skrubu

Edessäni istuva nainen, joka kuulemani perusteella on espanjalainen, vilkuttaa iloisesti vastaantulevan ratikan matkustajille kuin veneilijä ikään. Kukaan toisessa ratikassa ei vilkuta takaisin.

Istun ratikassa 3T. Olemme Hämeentiellä matkalla kohti Hakaniementoria. Aurinko paistaa. On kuuma kesäaamupäivä.

Jossain takanani nainen ja mies keskustelee.

- This is so different from Sweden, sanoo nainen.
- Oh yes, vastaa mies ponnekkaasti, VERY different.

- Excuse me, I’m a tourist in this city, where can I buy souvenirs? You know, Helsinki souvenirs.

Yllätyin. Miksi minulta tällaista kysyttiin? Siinä minä seisoin, reppu selässä ja kamera olkapäältä roikkuen, Mantan ja Espan puiston välissä odottamassa punaisen ukon muuttumista vihreäksi. Näytinkö turistilta? Ehkä. Yritin keksiä mihin ohjaisin turistiksi ilmoittautuneen ja tämän kaverit. En keksinyt mitään. Punainen ukko muuttui vihreäksi.

- I don’t know I’ve never bought any souvenirs in this town, sanoin.

Osoitin turistille Pohjoisesplanadia: Kävelkää sitä pitkin, josko vaikka tulisi jotain vastaan. Vihreä ukko oli taas muuttunut punaiseksi. Tarkistin varmuuden varalta vielä taskuni. Taisivat oikeasti olla turisteja, mitään ei minulta hävinnyt. Vasta myöhemmin keksin, että Senaatintorin laidallahan on turstirysiä. Äh. Ja tänäänhän torilla olisi ollut eksoottista Pohjois-Karjalaa tarjolla.

Tennarissa oli tarjolla Anton Corbijnin retrospektiivi. Pidin. Kuvat olivat minun makuuni. Katselin myös yhden dokkarin. Vaikuttaa hauskalta hepulta.

Samin jutun – Kasvata blogisi lukijamääriä – inspiroimana siirsin skrubun syötelinkin ylös oikealle ja samalla lisäsin Add to Any -hilavitkuttimen. Saa nähdä josko nuo mitenkään vaikuttavat tilaajamääriin.