Älkää toki ymmärtäkö tätä väärin. Mielestäni Helsingin Jäätelötehtaan sitruunajäätelö on todella hyvää ja tuotteen hinta on mielestäni kohdallaan. Eikä se, ettei tötterön päälle kasattu jäätelö ole pallo (kuten hinnasto väittää) haittaa esteettistä silmääni ollenkaan. Se on niin hyvää, että ne harvat kerrat (kerran pari vuodessa) kun ostan jäätelön (kuten tällaisina lämpiminä kesäpäivinä) suosin ehdottomasti kyseistä mukavan keltaista sitruunajäätelöä.
Mutta.
Mielestäni tämä ns. pallo (kts. kuva) on nautinnon kannalta aivan liian iso. Jo ennen kuin on saanut ostoksena maksettua, valuu tötterön laitaa pitkin sulaa jäätelöä. Joten kun tötterön ottaa käteensä on jo osa nautinnosta pilalla kun on jäätelöä käsissä. Yltiöpäisen valumisen estämiseksi on kiireesti käytävä jäätelömassan kimppuun ja nuoltava sulanein osa pois. Jäätelömöykyn muodosta johtuen piilee tässä suuri vaara saada keltaisia läikkiä paidalle, eikä sellainen ole omiaan lisäämään nautintoa. Eikä myöskään kiire ole nautinnollista.
Voisin tietenkin ostaa jäätelöni muovikupissa, mutta se ei suinkaan lisää nautintoa ja siitä tulee turhaa roskaa. Klassinen vohveli on se minkä minä haluan.
Määrän ja nautinnon välinen suhde on hyvin delikaatti (ja tietenkin myös todella subjektiivinen). Ei likaa eikä liian vähän, vaan sopivasti. Vertaan janoon: Janoiselle tippa vettä ei ole nautinto, tynnyrillinen vettä on aivan liikaa, mutta lasi tai kaksi on nautinnollista, ehkä jopa taivaallista.
Pääsisiköhän hätäisyydestä ja sottaisuudesta jos saisi ostettua puoleen hintaan puolikkaan pallon? Pitääpä kysyä seuraavan kerran kun tekee mieli jäätelöä.
***
Kas, avauduin samasta asiasta noin vuosi sitten lokala.orgissa kun mokasin ostamalla kaksi palloa (onneksi en sentään ostanut kolmea palloa [huomatkaa epänautinnolliset jäätelötipat kuvassa olevan miehen hanskalla]).