skrubu

Tiedotusvälineet kohisevat oikeuksiensa rajoittamisesta. Nyt siis tapetilla on se, että Kiina kuitenkin rajoittaa journalistien pääsyä verkkoon, vai miten se nyt oli.

Kansainvälinen olympiakomitea (eikö sana komitea kuulosta aina jotenkin vanhanaikaiselta ja jäykältä?) ja olympiaisännät ovat perustaneet työryhmän pohtimaan verkon rajoituksia. Miten lie käy työryhmän kun pöydän yhdellä puolella istuu maailman johtava internet-sensuroija ja toisella sananvapautta rajoittava komitea? Olympiakomitea on nimittäin jo Sydneyn kesäolympialaisista lähtien kieltänyt urheilijoilta kirjoittamaan kokemuksistaan nettiin.

Itse oletan, että työryhmä pääsee lopputulokseen joka tyydyttää sponsoreita ja riippumatta lopputuloksesta joutuvat tiedotusvälineet tyytymään osaansa olympiabisneksen ekosysteemissä.

Onko kirkkoakin käytetty seksuaalisesti hyväksi?

Lukiessani Tietokoneen juttua Belgian lehdet vaativat Googlelta 53 miljoonaa, jäin ajattelemaan TechCrunchin juttua Old Media Still Needs to Get Over its Control Issues.

Syököhän Google oikeasti lehtien mainostuloja, vai laskeeko mainostulot (joista osa näyttäisi tulevan myös Googlen mainoksista) muusta syystä ja, koska ihmisellä on tarve rationalisoida, on päätetty, että syynä on sama taho jota on jo aikasemminkin syytetty ja tehdään se mitä ollaan aikaseminkin tehty: mennään rosikseen? En tiedä. Luulisi kuitenkin, että tutkimalla lehtisaittien analytiikkatietoja saataisiin esille aika pajonkin faktaa.

Olen kahdesti huomannut reagoivani valtamedian hassunhauskaan villitykseen lisätä otsikoihin kehote (esim. ”katso kuvat”).

Ensimmäinen tapaus sattui joskus pimeän vuodenajan aikaan Kampin ulkopuolella. Kävelin Narinkkatorin yli kohti kauppakeskusta. Kampin elämää suurempi videoruutu pimeni hetkeksi: ruudulla näytettävä uutinen vaihtui. En muista mikä juttu ilmestyi häikäisevän valovoimaisesti ruudulle, mutta muistan, että otsikon perässä luki ”katso video”.

YLEn uutinen kauppakeskuksen seinällä kehottaa katsomaan videota, tarjoamatta kuitenkaan siihen mahdollisuutta. Hulluutta! Tai no, ehkei hulluutta, vaan hölmöä oikeastaan. Kaksisuuntaiseen kanavaan räätälöity sisältö kun ei sellaisenaan oikein aina toimi yksisuuntaisessa. Se on vähän samaa kuin se, että näköradion ohjelmia ei sellaisenaan voi jaella perinteisen radion kautta.

Toinen tapaus sattui tänään kun silmäilin ampparit.comin tarjontaa. Näin otsikon mutta en nähnyt kehotetta, reagoin siis kehotteen puutteeseen. Otsikossa luki ”Jenni Dahlman-Räikkönen nauraa raskaushuhuille” ja minä odotin näkeväni sen lopussa ” - kuuntele nauru”.

Tuntuu jotenkin hassulta kirjoitella blogiin jo niinkin vanhoista asioista kuin kolme päivää sitten julkaistuista uutisartikkeleista. Mutta koska en ole aikaisemmin ehtinyt, niin parempi nyt kuin ei koskaan.

Mielestäni tämä Lipposen arvostelu on ihan vallattoman viihdyttävää luettavaa.

Lipposen mukaan suomalaisten sanomalehtien ”toimituksissa rehottaa blogikulttuuri”, joka on pesiytynyt lehtiin netistä.

Pakko tunnustaa: nauroin ääneen yksin läppärini ääressä. Enkä vain yllä lainatun pätkän vuoksi (joka on hauska siksi, että valtamedia on leimannut blogit viihteeksi ja siksi, että blogeja ei ole muualla kuin netissä), vaan myös Lipposen nettilehtianalyysistä, joka kaikessa karkeudessaan ja jääräpäisyydessään on yllättävän tarkka.

