skrubu

Eilen kaverin synttäreillä, ruokapöydässä pääaterian yhteydessä, tulivat vaalikoneet puheeksi. Itse kerroin kokeilleeni kolmea (HS, MTV3 ja Yle) ja että jokaisesta tuli hyvin erilaiset tulokset. Juttelun aikana syntyi monia kysymyksiä kuten: Kuinka paljon vaalikoneet vaikuttavat äänestyskäyttäytymiseen, entä onko sitä koskaan tutkittu? Onko olemassa ihmisiä jotka luottavat vaalikoneen tuloksiin? Vaikuttaako brändin viihteellisyys siihen miten jonkin tietyn vaalikoneen tulosta arvostetaan (esim. YLE vs. MTV3)?

Vastauksia ei syntynyt samaan tahtiin.

Tänään olen miettinyt lisää kysymyksiä. Tarjoaako yksikään vaalikone mitään tietoa puoluetasolla? Esimerkiksi ehdokkaiden määrä/moniko löytyy vaalikoneesta per puolue. Se vaikuttaa varmastikin tuloksiin. Tai vaikka onko jollain puolueella enemmän selityksiä vastauksiinsa kuin toisella? Se olisi kiva tietää. Puolueen sopivuus omiin vastauksiin? (Jep, tuo viimeinen on IRC-gallerian vaalikoneessa)

Entä korvamerkintä? Se, että kun kerran käy vastailemassa koneessa ja saa jonkun tuloksen, voisi merkitä itselleen suosikkeja joita sitten vois palata vertailemaan myöhemmin. Ja se olisi etenkin kiva jos, seuraavissa kun(nallis/ta)vaaleissa löytyisi myös edellisten vaalien vaalikonekysymykset ja vastaukset ehdokkailta, saisi hiukan perspektiiviä. Siihen kun sitten vielä saisi tiedon siitä mitä ovat sitten oikeasti saaneet aikaiseksi…

Tietenkin parasta olisi jos vaalikoneet eivät olisi kertapläjäyksiä juuri ennen vaaleja, vaan olisivatkin vuoden ympäri toimivia politiikkakoneita joissa voisi verrata omia näkemyksiään sillä hetkellä vallassa oleviin.

Autoista, journalisteista, politiikasta ja rahasta
voi kirjoittaa internetissä kuka tahansa mitä tahansa.

Lattakiasta, molekyyliorbitaalista, kryptozoologiasta, ja investituurariidasta
voi kirjoittaa internetissä kuka tahansa mitä tahansa.

Musiikista, musiikista, musiikista ja musiikista
voi kirjoittaa internetissä kuka tahansa mitä tahansa.

Mistä tahansa
voi kirjoittaa internetissä kuka tahansa mitä tahansa.

Ja (melkein) kuka tahansa
voi lukea mitä tahansa on internetissä kirjoitettu.

(Täältä)

Koska edellinen kirjoitukseni vei vain 13 vuotta ajassa taaksepäin, siirryn nyt hiukan kauemmaksi.

Selailin vuoden 1969 Tiedonportaat-kirjasarjan osaa jossa käsiteltiin lehdistöoppia. Sieltä bongasin tiedonvälityksen teoriasta kohdan jossa journalistien ja mainostyöläisten rajaa ei periaatteessa ole. Joukkotiedottaja on joukkotiedottaja on joukkotiedottaja (lihavointi omani):

[tiedonvälityksen] teorian tehtävänä on koota hankittu tai vasta hankittu tieto aukottomaksi kokonaisuudeksi sekä paljastaa muuten havaitsematta jääviä yhteyksiä, ja auttaa laatimaan ennusteita erilaisten tehtävien toimenpiteiden tai monien kehityskulkujen yhteistuloksena syntyvien asetelmien vaikutuksista. Näin teoria palvelee joukkotiedottajien – journalistien, propagandistien, PR-miesten, puhujien – tarpeita.

