skrubu

Tulinpa huomanneeksi tällaisen jutun Google+:ssasta.

Heitin Google+:aan linkin häästanssikuvaan jonka Flickrissä julkaisin ja G+ tapansa mukaan haki postaukseeni pienen kuvan. Kuvaa klikatessa tapahtuu sama kuin linkkiä klikatessa, eli linkki avautuu Flickriin. Tämä on mielestäni täysin loogista.

Mobiiliversiossa ja G+-applikaatiossa (Android ainakin) linkkiä klikkaamalla (vai mitä ”täppäämistä” se nyt onkaan) siirtyy Flickriin, mutta pikkukuvaa klikatessa (johon on nakkisormin helpompi osua kuin tekstilinkkiin) aukeaa kuva kuin olisin lisännyt sen postaukseeni, eli se näkyy isompana G+:ssassa otsikolla Photos shared in post (mobiiliversio) tai Photos from posts (applikaatio). En siis olekaan postannut vain linkkiä, vaan tällä logiikalla itse kuvan.

Tämä G+:an tapa näyttää linkitettyä sisältöä kokonaan omassa palvelussaan on harmittava. Ei vain siksi, että se vähentää liikennettä kuvaani Flickrissä (mobiilipuolelta tuskin tulee valtava kävijämäärä, mutta kuitenkin), vaan myös siksi, että kuva on olemassa jossain päin G+:aa, mutta se ei näy niiden kuvien joukossa jotka olen postannut suoraan G+:aan vaikka kuvan klikkauksen mukaan sen loogisesti pitäisi siellä olla. Sekä myös siksi, että tämä isompi kuva jonka G+ näyttää kännykässä näyttäisi olevan suurennettu versio pikkukuvasta, eli laatu on aika huono.

Nyt on Blurbiin ilmestynyt mahdollisuus julkaista teoksia e-kirjana. Kyseessä näyttäisi olevan EPUB-formaatissa oleva pläjäys joka on tarkoitettu nimenomaan Apple iBooks -sovellukselle (kuten Blurb sanoo: ”ebook download for Apple® iBooks®”).

Kaikkea on kokeiltava (paitsi niitä kahta joita sanotaan ettei ole kokeiltava). Itselläni ei kuitenkaan ole lukulaitetta, enkä voi tarkistaa miltä sähköversiot kirjoistani näyttävät, siksi voin tässä tarjota oikeastaan vain sikaa säkissä: Kaikki Blurb-julkaisuni on nyt saatavilla e-kirjamuodossa! Hintahaitarin 1,99 – 2,99 EUR ei pitäisi päitänne huimauttaa.

Nyt myös e-kirjoina

Kesän ja alkaneen syksyn aikana olen pannut merkille miten objektiivini, ainokaiseni digijärkkäriini, jämäkkyys on kadonnut. Vähän kuin olisivat ruuvit löystyneet sen sisältä. Se on tainnut olla syynä erinäisiin outouksiin joita olen kuvatessa kokenut ja joka, kai, nyt viikonloppuna johti siihen, etten saanut kuvia millään tarkennettua (paitsi joskus aika sattumanvaraisesti). Meni tämäkin kiva pieni hetki pilalle, kun kuva on niin epäskarppi, ettei sitä kehtaa tätä isompana julkaista:

Tyttö tönäisi puun kumoon

Löystynyt on, koko objektiivi, siitä ongelmat johtuvat – vaan eiköhän tämän saa korjattua, tuumi huolto. Sieltä sitten pois kävellessä mietin 1980-luvun lopulla hankkimani Nikon F3HP:tä ja siinä käyttämiäni objektiiveja. Ne ovat, verrattuna tähän jonka huoltoon vein, kokeneet paljon kovempia ja olleet moninkertaisesti pidempään käytössä eivätkä ole koskaan tarvinneet huoltoa. Kyllä on massatuotannon laatu heikentynyt näiden ikuisten säästöpaineiden alla.

Heinäkuussa Night of the Prog -festivaalilla jäin jälleen kerran katselemaan kaikkia niitä viestejä joita ihmiset välittävät kaikille niille jotka ovat takanaan. Tästä inspiroituneena päätin tänä vuonna ottaa projektikseni kuvata ihmisten selkiä sillä ajatuksella, että pari hassua kuvaa ei välitä tunelmaa mutta päälle sata kuvaa voisi jo olla ihan mielenkiintoinen juttu. Näin syntyi sarja nimeltä Backs At Prog (138 kuvaa).

Pietarsaaressa? Kyseinen, lähes huudahdus, on monen reaktio siihen, kun kerron mihin olen valokuvanäyttelyni (ensimmäinen näyttelyni kahdeksaan vuoteen) ripustanut. Jep, musiikkikahvila After Eightissä on esillä koko kesän, 26.8. saakka, valikoima monivalotuksia joiden aiheena on luonto ja sen värit sekä muodot.

Koska kuitenkin internet on olemassa, olen kasannut näyttelyni, pienin eroin, esille ja myyntiin Kuvaloon. Pienet erot fyysiseen näyttelyyn ovat ne, että kuvavalikoima on hiukan eri (esim. siksi, että jotkut kuvat eivät sovi Kuvalon tarjomiin kuvakokoihin) ja, että kuvia on netissä on hiukan enemmän. Kuvalosta voi tilata kuviani paperisesta kymppikuvasta halvalla 70 x 100 cm canvastauluun hiukan kalliimalla, itselle, lahjaksi tai itselle lahjaksi.

