Manifesto

Jos jokin minun suhteistani kuvataiteeseen on ollut oikeasti ongelmallinen, on se ollut minun ja videotaiteen suhde. En tiedä mikä siinä on, mutta videotaiteesta on vaikea nauttia. Se on usein niin hidasta, että katsojana tuskastun ja vaivun epätoivoon. Toki taiteen eteen on hyvä hiljentyä, mutta videotaide jotenkin vaatii jonkinlaista horrokseen vaipumista. Mikä siinäkin on? Miksi pitää olla niin hidasta kaikki? Se ei ole minulle. Eikä sisältökään usein ole erityisen palkitsevaa. Kun sitten on semmoisen murhaavan hitaan teoksen tihrustellut loppuun, huomaa ettei sillä olekaan mitään annettavaa. Sielun valtaa musta tyhjyys: Olisin voinut nämäkin hetket käyttää paremmin.

Ei niin, että kaikki videotaide olisi kärsimystä ja tuskaa. On niitä toisinaan hyviäkin tullut vastaan. Sellaisia, jotka joko ovat palkitsevia katsottavia hitaudesta riippumatta, tai sellaisia jotka eivät ole liian hitaita. Joissa ei ole hylättyä ihan kaikkia kuvakerronnan ohjeita. Jotka eivät vaikuta amatöörimäisiltä käsin kuvatuilta performanssidokumenteilta videokamera täysautomaattiasetuksella. Mutta niin monia elämänhalua vähentäviä videoteoksia on tullut vuosienkymmenten varrella vastaan, että jo pelkkä sana videotaide toimii samalla tavalla kuin peruskoulussa tilliliha: Kylmät väreet juoksee selkäpiitä pitkin jo pelkästä ajatuksesta. (Oikeasti, hyvin tehtynä tilliliha on oikein hyvää. On se. Olen maistanut ja tykännyt.)

Sitten kun kaikkein vähiten osaa odottaa, vastaan tulee videoteos joka puhuttelee. Se on hieno, monipuolinen ja sisällöllisesti älykäs. Siinä on hyvää hitautta. Se on hyvin ammattimainen. Kaikki kuvat ovat tarkkaan ajateltuja ja hienoja, merkityksellisiä. Samaa voi sanoa äänistä. Siitä löytyy jopa huumoria. Sitä istuu mielellään kolmentoista eri valkokankaan edessä ihailemassa ja nauttimassa. Kaiken näkeminen kestää vähintään 13 kertaa n. 10 minuuttia. Mutta ei ole kiirettä pois. Lisääkin voisi katsoa.

Ja onhan siinä Kate Blanchett.

Kyseessä on Helsingin Taidehallissa 19.8.–15.10.2017 näytillä oleva Julian Rosefeldtin teos Manifesto.

Käynkö katsomassa uudestaan? Käyn.

Julian Rosefeldt: Manifesto. Helsingin taidehallissa.