Esimerkin tällaisesta teorian käytännön sovellutuksesta tarjoaa mainonta. Kun tutkimus oli paljastanut, etteivät ihmiset bensiiniä ostaessaan ostakaan tätä tai tuota polttoainetta, vaan voiman tuntoa, työnsä taitava mainosjournalisti sovitti havainnon iskulauseeksi: »Pane tiikeri tankkiin!» Tuloksena oli yksi kaikkien aikojen tehokkaimpia mainoskampanjoita. Vähemmän näyttävää, mutta taloudellisesti ja journalistisesti yhtä merkittävää joukkotiedotustutkimusta ja sen sovellutusta harjoitetaan nykyään kaikkialla. Eräissä aikakauslehdissä kirjoitukset muovataan tarkoin siihen kieliasuun joka on luettavuustutkimuksissa sanoman perille viemisen kannalta todettu parhaaksi.
–
Professori Raino Vehmas
Tiedonportaat, osa 7: Lehdistöoppi, Werner Söderström Osakeyhtiö 1969

Mainosjournalisti… ja, että yhtä merkittävää taloudellisesti ja journalistisesti kuin mainonta on kirjoitusten muokkaaminen ymmärrettäviksi. Jotenkin tuntuu siltä, että tänä päivänä ei yhtä helposti piirretä yhtäkuin-merkkiä eri massamediaa tuottavien ammattiryhmien välille.

Googlatessani Raino Vehmasta, löysin YLEn Elävästä arkistosta mielenkiintoisen ohjelman vuodelta 1974 – Viestinnän valta, vastuu ja valvonta – jossa Vehmas, Aamulehden päätoimittajan ominaisuudessa, on haastateltavana jokusen muun ohella.

Menneisyyttä on kiva kaivella.

Suomalaiset suosivat kaupunkilomia
Suomalaisten matkustusmaku muistuttaa norjalaisia, mutta eroaa ruotsalaisista, jotka valitsevat mieluiten aurinkoloman. [...] Pohjoismainen nettimatkatoimisto Travellink tutki suomalaisten, ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten matkailua.
–
YLE Uutiset, 08.07.2008, klo 13.11 (päivitetty 08.07.2008, klo 13.16)

Lomatutkimus: Suomalainen halajaa lämpöä ja aurinkoa
Huimat neljä viidesosaa vastanneista ilmoittaa unelmalomakseen rentouttavan aurinkoloman. [...] Tämä ilmenee Finnmatkojen toteuttamasta lomatutkimuksesta.
–
Iltalehti, 8.7.2008 13:31

Että näin me.

YLE on näköjään listannut Kymmenen sivustoa kaikille. Jäin miettimään, että jos minulta kysyttäisiin samanlaista listaa, joka olisi tarkoitetu suurelle yleisölle ja jossa ei olisi samoja kuin YLEn listalla, niin siinä voisi olla…

Google Reader – Tämä on tällä hetkellä mielestäni yksi parhaimmista syöteaggregaateista tarjolla. Helpottaa monien saittien seuraamista (myös kännykällä). Varoitus: syötteiden seuraaminen voi aiheuttaa riippuvuuden ja vie toisinaan ihan turkasesti aikaa.

Del.icio.us – Netissä tulee vastaan kaikenlaista, kuka niitä muistaa ulkoa (ja miksi ihmeessä sellaista harrastaisi)? Ja kirjanmerkkien tallentaminen omalle koneelle ei ole kivaa jos joskus vaikka surffaisi kirjaston koneelta. Siksipä niitä on hyvä kerätä verkkoon.

Sanakirja.org – Sanakirjat ovat käteviä, etenkin kun ne löytyvät samasta paikasta kun muukin internetissä oleva tauhka: internetistä. Monia on tarjolla, osa ilmaisia, osa maksullisia. Tämä kyseinen tarjoaa lisäosan Firefox-selaimeen, which is nice.

Flickr – Kuvien jakaminen verkossa on helppoa, kätevää ja nopeaa. Ilmaisiakin on, mutta Flickrissä voi kuvilleen saada isonkin yleisön. Tietenkin jos ei halua näyttää kuviaan kenelläkään voi niitä säilyttää vaikka omalla koneella.

