaa, mielestäni.

Rupean epäilemään että tällaisen käyttäytymisen takana on armeijamme, joka opetti meitä kiirehtimään odotusta varten. Kauhealla tohinalla ja hopulla piti saada lössi ja varusteet kasarmialueelta lähimetsään odottelemaan… odottelemaan… odottelemaan… Odottelemaan jotain joka on tulossa, mutta josta rivimies ei tietenkään tiedä mitään.

Millaisen kuvan MTV3:sta tällainen antaa?