Monivalotuksia Kuvalossa

Olen tässä jonkin aikaa jo vähän miettinyt, että koskakohan Flickrissä kuvani ylittävät lähestyvän 200 000 katselukerran rajan ja mistäköhän kuvasta tulee ensimmäinen joka kerää yli 1000 katselukertaa.

Pitkään pidin tuhannen katselukerran rajan ensin ylittävänä kuvana Mondrian’s Nightmare -kuvaa, joka keräsi nopeasti monta sataa katselukertaa julkaisupäivänään (mutta on nyt vasta yhdentenätoista top-listalla).

Sitten johtoon nousi Dive, mutta sen ohi kiri, ehkä hiukan yllättäen, Urban Tree, joka piti pitkään ykköspaikkaa (ja on tätä kirjoittaessani kerännyt 990 pällistelyä) vaikka niin V&D, Trio kuin Room 2503, Shangri-La Hotel, Bangkok ovat tasaisessa nousussa.

Sunnuntaina, eilen, tapahtui sitten jotain hiukan yllättävää. Kuvavirrassani on viimeisen vuoden käynyt keskimäärin sellaiset 200 - 400 katselijaa päivässä (huippujen ollessa n. 1000 luokkaa), mutta nyt paikalle ryntäsi paljon jengiä ja kuviani (kuvavirtaa, settejä, yhtä kokoelmaani ja yhtä galleriaani) katseltiin 5484 yhteensä kertaa. Hoh!

Kaboom!

Noin 4/5 liikenteestä ohjautui yhdelle kuvalle, joka ei vaan ylittänyt tuhannen katselukerran rajaa, vaan rävähti kerralla yli 5000:n. Loput, eli noin tuhannen katsetta, kävi läpi muuta parituhannen kuvan tuotantoa.

Aluksi kuvittelin, että kyseessä on joku robottijuttu (koska Flickrin statistiikka ei osaa sanoa viittaajista kuin ”Unknown Source”), mutta koska sunnuntaina sain myös ennennäkemättömän määrän kommentteja eri kuviin, oletan kyseessä olevan ihan oikeasti sen, että jossain joku on tykännyt kuvasta ja se on saanut hetkensä. Mikä kuva on kyseessä? No tämähan se:

Stilleben

Nyt ovat kuvani Flickrissä siis ylittäneet 200 000 katselukertaa (juuri nyt: 204 352), koko kuvavirta koputtelee 250 000 rajaa (juuri nyt: 247 762) ja ainakin yksi kuva ylittänyt 1000 katselukerran rajan (juuri nyt: 5464).

Ihan kiva :)

Virka Gallerian näyttely Kasari on tavallaan ihan hauska, mutta siitä jää hiukan valju fiilis. Se on pirstaleinen ja tuntuu mainokselta, mutta mainoshan se onkin. Kirja, Kasari – Sari Poijärven valokuvia, ilmestyy syksyllä.

Sanomatalon mediatorilla olevat Pentti Koskisen lehtikuvat ovat osittain mielenkiintoisia ajankuvia ja hyviä kiteytyksiä tapahtumista, osittain mälsiä räpsäsyjä jotka ilman tekstiä eivät eroa innokkaiden harrastelijoiden tuotannosta mitenkään.

Taidehallissa olevat Claire Ahon kaupalliset työt antavat kyseisestä kuvaajasta paremman kuvan (!) kuin taannoinen Virka Gallerian näyttely. Kysymykseen koska mainoksesta tulee taidetta, vastaa tämä näyttely: Tarpeeksi pitkän ajan jälkeen :) Omasta mielestäni parasta antia näyttelyssä oli se, miten viattoman oloisilta vanhat mainoskuvat tuntuvat kun aikanaan ei pienet yksityiskohdat olleet tärkeitä (esim. saippuamainoksessa likaiset kynnenaluset) ja se, että jotkut kuvat on jätetty rajaamatta näin näyttäen esim. miten mallien kokoeroja on korjattu pinoamalla kirjoja tuolille.

Ateneumin Suomi kutsuu – Aho & Soldan on mojova paketti valo- ja elokuvia Heikki Ahon ja Björn Soldanin tuotannosta. Kuvat ovat hienoja, mutta niistä jää kaipaamaan informaatiota, olisi edes vuosiluku. Elokuvia katsellessa tuli mieleen, miten suomea yhä vaan mainostetaan aivan samalla tavalla (luonto, nähtävyydet ja teollisuus), mutta väreissä ja vähemmällä paatoksella selostuksessa.

Ateneumissa oleva Arjen sankarit on myös oikein mainio kokoelma naturalistisia teoksia.

Noin yleisenä huomiona kirjasin itselleni oikein muistiin kysymyksen: Mikäköhän siinä on, että ihmisille tuntuu olevan tärkeätä koskea kuvaan josta jotain selittävät? Mediatorilla yksi kuva heilui kun pari tyyppiä yritti selvittää, sanoin ja sormin, mistäpäin Helsinkiä joku kuva oli. Ateneumissa vanhempi setä melkein törkkäsi sormensa venäläisen maalarin teokseen 1800-luvulta kun selitti nuoremmille seuralaisilleen ihaluaan yksityiskohdista miten hieno ja kova keskipäivän valo kuvassa on. Ehkä sanat eivät vaan riitä kertomaan?

Jotenkin vallottavia ovat kuvat leijuvista ihmisistä joita löytyy ainakin Flickrin ryhmistä Floating People, Lévitation/Levitation ja The art of Levitation.

Laatu on hyvin vaihtelevaa, tietenkin, koska kyseessä on Flickr, mutta parhaimmillaan nuo ovat todella hienoja.