Kortteja ja verkkokauppaa

Tänä jouluna laiskotti niin, että ajattelin ostaa kortit niihin harvoihin lahjoihin jotka annan enkä tehdä itse.

Kun kävin viime viikolla sitten katselemassa millaisia taitettuja kortteja on tarjolla, petyin. En siksi, että korttien aiheet olisivat olleet huonoja, löysin monia oikein mainioita kortteja, vaan siksi, että kortit olivat yllättävän kalliita, monessa oli kortin hinta painettu korttiin isoin numeroin (jotta kortin vastaanottaja näkee miten kallis kortti on?) tai kortin viimeinen sivu oli tupaten täynnä valmistajan nimeä, logoa, osoitetta, verkko-osoitetta ja mitälie copyrightejä ja kaikenlaista. Sen voin ymmärtää, että kortissa on valmistajan nimi, mutta pitääkö neljännes koko kortin pinta-alasta täyttää minulle tai lahjan saajalle yhdentekävällä hutulla? Ei kiitos.

Eilen eksyin ihan muut ajatukset mielessä, katsomaan kortteja Zazzlessa ja huomasin kortin hinnan ja ”Add to basket” -painikkeen alla olevan ”Customise it” -painikkeen, jolla pääsi korttieditoriin. Näköjään korttien kaikkia sivuja voi muokata: Kääntää pystyyn tai makaamaan, lisätä omat tekstit (monia fontteja tarjolla), valita niin tekstin kuin taustan värin, lisätä omia kuvia ja jopa poistaa tarjolla oleva kuva. Perin näppärää. Eikä korttien hintakaan ollut ihan pahimmasta päästä.

Niinpä sitten, vaika nyt en enää itse tarvitse kortteja, tein itselleni tunnarit Zazzleen ja työnsin sinne jokusen viimeaikaisista kuvakokeiluistani tarjolle kortteina, jos vaikka joku kiinnostuisi. Ja koska se oli mahdollista, tein tarjolle myös kortteihin mätsäävät kravatit, ettei tartte antaa pelkkää korttia lahjaksi :)

Hmm.. Zazzle vaikuttaa kivalta. Pitääpä miettiä mitä kaikkea voisi omaan kauppaansa lisätä myyntiin.

Kun pyritään myynnin vähentämiseen

Olen nähnyt joitain verkkokauppoja joiden ylläpitäjät tuntuvat keskittyvän rahan tekemiseen, mutta todella monet kaupat joissa olen käynyt ovat selvästi omaksuneet ajatuksen kannattamattomuudesta. Näille verkkokauppoille joille tulojen saaminen ei ole tärkeätä, haluisin kertoa asiasta hiukan enemmän.

Monet teistä on jo mukavasti menossa kohti tulojen täydellistä tukahduttamista, mutta koska epäilen useiden toimivan sattumanvaraisesti, ajattelin antaa jokusen vinkin niin, että voitte päästä tavoitteeseenne määrätietoisesti ja tehokkaasti.

On monta tapaa pitää huolta verkkokaupan kannattamattomuudesta.

Osa tulee verkkokauppajärjestelmää hankkiessa nykyään kaupanpäälle ilman lisäkustannuksia ja ovat käytössä suoraan Out-of-the-box, kuten on tapana sanoa. Tällaisia perustoimintoja ovat hakukoneissa näkymättömänä pysymisen ja tuotteeseen linkittämisen mahdottomuuden ohella ongelmallinen käyttöliittymä, hakutoiminnon puute tai hakutulokset jotka eivät ole kuluttajalle relevantteja/selkeitä ja klassinen Dead End: Jos kuluttaja on löytänyt verkkokaupastasi tuotteen, ei tuotesivulla saa olla mitään mikä johdattaisi kuluttajan jonkin toisen tuotteen ääreen (vallan mainio heräteostojen tappaja).

