skrubu

Siinä missä jotkut firmat mokaavat, toiset loistavat.

Isäni täytti 70. Paikalla oli pienen sukumme lähes kaikki. Nuorin hiukan alle kouluiän, vanhin yli isäni iän. Tällainen ikäjakauma tarkoittaa sitä, että osalla on verkkoyhteys ja toisilla ei. Siksipä kaikki kuvat jotka jaoin Dropboxin kautta eivät tietenkään löytäneet perille koko suvulle (täysin odotettavaa). Osalle oli siis tilattava paperikuvia.

Tarjontaa kuvapalveluista verkossa on yllin kyllin. Kilpailu alalla näyttäisi olevan aika kovaa, kaikilla on lähes identtiset tuotteet ja asiakkaan näkökulmasta tämä tarkoittaa lähinnä halvimman hinnan löytämistä. Tietenkin paperikuvien laatukin vaikuttaa asiaan, mutta useimmin tiedonetsinnässä vastaantulleiden firmojen kuvanlaatu vaikuttaisi lukemani perusteella olevan hyvä.

Päätin tilata kuvat Fastlabista, sillä en ole sitä aikaisemmin kokeillut. Se, että tilauksen voi hoitaa erillisellä ohjelmalla (OS X ja Windows) oli tässä tapauksessa mukava lisä, sillä en olisi jaksnut klikata yli 60 kertaa ”add image”-nappia jossain verkkokäyttöliittymässä. Drag and drop rulaa.

Tilattuani kuvat, sain tilausvahvistuksen meiliin ja se ohjasi minut Fastlabin tilausseurantaan. Vasta siinä vaiheessa huomasin, että firma tarjoaa ensitilaajille tarjouksena 40 ilmaista kuvaa! Löin itseäni otsaan ja otsa punottaen lähetin viestin Fastlabin asiakaspalveluun kertoen heille mokastani ja kysymyksen siitä josko vielä jälkikäteen voisi jotenkin päästä osalliseksi heidän tarjouksestaan. En kuitenkaan ollut erityisen toiveikas asian suhteen.

Fastlabin asiakaspalvelulta tuli vastaus heti seuraavana päivänä. Heidän tarjouksensa koski 10×15 cm kuvia ja minä olin tilannut omani 11×15 koossa. Mutta, ja tämä tuli todellisena yllätyksenä, sanoivat tekevänsä poikkeuksen ja antavansa kaikesta huolimatta tutustumistarjouksen mukaisen alennuksen. Aivan loistavaa. Vastasin kiitoksella ja toivotin hyvät jatkot. Fastlabin aspa vastasi siihenkin. Mainiota.

Tilausseurannan mukaan kuvat postitettiin heti tilausteon jälkeisenä päivänä ja ovat täällä varmaan heti ensi viikon alussa. Jos kuvien laatu on mieleeni niin täytyy tunnustaa, että tulen käyttämään Fastlabia uudestaan. Sen verran jäi hyvä mieli asiakaspalvelustaan.

Päivitys: Kuvat tulivat tänään 2.7.2008. Ei mitenkään erikoisen fast, mutta laatu oli ihan hyvä.

Pohdiskelevan liftarin 100 tuntematonta oli mielenkiintoista seurattavaa. Nyt vastaavan paketin alussa (neljäs kuva julkaistu tätä kirjoittaessani) on Kadriks syn på saker, yksi seuraamistani länsinaapurin blogeista.

Marjutin herkuista bongasin Dipityn. Päätin kokeilla sitä laittamalla kuviani Flickristä ja valokuvablogista aikajanaan. Mielenkiintoinen. Mihinköhän tätä voisi oikeasti käyttää?

- Excuse me, I’m a tourist in this city, where can I buy souvenirs? You know, Helsinki souvenirs.

Yllätyin. Miksi minulta tällaista kysyttiin? Siinä minä seisoin, reppu selässä ja kamera olkapäältä roikkuen, Mantan ja Espan puiston välissä odottamassa punaisen ukon muuttumista vihreäksi. Näytinkö turistilta? Ehkä. Yritin keksiä mihin ohjaisin turistiksi ilmoittautuneen ja tämän kaverit. En keksinyt mitään. Punainen ukko muuttui vihreäksi.

- I don’t know I’ve never bought any souvenirs in this town, sanoin.

