Jutut avainsanalla: valokuva


Kohukalenteri

Pekka • 12.2.2014, 14.20

Kävin Itellan toimipisteessä, sellaisessa jota postiksi kutsutaan. Otin jonotuslapun. Sain numeron 26. Palveltavana oli numero 19. Ei mikään mieletön jono siis.

Katselen ympärilleni.

Joku ihmettelee mitä vikaa hänen postimerkeissään on. Nuolin niitä varmuuden varalta, kuulen henkilön sanovan. Tiskin takana palveleva henkilö pyytää saada merkit ja näyttää miten tarramerkit irrotetaan. Ai ne oli noin pieniä, toteaa asiakas hämmästyneenä.

Tässä voi jonon lyhyydestä huolimatta mennä paljonkin aikaa, totean hiljaa itsekseni.

Katselen ympärilleni.

Tämähän on nykyään vähän kuin Tiimari-vainaa, R-kiska ja pakettivarasto yhdistettynä – hiukan kevyempänä versiona kuitenkin. Karkkia ja toimistotarvikkeita. Ja kaikenlaista postin lähettämiseen liittyvää. Vain kahvikone puuttuu. Usein olisi jonottaessa kyllä aikaa hörppiä kuppi jos viideskin.

Jonotuksesta tulikin mieleen, että mitä jos jonotuslapuissa ei olisikaan numeroita vaan lyhyitä sanoja? Jonotus on toki hyvin kronologista ja vakava asia meidän kansakunnallemme, mutta mitä jos ei tietäisikään monesko on? Lapuissa lukisi vaikka punainen, lasi ja kukka. Olisikohan sellainen turhauttavaa? Siinä sitä seisoisi odottamassa kun pupua ja tähteä palvellaan, miettien, että milloin lienee vasaran vuoro. Tuleeko se ennen meisseliä? Eri vuodenaikoina voisi olla teemasanoja. Jouluna pukki, tonttu ja kuusi, ehkä glögi. Kesällä vaikka kokko, järvi ja pelastusliivit. Vappuna nenä, viina ja räntä. Tuollainen tekisi jonottamisesta hauskempaa, ainakin jollain tasolla. Etenkin jos olisi vähän hassut sanat.

Tiskillä palvellaan numeroa 21.

Katselen ympärilleni.

Huomaan yhden hyllyn päädyssä yksinkertaisen kalenterin. Isot numerot kertovat, että on 12. päivä. Numeroiden yläpuolella lukee viikonpäivä ja alapuolella kuukausi. Päätän ajankuluksi ottaa kännykällä kuvan tästä mukavan yksinkertaisesta kalenterista. Minä kun usein otan kuvia kaikenlaisesta.

Mitä sä kuvaat, ihmetteli ohi kulkenut postityöläinen. Kalenteria, vastasin. Tämän jälkeen postihenkilö tenttasi miksi kuvaan kalenteria. Mitä varten? Onko siinä jotain vikaa (kävi oikein katsomassa, että onko kalenterissa jotain väärin)? Ei ole mitään vikaa sanon, ja ihan vaan ajankulukseni kuvaan, omaksi huvikseni. Saako sitä kuvata, pohtii postipersoona ääneen saamatta vastausta kollegoiltaan. Se on vain kalenteri, sanon, eihän siinä ole mitään erikoista, miksei saisi kuvata? Missä sä julkaset kuvan, ihmettelee postityyppi. En missään, vastaan. Ai puhelimessa pidät… no, kai se sitten on okei, pohtii postin palkollinen tiskin takaa. Huomaan hymyileväni.

Nyt palvellaan jo numeroa 25. Kohta onkin minun vuoroni ja saan kirjeeni lähtemään. Ykkösluokassa, euro ja neljäkymmentä senttiä.