Jo monia vuosia verkkokaupat ovat jumittuneet ärsytysstrategiaan lähinnä maksuprosessin puolella vaikeuttaen kuluttajan mahdollisuutta erota kovalla työllään hankkimistaan rahoistaan.

Tavallinen, ja jo hiukan tylsä tapa, on esimerkiksi pakottaa kuluttaja lomakesulkeisiin maksuprosesissa, kohdassa jolloin ostohimo on jo ehkä hieman laantumassa ja kuluttajan järjen ääni palautuu. Mutta pelkkä maksamiseen käsiksi pääsemisen vaikeuttaminen ei ole vielä tae siitä, että verkkokauppa oikeasti jää ilman tuloja, jotkut kuluttajat ovat sitkeitä paskiasia ja täyttävät pitkiäkin lomakkeita.

Paremmin pärjäävät ne jotka pitävät huolen siitä, ettei maksujärjestelmä toimi ja esimerkiksi vaatii kuluttajalta luottokorttitietoja useaan otteeseen.

Maksamisen esteet tehostuvat kun verkkokaupan tuotteet eivät ole uniikkeja, vaan löytyvät muistakin (mieluiten kaikista muista) verkkokaupoista. Tämä helpottaa kuluttajan poistumista juuri teidän verkkokaupastanne ja moninkertaistaa mahdollisuuden jäädä ilman tuloja.

Mutta näin Web 2.0 -ajassa ja etenkin tulevaisuutta ajatellen, on muistettava ettei tekniikka yksin pidä kassavirtaa pienenä. Kuluttaja on ihminen (on, ihan oikeasti on) ja kannattamattomuutta on siksi lähestyttävä inhimillisemmästä kulmasta.

Kuulostaako vaikealta? Se ei ole sitä. Nykyaikaisen ihmislähtöisen ajattelun voi hyvin kiteyttää yhteen lauseeseen: Kuluttajan on tunnettava epävarmuutta.

Vaikka edellämainituissa ärsytysstrategioissa on nähtävissä jo pientä epävarmuuden luomista kuluttajaan, eivät vanhat tekniikat kuten radiohiljaisuus (älä paljasta kuluttajalle itsestäsi tai verkkokaupasta mitään muuta kuin siellä olevat tuotteet, älä myöskään tarjoa palaute- tai kyselymahdollisuutta tai kerro postitusten tai muiden lisäkulujen hintaa) tai epäillyttävän näköinen verkkopalvelu aina toimi tulojen alentamiseen, sillä jotkut kuluttajat saattavat kaikesta huolimatta suositella verkkokauppaasi ja näin vähentää toisten kuluttajien epävarmuutta.

Tehokas tapa luoda epävarmuutta, joka tuskin (nykytutkimusten mukaan) saa kuluttajia suosittelemaan verkkokauppaasi kenellekään, on implementoida verkkokauppaan epälooginen laskenta. Koska kuluttajilla on synnynnäinen tarve tietää tarkkaan mitä asiat maksavat, mikään ei aiheuta epävarmuutta kuin huonosti ynnäävä verkkopalvelu.

Tässä esimerkkinä loistava kikka, joka varmasti pitää myynnin nollassa.

Tilanteessa jossa kuluttaja on lisännyt ostoskoriinsa, esimerkiksi kahdesti saman tuotteen, jonka yksikköhinnaksi on annettu 10,00 euroa, on näiden yhteenlasketun hinnan oltava 20,01 euroa. Jo pelkästään yhden sentin ero laukaisee paatuneimmankin verkkokuluttajan epävarmuushälytyskellot kumisemaan kuolinsoittoa ostotapahtumalle.

Kun kuluttaja sitten avaa ostoskorista isomman näkymän lyödään valttikortti pöytään. Lasketaan ostoskorissa olevien tuotteiden summaksi jotain ihan muuta kuin mitä kuluttaja voisi kuvitella näkevänsä. Esimerkiksi jos ostoskorissa on yllämainitut 2 x 10 = 20,01 eur sekä kolmas 10 euron hintainen tuote, voi loppusumma olla vaikka 24,60 eur.

