skrubu

(Tämä on siis se jaarittelu, josta aikaisemmin kadotin punaisen langan.)

On totta, että ilman päivittäistä lehteä jään aina jostain paitsi. Ehkä en ole lukenut häbläristä sitä kovaa juttua josta kaverit puhuvat, tai nähnyt sitä yhtä juttua hesarissa. Toisaalta, minulta menee ohi paljon kaikenlaista muutakin, niin televisiosta, radiosta kuin verkostakin. Meille tarjotaan niin paljon sisältöä, ettei kaikkea vaan voi sisäistää. On tehtävä valintoja, suodatettava. Siinä jää jotain aina pois, jotain mitä joku muu seuraa. Me kun emme kaikki suodata samalla tavalla.

Itse olen perustellut itselleni sen, ettei minulle tule lehteä sillä, ettei minulla ole aikaa lukea paperilehteä enkä näe syytä maksaa siitä ilosta, että tilaisin maksua vastaan paperia jotta minulla olisi jotain vietävää paperinkeräykseen (vaikka paperilehti saattaisikin olla nettilukemista luontoystävällisempi). Paperia tulee luukusta maksamattakin ja sisältöä saa netistä samaan hintaan.

Nautin paljosta ilmaisesta sisällöstä, kuten monista hyvistä blogeista ja useasti hyvä blogi on parempi kuin huono joukkoviestinnän tuotos. Ja vaikka blogi ei ehkä olisikaan A-luokan priimatavaraa, ei se tunnu haittaavan. Miksi? Ehkä se on sitä, että odotan enemmän sisällöntuottajien ammattilaisilta vaikka en maksaisikaan sisällöstä. Miksi? Vaikea sanoa. Oletan taustalla piilevän sen, että minut on kasvatettu siihen: se on opetettu koulussa, se on ollut olennainen osa kulttuuria ja joukkotiedotusvälineet itse ovat vuosien mittaan ankkuroineet mieleeni oman hyvyytensä ja ainutlaatuisuutensa.

En suinkaan nyt tarkoita sitä, etteikö joukkotiedotusvälineillä olisi paikkansa, arvonsa ja valtansa – onhan niillä, mutta näin vastaanottajan näkökulmasta netti on tuonut tarjolle todella laajan valikoiman sisältöä. Ja koska minulla on mistä valita, on myös itsestään selvää että vertailen. Mutta lukijana, katselijana ja kuuntelijana, eli joukkotiedotuksen yleisönä, koska en ole journalisti, en ole kuitenkaan sidottu vertailemaan journalistisia tuotoksia vain toisiin journalistisiin tuotoksiin (miksi olisin?) vaan voin vapaasti vertailla sisältöjä sisältöihin, riippumatta lähteestä tai minkä opinalan mukaan niitä on tuotettu – täysin omien preferenssieni mukaan.

Siksipä minun näkökulmastani netissä sisällöntuotannon ammattilaiset ja ei-ammattilaiset (amatööri lienee tässä aivan väärä sana) ovat aika pitkälti samalla viivalla. Ja sitä katsellessani olen näkevinäni miten ei-ammattilaisen sisällön huikeaan määrään (sisällöntuottajia on todella paljon) reagoidaan ammattilaisten puolelta myös panostamalla määrään. Ja kun yksi joukkotiedotusväline tekee sen, joutuu toinenkin tekemään sen ja kolmas. Kun tarpeeksi moni sitten tekee samoin, joutuu ensimmäinen sitten hiukan lisäämään tahtiaan näkyäkseen paremmin, ja sitten toinen ja sitten kolmas. Ja näin meillä onkin aikamoinen noidankehä, tai kilpavarustelu, joka täältä ei-ammattilaisesta näkökulmasta manifestoituu yhä heikkenevänä laatuna ja vähitellen laatuero ammattilaisten ja ei-ammattilaisten tuottaman sisällön välillä hämärtyy.