Hymyilen postista lähtiessäni. Vielä tunnin kuluttua olen huvittuneen hämmentynyt. En muista koskaan joutuneeni tuollaisen tenttauksen kohteeksi ottaessani kännykkäkuvia. Ehkä oikea päivämäärä on jotenkin Itellan liikesalaisuus?

Huomaan joutuneeni tilanteeseen jossa olen antanut virheellistä tietoa. En minä voi olla julkaisematta ottamaani kuvaa kuvaa postin kalenterista. Että kyllä minä sen kuvan nyt sitten kuitenkin julkaisen, ihan pakkohan se on. Sori postin henkilökunta, että sanoin muuta.

Kalenteri jonka kuvaaminen kyseenalaistettiin.Saako siitä ottaa valokuvaa?


Arki

Pekka • 8.2.2014, 13.15

Koska pitää aina olla jotain vääntöä sen lisäksi, että on kaikenlaista muuta sekä opinnäytteen kirjoittaminenkin, olen ollut mukana Node Gallerian kaverikouluprojektissa jossa syksyn ja alkutalven aikana ohjasin Arabian peruskoulun kasiluokkalaisten valokuvaryhmää. Meillä oli teemana arki ja projektin lopputuloksena on vallan mainio kokoelma kuvia joka on näytillä Node Galleriassa 10.2.–28.2.2014.

Avajaiset ovat maanantaina 10.2. klo 17–19. Tervetuloa!

Node Galleria löytyy Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viidennestä kerroksesta osoitteesta Hämeentie 135 C. Pääovesta sisään, vasemmalta vaksikopin takaa löytyvän siniovisen hissin voimalla viidenteen kerrokseen, jossa hissistä poistuessa (ruokalassa) käännytään heti oikealle ja parin metrin kuluttua (tiskin kohdalla) taas oikealle jonka jälkeen seurataan pitkää käytävää kunnes ollaankin tuota pikaa perillä.

Arabian peruskoulun kasiluokkalaisten valokuvanäyttelyArabian peruskoulun kasiluokkalaisten valokuvia.

Kts. myös Taidepedagoginen studio: Kasiluokkalaisten arkea valokuvin Node Galleriassa 10.-28.2.2014.

Comments Off

Avaisanat: , , , ,


Makuasioita

Pekka • 3.11.2013, 12.05

Ensin olin ihan, että vau – hieno, kaikessa yksinäisyydessään, siinä asfaltilla hylättynä maatessaan. Sitten olin pettynyt valoon. Tai ei valossa sinänsä mitään vikaa ollut, oikein mukava syysvalohan se – kirkas, matala ja lämmin. Se vaan ei mielestäni sopinut kuvaan. Jotenkin tuntui siltä, että sininen kumihanska olisi toiminut paremmin tasaisemmassa, tavallaan tylsemmässä, valossa. Ilman selkeätä varjoa. Niin sen mielessäni ainakin kuvittelin. Otin kuvan kuitenkin. Ja vielä kun kuvaa myöhemmin käsittelin, en ollut varma pidinkö siitä valosta joka rekisteröityi kennolle. Kuva oli muuten ihan hyvä. Päätin julkaista sen. Yllätyksekseni tämä kuva on kerännyt vuorokauden aikana sellaiset tuhat katselukertaa ja näyttää päässeen, ainakin hetkeksi, myös Exploreen. Yllättävää mielestäni, lähinnä siksi, että ensin olin melkein ottamatta koko kuvaa, sitten olin poistamassa sitä kamerasta. Meinasin sen myös kovalevyltä poistaa. Mikä kuvassa kumihanskasta on, että se tällä tavalla muita kiinnostaa? Jotainhan siinä on oltava.

Glove

Comments Off

Avaisanat: , ,


Listakamaa 4

Pekka • 12.10.2013, 18.55

Tämä on jatkoa noin vuosi sitten tekemälleni listaukselle.