Toimii kuin häkä, vaikka yllätyksenä näytettävä loppusumma olisi vähemmän kuin tuotteiden yhteenlaskettu hinta.

Verkkokaupan outoa matematiikka

Pakko, lompakko ja hankinnan vaikeus

Noin yhdeksän ja puoli vuotta minua palveli yksi ja sama lompakko. Loistava esine jonka ostin asiaa tarkemmin harkitsematta sen ainoan kerran kun olen Tokiossa käynyt.

Vanha lompakko

Hienosti suunniteltu ja toteutettu esine; oikean kokoinen, hyvän tuntuinen, kätevä monin tavoin – kaiken kaikkiaan juuri täydellinen. Mutta ei kuitenkaan ikuinen. Lomapakko ei enää oikein pysynyt kiinni ja ketjun kiinnityslenkki roikkui paikoillaan vain muutamalla langanpätkällä. Oli siis aika hankkia uusi.

Aloitin etsimällä, josko netin kautta löytyisi samanlaista lompakkoa. Ei löytynyt. Mutta tajusin vasta nyt, että taskussani on melkein vuosikymmenen ajan asunut surffibrändin tuote. Heh.

Kokeilin Fruugoa. Valikoima ei miellyttänyt. Kävin kaupoissa, kivijaloissa. Liian vaikeata: Lompakot on siroteltu sinne tänne, tai sitten ne olivat tylsiä mitäänsanomattomia läpysköitä tai liian isoja. Nahkainen ei ole mieleeni.

Takaisin netin pariin. Missä on kaikkea? Amazon. Sinne. Etsin, tutkin ja mietin. Kävin muissakin verkkokaupoissa. Huomasin palaavani aina saman mallin kohdalle. Se voisi olla siinä, mietin. Harmittavaa on tietenkin, ettei netissä pääse hypistelemään tuotetta, mutta tätä oli kehuttu (tai arvosteltu positiivisesti).

Löytämäni lompakko ei ollut pahan kallis, joten jos se ei kestä seuraavia 9 – 10 vuotta, ei se hirveästi haittaa. Päätin siis hankkia kyseisen lompakon. Mutta sehän ei ollutkaan erityisen helppoa.

Ajattelin, että Euroopasta ostan. Amazon.co.uk oli osoitteeni. Kävi ilmi, etteivät myy tänne kyseistä lompakkoa. Ei sen kummempia selityksiä, tänne ei vaan sitä myydä. Harmitti. Kokeilin Saksan vastaavaa: Sama juttu, internetmyynti on rajattu. Ranskan Amazonissa ei tuotetta ollut myynnissä. No, ehkä sen saa ameriikasta tänne, mietin mutta eipä sieltäkään tänne myyty. Nyt ei enää harmittanut vaan otti päähän. Miten ärsyttävän paikallista.

– This a local shop for local people, there’s nothing for you here.
– I can pay…
– Keep your hands where I can see them!

YouTube: Tubbs And Edward – League of Gentlemen

Sitä mitä ei saa, on pakko saada. En vaan voinut antaa periksi. Etsin, tutkin, hain. Löysin muita verkkokauppoja joilla oli haluamani lompakko myynnissä. Osa ei myynyt maansa rajojen ulkopuolelle, osa möi, mutta postikustannuksin jotka olivat enemmän kuin lompakon hinta. Ei näin. Kotimaan verkkokaupoista en yhdestäkään löytänyt haluamaani lompakkoa.

Ruotsista löytyi yksi kauppa jolla oli tahtomani lompakko valikoimissaan. Kysyin meileitse, koska eivät sivuillaan tiedottaneet, josko toimittavat tänne. Kyllä, vastasivat. Tilasin. Tai siis yritin. Maksaminen ei toiminut. Yritin kahdesti. Sain molemmilla kerroilla virheilmoituksen.