Rokote.fi – Työterveyshoitaja kehui tätä. Sanoi, että heidän rokotespesialistitkin (vai mitä ne nyt oli) käyttävät tätä kyseistä palvelua. Näiltä sivuilta voi kätevästi tarkistaa tarvitseeko lomareissua varten käydä neulottavana. Kas, Ruotsissa puutiaisaivotulehdukseen olisi riskinarvion perusteella harkittava rokotesuoja. Kts. myös UM:n Uusimmat matkustustiedotteet.

Google Maps – Karttahan tunnetusti ei ole territorio (kts. Wikipedia), mutta hyvä kartta voi olla suureksi avuksi. Etenkin kätevää on mahdollisuus luoda omia karttoja, vaikka lomareissun suunnitteluun.

Montakos näitä tässä oli? Kuusi. Hmm… vielä neljä. Tämähän on yllättävän vaikeata. Helpottaa, hauskuuttaa ja hyödyttää kaikkien netinkäyttäjien elämää (verkkopankkien ja Googlen haun ohella)? Joita ei YLE listannut…

Tohtori.fi – Yksi asia jota jengi hakee verkosta on tietoa omasta tai muiden terveydestä. Siksipä varmaan on helpottavaa löytää tietoa asiasta. Varmaan ehkä jopa hyödyllistäkin.

Last.fm – Täältä voi saada musiikkisuosituksia, seurata mitä kaverit kuuntelee ja myös pitää kirjaa omista kuunteluista. Mielenkiintoista on myös seurata mitä musiikkia kuunnellaan, ne ovat hyvin erilaisia top-listoja kuin vastaavat viralliset.

Blogilista.fi – Pitäähän tämäkin sosiaalinen verkosto mainita. Blogilistalla on 16000 kotimaista blogia arjesta ja harrastuksista työasioihin ja vakavampiin juttuihin. Kannattaa myös katsoa blogispotti.fi.

Hintaseuranta.fi – Kätevä palvelu hintojen vertailuun, hiukan selkeämmän oloinen, mutta valikoimiltaan ei yhtä monipuolinen, kuin Vertaa.fi.

Siinäpä ne.

En ollut Mediapäivillä.

Yritin saada kuvaa tapahtumasta valtamedian verkkopalveluiden avulla. Palveluiden omilla hauilla – etsiessäni termein mediapäivät tai mediapäivillä – löytyi seuraavaa (en rekisteröitynyt mihinkään, etsin vapaata tietoa, enkä käynyt kaikissa palveluissa vaan vain niissä jotka tuli mieleen: ne joissa oletin olevan jotain).

HS.fi:stä löytyi lähinnä Vanhasta, Andrew Keeniä mutta myös pari muuta artikkelia. Taloussanomista ei mitään. ITviikolta ei mitään. Digitodaystä ei mitään.

Talentumin emosaitilta etsien ei löytynyt mitään, mutta Markkinointi&Mainonta tarjoaa Andrew Keeniä sekä paria artikkelia viime vuodelta. Tietoviikossa ei mitään. MikroPC:ssä ei mitään.

YLEltä ei löydy yhtään mitään Mediapäivistä. Eikä Kauppalehdestä vaikka Alma Media oli mukana sponssaamassa tapahtumaa.

Tämähän on kuin Hectorin biisistä (maanantai ei mittään, tiistai ei mittään…).

(Hakusanalla Keen löytyi joistain kyllä jotain sisältöä. Vaan kun Keen ymmärtääkseni ei ollut koko Mediapäivät en laske sitä mukaan.)

Googlella etsien löytyy Mediapäivien Vanhasta tabloidilehdiltä, MTV3:lta, Keskisuomalaiselta, Aamulehdeltä, Kalevalta ja aika monelta muulta. Andrew Keenistä, Mediapäivien tähdestä, löytyy jokunen juttu (myös niiltä valtamedian verkkopalveluilta joiden omat haut eivät tuottaneet tulosta).

Entä tuo ääretön lauma konekirjoittavia apinoita, jollaisiksi Markkinointi&Mainonnan mukaan Mediapäivien tähti Andrew Keen kutsui niitä ihmisiä jotka aktiivisesti käyttävät internettiä kommunikaatiokanavana? Mitä se tuotti Mediapäiviltä?