Ensinnäkään minä en löytänyt hakemaani juttua, enkä pitänyt näkemästäni, enkä kokemastani. Ja loppupäätelmä oli: ei enää koskaan [...]
–
Paavo Lipponen

Valtamedia luo kohinaa verkkoon, mutta ei anna työkaluja sen suodattamiseen. Yhä vaan on helpompaa löytää suomalaisten mediatalojen artikkeleita Googlen avulla, kuin yrittää penkoa niitä esiin palveluiden omilla alkeellisilla hakutoiminnoilla.

Toimitusten tekemisistä en osaa mitään sanoa. Ehkä siellä on blogivaikutteita. Voi tietenkin myös olla ovat päässeet Lipposen kritisoimaan tilaan ihan itsestään, ilman ulkopuolista apua.

Toinen viihdyttävä teksti, joka ei ehkä ole yhtä vallaton kuin edellinen mutta kyllä hiukan tuoreempi, on Talouselämässä julkaistu Pekka Seppäsen kolumni Verkossa ryhmyys tiivistyy, joka omalla tavallaan komppaa hs.fi:n näkemystä valtamedian ulkopuolella tapahtuvasta kommunikoinnista. Mutta siinä missä hs.fi:n Esa Mäkinen käyttää oman konserninsa omistuksessa olevan Blogilistan tilastoja ihmisten määrittelemiseen, on Seppänen kääntänyt katseensa toiseen kansalaisten temmellyskenttään – adressit.comiin.

Seppänen listaa suosituimpia (eli eniten allekirjoitettuja ja kommentoituja) adresseja ja vetää niistä johtopäätöksen.

Edellä olevat esimerkit todistavat sen viisauden, että lähimpänä ihmistä ovat sellaiset asiat, jotka ovat ihmistä lähellä.
–
Pekka Seppänen

Netissä ’kaikkein suosituimmat’, ovat useasti vain poikkeuksia (esim. adressit joita ei ole tajuttu sulkea kun homma on ohi) jotka pulpahtavat esiin siksi että joko mittaustavat ovat vääriä tai mittaustuloksia tulkitaan väärällä tavalla. Tässäkin tapauksessa 2800 adressista alle prosentti on se ryhmä jonka perusteella vedetään johtopäätös sisällöstä (vrt. hs.fi:n tapaukseen jossa 3,5 promillea blogeista sai toimia esimerkkinä sille että kaikista blogeista on tullut viihdesivustoja).

Niitä ihmisiä joille ihmistä lähellä olevat asiat ovat… niin, lähellä, ovat niitä samoja jotka äänestävät meille presidentin ja eduskunnan. Ne ihmiset ovat tavallaan niitä jotka ovat nostattaneet Lipposen sille korokkeelle josta hän nyt räkii valtamedian kaljuuntuville päälaille. Samat ihmiset ovat myös niitä jotka ostavat valtamedian paperituotteita.

Mistä adressien allekirjoittajat saavat tietoa niistä lähellään olevista asioista? Oletan, että se massa ihmisiä joka eniten allekirjoittaa adresseja saavat ison osan informaatiostaan massamediasta, esimerkiksi niistä samoista lehdistä jotka sitten ihmettelevät kun ihmiset reagoivat. Hassua.

Kolumnin lopussa ilmoitetaan ettei Seppänen kuulu siihen tiivistyneeseen ryhmyyteen/tyhmyyteen netissä josta kirjoittaa. En kuitenkaan oikein ymmärrä miksi tämä pitää tuoda esiin. Onko se huumoria jota en tajua, vai jotain muuta?

[kuva puuttuu: Suomalaiset mediamogulit ylläpitävät monia verkkopalveluja omissa yrityksissään.]

Asiapitoisen journalismin sijaan Suomen suosituimmat mediatalojen ylläpitämät verkkosivut keskittyvät viihteeseen. TNS gallupin palvelun mukaan 50 suosituimmasta suomalaisista verkkosivuista 44 voi luokitella viihteeksi.

Paljastukset julkkisten elämistä, muoti ja trendit sekä viihde kiinnostavat journalisteja. Kaikista suosituimpia ovat olleet kuitenkin jo pitkän tabloidiblogit: niissä tyypit kirjoittavat milloin mistäkin ja antavat ohjeita vaikka mihin. Samalla saatetaan sivuta oikeata elämää, kuin hyvässä paperilehdessä ikään.