Tässä Flickrin intrestingness-kaavan mukaan kymmenen kiinnostavinta kuvaani:

City Lights 77

Structures 52

Urban Tree

City Lights 70-71

City Lights 52

Multiple Nature 266

He Got Her Flowers

Detail In The Dark

Perpendicularity

City Lights 59


Ja tässä kymmenen eniten katsomiskertoja kerännyttä kuvaa:

Stillleben

Urban Tree

Structures 52

Multiple Nature 280

V&D

City Lights 77

Books

Trio

Amputee

Depth


Oma top10 kesä-, heinä- ja elokuun kuvista voisi ehkä olla tämä:

Clouds Over Helsinki

Allium

Vase Deep 2

A Dog's Dream

Celestial Fix 2

Park Life 3

Northwest Pole

Farewell Retreat

17–19 m/s (7–8 Beaufort)

Ben


Vuoden kuluttua nämäkin listat näyttävät erilaisilta.


Jalankulkijat

Pekka • 3.9.2013, 13.16

Enpäs tainnut muuten mainostaa tätä edeltävää kirjaa täällä. Edellinen, jonka siis puskin maailmaan A Eulogy to the Looking -kirjan jälkeen, on Benches, kolmoisvalotuksia penkeistä.

Nyt sitten on julki tämä projekti, jossa olen kuvannut katuun maalattuja jalankulkijoita ja ottamieni kuvien perusteella sitten kirjoittanut näistä tarinoita: Pedestrians. Alla oleva esikatselu näyttää kirjan 82 sivusta 15 ensimmäistä (tai jos ei näytä, niin klikkaa tästä).


Pedestrians by Pekka Nikrus

Eikä muuten ole hinnalla pilattu tätä kirjaa.


Se alkoi Jorma Purasesta

Pekka • 2.3.2013, 20.19

Käydessäni syksyllä 2010 Espoon modernin taiteen museossa (EMMA) katsomassa Jorma Purasen osittain retrospektiivisen näyttelyn, reagoin siihen miten monien kuvien pinta toimivat kuin peili. En nähnyt kuvaa näkemättä siinä itseäni, näin sen mitä katsoin, sen miltä se kaikki oikeasti näytti. Peilikuvastani tuli osa Purasen kuvamaailmaa, mutta vain minulle. Minä näin itseni ja vastapäiselle seinälle ripustetut teokset.

Olin törmännyt tähän oman heijastuksensa näkemiseen taidenäyttelyssä aikaisemminkin, mutta jotenkin Purasen teosten jälkeen jäin pohtimaan asiaa ja ryhdyin työstämään ideaa omakuvasarjasta jossa minä olen heijastuksena, osana työtä, kuitenkin itsenäni, katsojana.

Valokuvauksen aloitin maaliskuussa 2011 dokumentoiden itseäni katsomassa muiden teoksia. Koska monetkaan galleriat ja museot eivät salli valokuvausa tiloissaan jouduin ottamaan kuvani salaa ja näin päädyin käyttämään kuvauskalustona puhelintani joka on hiljainen ja huomaamaton. Laitevalinta toi kuviin myös teknisen kontrastin heijastuspintana käytetyn teoksen ja omakuvani välille tehden lopputuloksesta selkeästi oman kokonaisuutensa: Kuvani ovat tietoisesti kiireenoloisesti sommiteltuja katsomistapahtuman rekisteröintejä, olematta reproduktioita katsotusta, omakuvia jossa katsojasta ja näyttelytilasta tulee osa kokonaisuutta katsotun teoksen kanssa. Kyseessä on sen visualisointi mitä silmät näyttelyssä rekisteröivät, ei tulkinta siitä millaiseksi aivot asian muistoihin muuntavat.

Vuoden kun olin kuvannut, kasasin kuvat yksiin kansiin: A Eulogy to the Looking.

Sitten odottelin melkein vuoden ennen kuin julkaisin tämän kirjan. Mietin, että jos tänä vuonna saisi julkaistua neljä kirjaa, yhden kvartaalissa niiku, niin tämä voisi olla ensimmäinen. Katotaan miten käy.