En siis voinut ostaa lompakkoa. Ilmoitin kaupalle asiasta ja kysyin josko he ovat saaneet maksuni kahdesti. Eivät olleet saaneet yhtäkään maksua. Sanoivat myös olevansa tietoisia siitä, ettei luottokorttimaksu oikein aina toimi ja, että voisivat lähettää sähköpostilla PayPal-linkin jonka kautta maksaminen varmasti onnistuu. Vastauksessani kaupalle selitin, että huonoa on sellainen bisnes jossa maksajan on tehtävä enemmän työtä päästäkseen eroon rahoistaan kuin mitä niiden hankkimiseen on mennyt. Mainitsin myös siitä, että jos PayPal toimii paremmin, olisi heidän hyvä tarjota sitä verkkokaupassaan maksuvaihtoehtona eikä vain sähköpostitse niille jotka jo ovat kahdesti epäonnistuneet.

Odottaessani vastausta Ruotsista löysin toisen verkkokaupan jolla oli lompakko myynnissä, joka toimitti tavaraa Suomeen ja jonka verkkomaksu toimi. Oli suorastaan ilo erkaantua rahasta tavaraa vastaan. Niinpä tilasin sitten lompakon Isosta-Britanniasa. Tiedotin asiasta Ruotsalaiseen kauppaan. Sanoivat ymmärtävänsä.

Jäin ihmettelemään. Paljonko rahaa menee kaupalta sivu suun kun ei pidä huolta siitä, että maksaminen on mahdollista, että ostaminen tehdään vaikeaksi ja epävarman tuntuiseksi? En myöskään voi ymmärtää miksi lompakon myyntiä on rajattu maantieteellisesti. Internet on kiva juttu, se vaan ei selvästikään vielä oikein toimi.

Mutta, nyt olen siis kuitenkin, viimeinkin, uuden lompakon omistaja. Ihan hyvä se on. Ei yhtä hyvä kuin edellinen, mutta eiköhän tähänkin totu vähitellen.

Nostalgiahädän karkoitus

Olen useaan otteeseen täällä kirjoitellut verkko-ostamisesta, etenkin siitä, miten samassa verkkokaupassa hinnat vaihtelevat valitun (joko itse valitun tai automatiikan valitseman) maan mukaan, vaikka kyseessä on aivan samat bitit jotka liikkuvat pitkin interveppiä.

Nyt ajattelin taas kirjoittaa aivan samasta asiasta. Paitsi, että tässä liikkuu identtiset palat muovia.

Koko homma lähti liikkeelle siitä, että päätin etsiä iTuneksessani olevien kansikuvattomien levyjen kansikuvia verkosta. Päädyin siinä puuhassa sitten jonnekin, jossa assosioin jollain tavalla jotain johonkin ja yllättäen minuun iski mieletön nostalgiahätä. Päätin siltä istumalta korjata niitä vaurioita joita CD-kokoelmani on saanut pitkin vuosia, lähinnä opiskeluaikoina pohjanmaalla jolloin jokunen levy vain hävisi jonnekin. Ja kun melkein kaikki vinyylini varastettiin jokin aika takaperin, päätin tässä samalla korjata hiukan sitäkin. Löysin itseni CDONista.

Klikkailin ostoskoriin kaikenlaista ja vasta hetken kuluttua tajusin olevani CDONin Ruotsin saitilla. Olisikohan postituskustannukset halvemmat jos cdon.fi:stä tilaa Suomeen (joka siis on, huomasin hiukan myöhemmin, ainoa mahdollisuus)? Tätä pohtiessani mietin miten CDON myy samoja muoviläpysköitä useammalla kielellä ja valuutalla ja… no, tästähän tulikin sitten vertailu.