Voi tietenkin olla, ettei ei-ammattilaisten tuottama sisältö ole ollut katalysaattori tiedotusvälineiden nopeammin ja heikkolaatuisemmin -kilpaan, mutta se ei muuta sitä, etteikö kyseistä, uskottavuutta nakertavaa kilpaa joukkotiedotusvälineillä olisi menossa.

Joskus mietin miten laadun heikkeneminen verkossa ilmestyvässä journalistisessa sisällössä vaikuttaa kyseisten joukkoviestintäbrändien paperiolemukseen. Olenko oikeasti siirtynyt pois paperilehtien parista siksi, etten ehdi lukemaan niitä vai siirryinkö nettiin siksi, että lehden arvo ei mielestäni enää vastannut siitä pyydettävää hintaa? Entä kun verkossa juttujen laatu tuntuu heikkenevän vuosi vuodelta, haluanko siirtyä enää koskaan takaisin paperiin? En ole kuitenkaan oikein päässyt tämän miettimisessä mihinkään lopputulokseen.

Lopetan tähän, tämä on jo aivan liian pitkä teksti. Ohjaan teidät kuitenkin s1t.netin:n pariin, jossa on pohdittu uutiskäyttäytymistä.

Kuuntelin Tietokone-lehden toistaiseksi viimeisen viikkokatsauksen. Jäin miettimään tuota kuinka tiedotusvälineiden edustajat ovat näreissään siitä, ettei Google ole ilmoittanut heille sisällön ideksoinnista tai kysynyt lupaa käyttää sisältöpätkiä news-palvelussa.

Eikö Google indeksoi sisältöjä koko julkisesta verkosta sen kummemmin kertomatta asiasta indeksoitaville (oli se sitten uutislähde, bloggaaja, yritys tai vaikka oppilaitos)? Ja eikö tiedotusvälineiden julkiset sisällöt löydy Googlen ’tavallisista’ hakutuloksista kaiken muun sisällön joukosta (ja eikö tiedotusvälineet nimenomaan yritä maksimoida näkyvyyttään Googlen hakutuloksissa – eli päästä mahdollisimman hyvin indeksoiduksi)? Uskaltaisin vastata molempiin kysymyksiin kyllä.

Onko Googlen ’tavallisiin’ hakutuloksiin reagoitu yhtä voimakkaasti kuin News-osioon (hakutuloksessahan on aina pätkä sisältöä ja kuvahaku löytää tiedotusvälineiden julkaisemia kuvia)? Pitävätkö mediatalot Googlen poissa julkisilta sivuiltaan? Näihin kysymyksiin uskaltaisin vastata ei. En ainakaan ole huomannut asiasta mitään suurempaa haloota.

Tehdään koe: Haetaan Googlesta ”kotimaa” ja rajataan se Aamulehden osoitteeseen. Tulos? Kuvahaku 362 osumaa (joista osa näyttäisi olevan hotlinkattuja) ja tekstihaussa 6130 osumaa.

Jos en nyt ole ymmärtänyt asiaa ihan väärin, on Google News oikeastaan erilainen käyttöliittymä Googlen keräämään dataan. Google News siis tekee tiedotusvälineille palveluksen suodattamalla niiden tulokset vertaistuotannon, pornon ja muun ei-journalistisen sisällön joukosta mainosvapaaksi kokonaisuudeksi joka on paremmin jäsennelty ja laadullisesti aivan eri tasolla kuin tavalliset hakutulokset.

Mutta tiedotusvälineet eivät selvästikään halua erottua.

Ja näin olemmekin tilanteessa jossa Google tunnistaa journalistisen sisällön tuottajat ja erottelee niiden sisällöt netin kohinasta samalla kun journalistisen sisällön tuottajat pyrkivät maksimoimaan hakukonenäkyvyytensä mutta eivät kuitenkaan toivo siinä apua Googlelta vaan haluavat velloa samassa sopassa kaiken muun nettisisällön kanssa, samalla minimoiden näkyvyytensä. Onko tässä nähtävissä jotain sisyfonista?