A Eulogy to the Looking
Blurbista


Kyldyyrirundilla

Pekka • 9.2.2013, 18.36

Martti Jämsän valokuvat Virka Galleriassa saivat minut tänään oikein hyvälle tuulelle. Hienoa ympäristön tarkkailua ja ainakin minun makuuni sopivaa huumoria. Näyttely jatkuu 28.3. asti.

Martti Jämsä Virka Galleriassa
Hyvä näyttely.

Toinen erittäin piristävä näyttely oli Lasten kaupunki Sederholmin talossa. Tällainen nostalgikko kuin minä sai hyvän annoksen mennyttä maailmaa näyttelystä. Tämän lisäksi hienoa on se, että näyttelyssä saa koskea tavaroihin (ei ihan kaikkiin mutta moniin) ja näyttelyssä olikin hyvä meininki kun vaahtosammuttimen kokoiset tyypit saivat temmeltää ja säätää.

Lasten kaupunki Sederhomin talossa
Mainio näyttely.

Näiden kahden näyttelyn jälkeen kävin katsomassa miltä näyttivät tyhjät öiset metroasemat jotka ovat esillä Kaisaniemen metroasemalla. Ihan mielenkiintoisilta näyttivät.

Metrossa
Kostea metro.

Päätin kyldyyrirundini Kiasmaan jonne minut houkutteli Jouko Lehtolan valokuvat. Kovaa kamaa oli, huh. Samalla katsastin Dan Perjovschin piirustusinstallaation josta en oikein osaa sanoa pidinkö vai oliko se vähän heppoinen esitys.

Kiasma
Kiasmasta nähtynä.


Maanantaita

Pekka • 7.1.2013, 20.42

Welcome to the machine, lauleskeli Pink Floyd kun havahduin vuoden ensimmäisen maanantain todelliseen menoon, vaikka takana jo olikin sen seitsemän tuhatta askelta ympäri kaupunkia. Tehokas aamupäivä. Sitten lounas. Aamun liialliselta tuntunut vaatetus ei lämmitä enää kun repun hikoilluttama selkä kylmenee vauhdin hidastuessa. Roiskin salaatin päälle balsamicoa vain huomatakseni ensimmäistä suupalaa haukatessani, että soijakastikettahan se olikin. Väsyttää. Kohta myös varmastikin janottaa. Mutta jaksaa, jaksaa. Seuraavaksi kauppa, tiski ja pyykki. Tirsat maistuisi, mutta jätän ottamatta. Pelkään niiden venyvän liian pitkiksi, sen verran nyt väsyttää. Toisen kerran Welcome to the machine tänään. Arjen kone on selkeästi käynnissä ja minä teen siinä mitä teen sen omanlaisenani osana. Ja niin ulkona sitten olikin pimeä. Kohti valoisempia aikoja, mutta hitaasti, hitaasti kuin etana nousee Fujille (siinä yhdessä runossa). Olisin varmaan ennen pimeän tuloa ollut valmis kotiaskareiden parista, mutta sain visuaalisen idean jota piti hiukan kokeilla. Nälkäkö taas? Siltä tuntuu. Miksei maustamatonta rasvatonta jogurttia saa pienissä myyntipakauksissa?

Tuli tänään mieleen, kun olin Lux Helsinkiä katselemassa ilman järjestelmäkameraa, sellainen, että onkohan kameroiden yleistyessä tapahtumista ja teoksista on tullut yhä useammalle valokuvamahdollisuus ennemminkin kuin mahdollisuus kokea taidetta, tai tapahtumaa? Ainakin katsojana tuntui aika usein siltä, että oli usein tiellä ja edessä.

Cosmogole -teos ja sitä valokuvaava henkilö
Kokemus vai mahdollisuus?