Osoitin turistille Pohjoisesplanadia: Kävelkää sitä pitkin, josko vaikka tulisi jotain vastaan. Vihreä ukko oli taas muuttunut punaiseksi. Tarkistin varmuuden varalta vielä taskuni. Taisivat oikeasti olla turisteja, mitään ei minulta hävinnyt. Vasta myöhemmin keksin, että Senaatintorin laidallahan on turstirysiä. Äh. Ja tänäänhän torilla olisi ollut eksoottista Pohjois-Karjalaa tarjolla.

Tennarissa oli tarjolla Anton Corbijnin retrospektiivi. Pidin. Kuvat olivat minun makuuni. Katselin myös yhden dokkarin. Vaikuttaa hauskalta hepulta.

Samin jutun – Kasvata blogisi lukijamääriä – inspiroimana siirsin skrubun syötelinkin ylös oikealle ja samalla lisäsin Add to Any -hilavitkuttimen. Saa nähdä josko nuo mitenkään vaikuttavat tilaajamääriin.

Kannattaa muuten käydä katsomassa Hannes Heikuran Hiljaiset kuvat Valokuvataiteen museossa. Ovat siellä näytillä vielä pari viikkoa.

Favor to the Needy -levyllä Delnin neo-proge on ehkä hiukan mollivoittoisempaa kuin edellisillä julkaisuilla, mutta kuitenkin tunnistettavissa loogiseksi jatkeeksi bändin tuotannossa. Kitarat vollottavat kuin ammattilaisitkijät häissä samalla kun kuulija matkaa savuisten jazzluolien uumenista monien satojen valovuosien päähän jollekin tuntemattomalle kuulle.

Piti osallistua tähän meemin jo aikaa sitten, mutta se jäi. Nyt sitten inspiroiduin kun näin Jannen kannen. Oli hiukan haasteellista löytää sopivalla CC-lisensillä olevaa kuvaa, mutta sinnikkäästi reloadaten onnistuin löytämään tämän sivun kolmannen kuvan kohdalta itsjustanaliasin otoksen josta saa jotain vääntää.

Bändin nimi on siis tämän sivun ensimmäinen artikkeli (mitä se nyt tarkoittaakaan, otin otsikon) ja levyn nimi tämän sivun neljä viimeistä sanaa.

Jos minulla olisi rahaa tehdä hulluja, todella isoja juttuja, olisin valmis rahoittamaan hanketta jossa ensin hankittaisiin lisenssioikeudet Polaroidin-filmin valmistukseen (via). Sen jälkeen neuvoteltaisiin Lomografisen seuran kanssa yhteistyöstä, niin että saataisiin markkinoille uusia nastoja pikafilmillä toimivia kameroita.

Kun sitten filmitehdas jossain puksuttaisi maailmalle pikafilmiä ja Instant Lomot leviäisivät ympäri palloamme, ei rahantuloa voisi estää. Eläisimme keskellä analogisen pikavalokuvauksen renesanssia.

Mutta kun ei vaan ole sitä fyrkkaa hulluihin tosi isoihin juttuihin.

Vaan jos kuitenkin olisi, niin voisi olla kiva olla mukana sellaisessa hankkeessa jossa digikameran sisään viritetään pieni, mutta hyvälaatuinen, tulostin jolla voisi tehdä lennossa vaikka pieniä tarroja tai ison postimerkin kokoisia kaverikuvia… häh? Äh, meni jo.

Okei. Sain käynnistettyä valokuvablogini, jonka yksi olemassaolon peruste on kaikki ne kuvat jotka tulen ottamaan. Toinen peruste blogille on se kokoelma kuvia jotka jo olen ottanut, mutta joita en ole vielä julkaissut. Ja nyt mietinkin että pitäisikö minun:

1) julkaista kuvia sitä mukaa kun otan uusia ja jaksan käsitellä vanhoja, eli vanhat ja uudet sekaisin?

2) julkaista kuvat silloin kun ne on otettu, eli vanhat kuvat menneisyyteen?

Tavallaan tuntuu hölmöltä julkaista sekaisin talvea, kesää, reissua ja paikallista. Kuvista ei tule kertomusta, vaan tilkkutäkki.

Toisaalta menneisyyteen julkaiseminen on myös hassua, koska silloin saattaa saada kuvan siitä että blogi on ollut olemassa pidempään kuin oikeasti on, eikä menneisyyteen julkaistut kuvat koskaan pääse etusivulle.

Mielipiteitä?