Kävin poimimassa ostoskoriin samat levyt eri maiden saiteilla. Hinnat postituskuluineen muunnettu euroiksi:

SE: 46,86 + 2,92 = 49,78
NO: 52,38 + 3,27 = 55,65
FI: 52,80 + 2,95 = 55,75
EU: 52,80 + 3,95 = 56,75
DK: 54,44 + 3,88 = 58,32

Karua. Tanskalaiset saavat pulittaa tasan samoista levyistä postitettuna melkein kympin enemmän kuin ruotsalaiset. Me pääsemme hiukan halvemmalla, mutta ero sweedeniin on kuitenkin kuusi euroa. Vaikuttaa, hintoja katsellessa, että CDON naureskelee matkalla pankkiin ulkomaanpellejen kustannuksella. Olisi kiva tietää millä nämä erot hinnoissa perustellaan. Onko syy vain se, ettei naapurista voi tilata vaan pidetään ostaja oman maansa rajojen sisällä globaalissa internetissä?

Toisaalta, koska interverkko on maailman suurin hinnasto ja tuoteluettelo jonka avulla on naurettavan helppoa vertailla hintoja ja tuotteita, voivat jopa tanskalaiset iloita CDONin hinnoista: Samasta levypaketista amazon.de:ssä kiskotaan hulppeat 146,42 euroa.

Vertailu iTunes Storen kanssa ei oikein onnistu: sen tarjoama valikoima on harmittavan suppea. On kuitenkin mainittava, että ne levyt jotka löytyvät iTunes Storesta ovat noin euron kalliimpia kuin mitä CDON niistä pyytää.

Tieto lisää tuskaa. Se luo myös esteitä ostolle. Kun ihmisillä on mahdollisuus vertailla, he vertailevat. Ja vaikka toistaiseksi varmaan aika harva käy näin tarkkaan läpi eri mahdollisuuksia, uskon vertailun lisääntyvän.

Nyt jäivät kauppiaat ilman rahojani, mikä nyt ei varmaan tämän yhden kaupan kannalta ole iso menetys heille, mutta hyvä huomio itselleni: Toistaiseksi voin hyvinkin elää ilman niitä levyjä, ilman joita olen onnistunut elämään jo yli kymmenen vuotta. Tämä on muistettava seuraavan kerran kun iskee nostalgiahätä.

Jos olisin verkkokauppias ryhtysin välittömästi miettimään: en sitä, miten minunlaiselleni asiakkaalle voisi myydä vaan sitä, miten välttäisin karkoittamasta potentiaalisia asiakkaita omalla tekemiselläni. Voi tietenkin olla, ettei minun kauppiaana tarvitsisi välittää sellaisesta 91,6 miljoonan euron vuotuisella myynnillä (vuonna 2007). Vaikka ehkä kuitenkin tarvitsisi, sillä minunlaiseni shoppaajat (en usko olevani ainutlaatuinen, meitä on varmaan muitakin) saattaisivat hyvinkin korottaa keskimääräisen transaktion arvoa, ja 200000 transaktion kuukausivauhdilla…

Katse taakse… päin

Tänään on Urhon, Birgerin ja Börjen päivä, mutta myös vuoden 169. päivä (karkausvuosi). Puolisen vuotta sitten ihmettelin ennustetta siitä, että tänä vuonna Suomessa avattaisiin 50000 uutta verkkokauppaa.

Jos tahti olisi sellaiset 137 uutta verkkokauppaa vuorokaudessa, pitäisi tänään puoleenyöhön mennessä ilmestyä noin 23016. uutuuttaan kiiltävä kotimainen nettiputiikki.

Minne ne kaikki uudet kaupat menneet on?

Nousee suosio, laskee suosio

Eilen sai lukea kuinka klassisen musiikin mp3-kauppa riemastui myynnistä.

Kaupan avaus osuu Deutsche Grammophonin mukaan ajankohtaan, jolloin monet ennakoivat klassisen musiikin suosion uutta nousua.

Eikä siitä ole kun vain kuin noin viikko, kun kerrottiin että rockin kuulijoista tuskin kasvaa klassisen suosijoita.

”Kiteytettynä voi sanoa, että klassisen musiikin suosio laskee ja yleisöt vanhenevat”, sanoo Tilastokeskuksen erikoistutkija Mirja Liikkanen.