Median verkkopalvelut syntyivät vuosituhanteen vaihteessa, ja ne eivät vieläkään ole lyöneet itseään läpi.

Tuolloin medialähteyssaarnaajat povasivat valtamedian saiteista haastajia vertaisjournalismille: sinnikkäät valtajournalistit voisivat paljastaa metatasolla kaiken sen, mistä neule-, hius- ja huumoribloggaajat vaikenevat.

Neljä vuotta myöhemmin näyttää siltä, että valtamedian lupaus ei täyttynytkään.

Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen yliopistonlehtori Heikki Heikkilä vahvistaa, että valtamedia on viihteellistynyt. Suomessa ei ole Heikkilän mukaan ollut todellista tarvetta vakavan valtamedian syntymiseen.

”Täällä ei ole kriittistä massaa, jolla olisi riittävästi aikaa ja kunnianhimoa sellaisen verkoston luomiseen, jossa valtamedia toimisi poliittisen osallistumisen ja julkisen keskustelun välineenä. Välineet ja tietotaito eivät itsessään tuota sitä”, Heikkilä sanoo.

Heikkilän mukaan tarve saattaa kuitenkin jossain vaiheessa syntyä.

Valtamedian verkkopalveluiden kävijämäärien mittaaminen on Suomessa alkeellisella tasolla. TNS Metrix on ainoa yhtenäinen tilasto, ja senkin tiedot perustuvat valtamedian sivustojen ilman mittaamiseen. TNS gallup ei lupaa lähiaikoina parannusta palveluunsa. Silti sama viihteellistyminen on havaittavissa esimerkiksi Ruotsissa, jonka valtamediatilastot ovat luotettavampia.

Viite (jota ei pahemmin valtamediassa harrasteta) täältä.

[...] Arla, Milko ja Skånemejerier ovat havainneet, että kuluttajat ovat halukkaampia syömään ja juomaan rasvaa.
–
HS.fi: Ruotsalaiset haluavat syödä enemmän rasvaa

Aika rasvaista tekstiä. Jutussa ei kuitenkaan mainita miten paljon kansainkodin asukkien silavan kulutus oikeasti on kasvanut, joten voi kai olettaa kirjoittajan lyöneen hiukan läskiksi ja voidelleen leivälle hiukan ylimääräistä, jos ei muuten niin näön vuoksi.

Mutta kyllähän se niin on, että voi on voita ja kerma kermaa ja ne saavat ruoan maistumaan. Eikä kevytsafkat ole ainakaan vähentäneet läskin määrä tästä maailmasta.

Josta tuli mieleen viikonloppuna bongaamani otsikko ”Britit haluavat suitsia syömistä ihannoivia nettisivuja”, joka sittemmin on korjattu vastaamaan jutun oikeata sisältöä.

HS.fi kertoo yhdistävänsä uutiset suomalaisiin blogeihin. Hmm.. eiköhän se oikeastaan ole päinvastoin, eli HS.fi yhdistää suomalaiset blogit omiin uutisiinsa. Blogijuttuihin on uutisia liitetty jo jonkin aikaa.

”Palvelun avulla lukija löytää sellaisia blogeja, joita hän ei muuten välttämättä lukisi”, kertoo HS.fi itse kirjoittamassaan jutussa. Idea on hyvä (ja johan tätä odoteltiinkin), mutta toteutus mielestäni ei.

Ensinnäkin blogilinkit ovat oivasti näkymättömissä. Ne löytyvät jos ymmärtää klikata linkit esiin piilostaan. Satunnaiselta silmäilijältä linkit jäävät varmasti huomaamatta.

Toiseksi HS.fi:n on sijoittanut blogilinkit jutun perässä olevaan järkyttävään javascripthässäkkävitkaimeen jolle keksi muuta syytä kuin sen, että näin linkit eivät kai näy hakuroboteille (eikä muillekaan joilla ei ole JavaScript -tukea). Eli blogit eivät saa hakukonenäkyvyyttä HS.fi:stä (vaikka HS.fi saa hakukonenäkyvyyttä blogeista). Tuollaisen kikan reiluudesta voidaan kai olla montaa mieltä.

Vaan eiköhän HS.fi:n vetoa voi kuitenkin kutsua pieneksi edistysaskeleeksi. Mutta nimenomaan pieneksi.