Se, että Google News aiheuttaa haloota tiedotusvälineissä ei johdu Googlesta tai internetistä, vaan tiedotusvälineistä.

Suomalaiset suosivat kaupunkilomia
Suomalaisten matkustusmaku muistuttaa norjalaisia, mutta eroaa ruotsalaisista, jotka valitsevat mieluiten aurinkoloman. [...] Pohjoismainen nettimatkatoimisto Travellink tutki suomalaisten, ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten matkailua.
–
YLE Uutiset, 08.07.2008, klo 13.11 (päivitetty 08.07.2008, klo 13.16)

Lomatutkimus: Suomalainen halajaa lämpöä ja aurinkoa
Huimat neljä viidesosaa vastanneista ilmoittaa unelmalomakseen rentouttavan aurinkoloman. [...] Tämä ilmenee Finnmatkojen toteuttamasta lomatutkimuksesta.
–
Iltalehti, 8.7.2008 13:31

Että näin me.

Osta lainausoikeus! Sitaatit alkaen 2,50 dollaria per sana. Mitä enemmän lainaat, sen halvempi sanahinta.

Lainaan tähän AP:ltä neljä sanaa, hyvin ajankohtaisesta uutisesta: ”Wednesday that gives authorities” – se kun ei siis aiheuta minulle mitään ylimääräisiä kuluja. En kuitenkaan näe syytä linkitä juttuun.

Ehkä hinnoittelu per kirjain olisi kuitenkin parempi? Silloin ”a” tai ”of” ei maksaisi yhtä paljon kuin esimerkiksi ”eavesdropping” tai ”communications”. Kyllähän monimutkaisten sanojen on oltava kalliimpia kuin yksikertaisten. Etenkin kun yksinkertaisia esiintyy useammin.

Olisikohan semmoinen 0,35 dollaria per kirjain hyvä? Sillä pääsisi viiden sanan sitaatissa (pikaisesti laskettuna keskimäärin n. 36 merkkiä) samoihin tuloihin kuin sanahinnoittelulla. Välilyönnit eivät varmaan maksa mitään, ja välimerkitkin tulevat kaupan päälle. Kirjaimistahan voisi sitten tietenkin saada paljousalennusta, jos vaikka äityisi lainamaan kokonaisia lauseita.

Entä jos lainaa uutisesta viisi sanaa josta neljä on kahden yrityksen nimet? Silloinhan maksaisi AP:lle siitä ilosta, että siellä joku on naputtanut juttuunsa Google Inc. ja TeliaSonera AB (oletan että sanat erotellaan välilyönnillä, jolloin esimerkiksi AB on sana [vaikka onkin lyhennys, mutta kirjainhinnoittelulla lyhennykset ovat halvempia]). Voisikohan AP:n hinnoittelussa ottaa huomioon sen, että jonkun muun omistamat nimet ja brändit eivät olisi maksullisia, jos ei nimen tai brändin omistaja siis erikseen hinnoittele niitä (jolloin maksut menisivät nimen tai brändin omistajalle, mutta AP voisi saada niistä provikan). Fortune 500 firmat voisivat laskuttaa nimestään enemmän kuin muut.

Toisaalta, ehkä sitaattivuokraus olisi kannattavampaa. Jos AP julkaisisi jutut kuvina, voisi lainauksen tehdä erillisellä widgetillä jonka lainaaja voisi upottaa verkkosivuilleen kuin YouTube-videon tai Googlen mainokset. Silloinhan AP ei saisi tuloja vain per kirjain, vaan myös ajasta. Sanotaan tuo 0,35 per kirjain ja jokaiselta alkavalta vuorokaudelta widgettimaksu 0,50 dollaria. Arkistotavarasta pitäisi saada alennusta, sillä ajankohtaiset uutiset ovat arvokkaampia.

Vaikeaksi menee. Ehkä on parempi vaan olla lainaamatta. Ja samalla tietenkin linkittämättä.