Yleisö vanhenee. Kopiosuojaamaton musiikki myy. Lieneekö suosion lasku oikeasti kiinni yleisöstä? Tiedä häntä… (ja jos joku minulta kysyisi en syyttäisi rokkia, vaan sitä mautonta, hajutonta ja muodotonta tusinapoppia jota tulee kaikenmaailman hittimusiikkiradiokanavailta 24/7).

Minä ainakin olen viihtynyt Saksalaisen Levysoittimen musiikkikaupassa. Pidän sen no-nonsense ulkonäöstä. Se jopa tuntuisi huomaavan että olen Suomesta. Pieniä asioita, mutta juuri sellaisia jotka vaikuttavat siihen miten koen Deutsche Grammophonin brändinä: tyylikäs, konstailematon ja asiallinen. Ei se ole täydellinen verkkokauppa, mutta tarpeeksi hyvä: Se tuntuu hyvältä. Ainakin musiikin selaamisessa. Rekisteröinnissä ei ehkä niinkään (jossa kauppa mm. ei yllättäen enää tunnista/muista että olen Suomesta) ja on siellä muutakin ärsyttävää.

Olen kuitenkin sen verran kokematon klassisen suhteen, etten oikein tiedä mitä hankkia. Tietenkin tunnistan hittibiisejä esimerkiksi Vivaldilta, Mozartilta, Orffilta ja vaikka Bachilta tai Ravelilta. Jokusen hyvän hitaan vaikka Sibeliukselta tai Barberilta. Mutta on paljon jota en tunne. Enkä oikein osaa etsiäkään. DG Web shop, jos joku, tarvitsisi ehdottomasti hyvän suosittelumekanismin.

Ihme kauppa

Olen tässä ihmetellyt Tiimarin uutta verkkokauppaa. En jaksanut katsoa koko palvelua läpi, mutta jo nopea silmäily sai minut ihmettelemään miten vielä vuonna 2007 voi tehdä sellaisen kauppapalvelun joka heti kättelyssä on epämyyvä.

Mitä etusivulla on? Iso fiiliskuva ja kasa linkkejä, sinne ei tuoda esille yhtään mitään ostettavaa – ei suosituksia tai muita suoria linkkejä yksittäisiin tuotteisiin (joka on hassua, sillä tiimari.fi:n etusivulla on tuotteita hintoineen… jotka eivät tietenkään ole linkkejä kauppaan).

Entäs se bannerin näköinen grafiikka joka ei ole banneri? Kai se on niin että verkkokaupassa vaan on kerta kaikkiaan oltava jotain vilkkuvaa ylälaidassa viemässä tilaa.

Etusivulla ei ole mitään houkutuksia tai sisäänheittotuotteita. Sivun paras tila on käytetty fiilistelyyn. Ihan kiva, mutta lisääkö se myyntiä? No ei tietenkään. Eli aika hintava kuva, sanoisin.

Navigaatiosta ei pääse tuotteisiin vasta kuin kolmannella klikkauksella. Tunne on tuttu: se on kuin Alkossa 80-luvulla, aikana ennen itsepalvelua. Niin on myös se, kun verkkokaupassa päätyy lopuksi jollekin monista sivuista joilla ei ole tuotteita. Ei ole, sanoi Alkon myyjä tiskin takaa ja jäi tuijottamaan että menetkös siitä kiusaamasta.

Painetussa kuvastossa tuotteisiin pääsee jo ensimmäisellä sivunkäännöllä. Miksi sen pitää olla vaikeampaa netissä?

Tämän lisäksi kaikkialle lyhyen visiittini aikana seurasi virheilmoituksen näköinen muistutus siitä, että enää ei ehdi saada pakettia jouluksi kotiin. Ihan hyvä että muistuttavat, mutta eikös sitä voisi tehdä hiukan ystävällisemmin?

Tällaisiako meillä on odotettavissa ensi vuonna 50000 kpl?