Ääni (älä nuku)

Tänään kävin rustaamassa paperilappuseen numeron, lappu leimattiin ja tiputin leimatun paperin laatikkoon, moniääniseen joukon jatkeeksi. Siellä ne äänet nyt kähisevät, odottaen käsittelyä iltaan.

Tein numerovalintani monesta syystä, mutta ennen kaikkea siitä syystä, että ehdokas vaikuttaa täysjärkiseltä, minua älykkäämmältä henkilöltä asioissa, jotka tämän maan kannalta, ja itsellenikin, ovat tärkeitä.

Sitten join vaaliespressot.

Illalla sitten tulosten jännittelyä ja sen jälkeen neljä vuotta saa seurata miten vaalilupauksien pitäminen tai pettäminen toteutuu.

Minä en äänestä

Vaalipäivä ei vain lähesty, vaan se on jo ihan nurkan takana. Huomisessa se on ja sitä odotellessa kirjoitan tähän mitä eilen pohdin, mutten ehtinyt erilaisilta kiireiltäni auki kirjoittamaan. Tähän tekstiin innoitti kirjoitus Facebookissa, jossa eräs henkilö pohti ehdokkaita, puolueita sekä vaalikoneita (tai ehkä ainakin yhtä vaalikonetta) ja näiden yhteensopivuutta omiin mieltymyksiinsä.

Olen jo jonkin aikaa pohtinut vaalikoneita ja sitä mikä minun suhteeni niiden tarjoamiin tuloksiin on. Vaalikoneissa on useasti paljon kysymyksiä joiden vastaamiseen minulla ei ole osaamista. En ole sellainen yleisnero, joka esimerkiksi Twitterissä osaisi aina ottaa asiantuntijain ottein kantaa päivänpolttaviin aiheisiin kvanttifysiikasta ja lastenkasvatuksesta maailmanpolitiikan koukeroihin ja ihmisen psyyken toimintaan. Siksi en haluaisi aina vastata kaikkiin kysymyksiin.

Joissain vaalikonetoteutuksissa kysymysten yli voi hypätä, toisissa ei. HBL:n kone moitti, kun olin kolmannen kerran ollut epätietoinen, että olisi kyllä hyvä jos olisi joku mielipide. Kysehän ei ole siitä, etteikö asia kiinnosta, vaan se, että vastaaminen on niin arvaamista, että yhtä hyvin asian yli hyppää. Niissä koneissa joissa on pakko aina olla jotain mieltä, ei nalkutustoimintoa tarvita. (HBL voisi muuten kerätä tietoa nalkutuksesta ja julkaista ihan mielenkiintoista tietoa siitä moniko hyppää minkäkin kysymyksen ohi jne.)

Kun olen kahlannut läpi kysymyspatteriston, tarjoaa kone minulle henkilöitä, jotka jollain tavalla sopivat antamiini vastauksiin. Koneen kylmä algoritminen sydän ruksuttaa bittiä ja dataa sille tekijöidensä antamasta näkökulmasta, tietämättä mitä minä tiedän tai en ja miksi vastaan kuten vastaan. Ja minä tiedän, ettei kone tiedä, koska tiedän etten oikein tiedä itsekään.

Siksipä olen aina iloinen kun vaalikone näyttää miten minä vastasin ja miten ehdokas on vastannut. Voin verrata. Voin tutkia miten ehdokkaat käsittelevät aiheita, jotka ovat osaamiseni ulkopuolella. Voin myös lukea perusteluita. Tällaista mielipiteiden vertaamista ja näkökulmien etsimistä voisivat nuo vaalikoneiden toteutukset jollain tavalla paremmin tukea. Voisi olla ehkä aika ajatella vaalikoneille uudet käyttöliittymäparadigmat?

Vielä ei kuitenkaan ole tulevaisuus ja vaalikoneet ovat mitä ovat.

Siksi sanon tässä nyt, että minä en äänestä… vaalikoneiden tarjoamien tulosten mukaan. Vaalikoneista on parhaimmillaan apua oman itsenäisen päätöksen tekemiseen. Vaalikoneessa eivät tenttavana olevat vaalikiimaiset poliitikot huuda toistensa päälle mielipiteitään ja propagandaansa kuin lastentarharyhmä. Tai no… pyydän anteeksi. Lastentarharyhmät käyttäytyvät kyllä paremmin kuin puoluejohtajat tentissä pari päivää sitten. Vaalikoneissa myös pienemmät puolueet pääsevät paremmin esiin, eikä siellä ole vaaraa, että joku hyppii uhkaavasti silmille.

Tietenkin se vaatii työtä, että jaksaa kahlata läpi tarjolla olevien ehdokkaiden harmaasta massasta omat helmensä. Siinä pieni kysely on hyvä: se auttaa löytämään lähtökohdan kahlaamiselle. Jos sitten jättää kahlaamatta voi pahimmillaan tehdä sillein tyhmästi, että jättää äänestyspäätöksensä jonkun koodaajan käsiin.

Vain äänestämällä voi vaikuttaa. Huomenna minä käyn vaikuttamassa ja sen jälkeen käyn hörppimässä vaikuttamiskahvit.