Päivitys: Oh! TechCrunch: The A.P. Has Violated My Copyright, And I Demand Justice..

Lukiessani Tietokoneen juttua Belgian lehdet vaativat Googlelta 53 miljoonaa, jäin ajattelemaan TechCrunchin juttua Old Media Still Needs to Get Over its Control Issues.

Syököhän Google oikeasti lehtien mainostuloja, vai laskeeko mainostulot (joista osa näyttäisi tulevan myös Googlen mainoksista) muusta syystä ja, koska ihmisellä on tarve rationalisoida, on päätetty, että syynä on sama taho jota on jo aikasemminkin syytetty ja tehdään se mitä ollaan aikaseminkin tehty: mennään rosikseen? En tiedä. Luulisi kuitenkin, että tutkimalla lehtisaittien analytiikkatietoja saataisiin esille aika pajonkin faktaa.

Joka kymmenes ravintola hyötynyt tupakkalaista, kertoo MTV3 (ja STT) kun taas esimerkiksi Yle ilmoittaa, että tupakointikielto pienensi ravintoloiden liikevaihtoa.

Pitääkö tässä nyt otsikoiden ohella lukea vielä jututkin jotta pääsee kärryille missä oikeasti mennään?

Verkon kautta tehty hyökkäys tukki useita suomalaisia verkkosivustoja tiistaina.
–
HS.fi: Laaja nettihyökkäys tukki Ylen, Eniron ja Suomi24:n verkkosivustot

En halua mitenkään väheksyä hyökkäyksen vakavuutta sillä, vaikka uutsilähteet eivät asiaa mainitse, kyseessä on yli 2,5 miljoonan viikkokävijän palvelut (lähde TNS Metrix), mutta hyökkäyksestä uutisointi on hiukan… sanoisinko liioiteltua. Uskaltaisinko jopa sanoa sensaatiohakuista? Ehkä en uskalla sanoa sitä. Ajattelen vain, jätän sanomatta ääneen.

Hesarin mukaan siis ”hyökkäys tukki useita suomalaisia verkkosivustoja”. YLE raportoi puolestaan ”Nettihyökkäyksiä useisiin yhtiöihin”.

Katsotaanpas. Kyseessä on kolme palvelua. Verrattuna siihen määrään sivustoja mitä suomessa on (en tiedä paljonko niitä faktisesti on, mutta oletan kolmen olevan aika marginaalinen määrä siinä lössissä) ei kolmen joutuminen hyökkäyksen kohteeksi mielestäni oikein anna perustetta käyttää sanaa ”useita”. Kuten ei myös YLEn ”useisiin yhtiöihin” -otsikointi. Kyseessähän on tasan kaksi yhtiötä, suomi24.fi kun on Eniron palvelu.

Voihan tietenkin olla että hyökkäys kohdistui myös muiden yhtiöiden sivustoihin. Siitä en kuitenkaan tiedä mitään, kun uutiset eivät kerro, mutta otsikothan kyllä antaisivat niin ymmärtää. Teksti ei kuitenkaan.

Eli kahden (2) yhtiön omistamalle kolmelle (3) sivustolle on hyökätty. Ei niinkään useiden yhtiöiden useille sivustoille.

Lopetan tämän todella pitkän, monipuolisen ja laadukkaan kirjoitukseni tähän.

Tai ainakin melkein lopetan. Sillä en malta kuitenkaan olla miettimättä tässä sitä miten valokuvien käsitteleminen on niin kova pala journalismin ammattailaisille, että siihen syyllistynyt valokuvaaja saa pahimmassa tapauksessa potkut jos on sävyttänyt kuvassa taustan väriä lähemmäs sitä mitä se oikeasti kuvaushetkellä oli, mutta jonka kamera oli rekisteröinyt väärin. Sen sijaan se että tekstiä muokataan, jopa väärään suuntaan, ei tunnu hetkauttavan ketään. Se kai on sitä journalistista vapautta.