Monipuolista ja reaaliaikaista raportointia (jota oli mukava seurata, kiitos kaikille jotka olivat aktiivisia). Paljon muutakin kuin Vanhasta ja Keeniä.

Tässä tapauksessa sanoisin, että apinalauma voitti Keenin ihannoimat ammattilaiset 6-0.

Päivän parasta viihdettä lienee Taloussanomien artikkelin, Ylen Jungner tyrmää teräväpiirron (via), aiheuttama keskustelu tai lähinnä siis rypäs monenlaisia ja usein hyvin eriäviä mielipiteitä jotka on esitetty kronologisessa järjestyksessä. Loistava kokoelma niitä jotka tietävät jotain tekniikasta, niitä jotka tietävät vielä enemmän tekniikasta ja niitä joita Jugnerin lausunto ottaa nuppiin ihan tajuttomasti.

Jugner siis lupaa Taloussanomien artikkelissa ettei YLEn lähetystekniikka tule muuttumaan ainakaan seuraavaan kahdeksaan vuoteen. Yllättävää? No ei todellakaan. Sama heppu muistaakseni on visioinut että perinteistä televisiota ei ehkä enää ole 2010-luvun lopussa. Mielestäni Jugner tuntuu olevan lausunnoissaan jokseenkin looginen.

Televisio ei mediana ole pahemmin muuttunut syntymänsä jälkeen. Teknisesti se on muuttunut. Onhan vastaanotin saanut värikuvan, stereoäänen ja litistynyt, mutta vaikka teräväpiirto tulisikin joskus, ei sekään ole kuin vain tekninen muutos joka ei vaikuta television käyttötapaan. Ainoa uusi ominaisuus joka on tullut televisioon vuosien mittaan on teksti-TV ja sekin on ollut tarjolla kohta kolmekymmentä vuotta.

Videonauhuri, yleistyessään joskus 70-luvulla, tietenkin myös vaikutti tapaan katsella televisiota, mutta se ei muuttanut itse televisiota mitenkään. Lisäosat ovat lisäosia, olivat ne sitten nauhureita, DVD-soittimia tai surround-vahvistimia.

Teräväpiirto on ollut tulossa jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Silloin televisioita myytiin sellaisin argumentein kuin sadan hertsin virkistystaajuus, pimppinappi (kts. linkitetyn jutun viimeinen kappale) ja teräväpiirto. Nykyään televisioita myydään kontrastin, vasteajan ja teräväpiirron avulla. Vastaanottimia on aina myyty tekniikalla – nykymaailman mystiikalla. Sillä on helppo luoda tarpeita, lumota kuluttajat ja piilottaa vajavaisuudet.

Digitalisointi, kuten teräväpiirtokin, on vain yksi monista teknisistä uudistuksista television historiassa. Mutta vaikka tekniikka uudistuu, ei televisio muutu. Se on yhä yksisuuntainen ja tiukasti aikaan sidottu media joka ei ole muuttunut vuodesta 1955 mitenkään, vaikka ympäröivä maailma kyllä on. Televisio, nykyisellään, on jäänne kylmän sodan ajoilta.

Vaikuttaa siltä, että myös osa kuluttajista on tajunnut tämän, tai ainakin huomannut ettei televisio kiinnosta. Osa vielä keskittyy tekniikkaan, vaikka asian ydin on jossain ihan muualla. Itse kuvittelen, että keskustelu siitä mitä television pitäisi olla mediana olisi antoisampaa kuin teknisistä yksityiskohdista kiisteleminen.

Itseäni on ruvennut viime aikoina hiukan häiritsemään etuliite ”kansalais”, esimerkiksi sanassa kansalaisjournalisti. Mitä sillä tarkoitetaan? Mikä on journalistin ja kansalaisjournalistin ero?

Journalistilla ymmärtääkseni tarkoitetaan elantonsa journalistina tienaavaa henkilöä jolla joko on tai ei ole alan koulutusta. Ammattilainen siis.

Kansalaisjournalistilla mielestäni tarkoitetaan journalistista sisältöä tuottavaa, mutta ei siis siitä elantoaan ansaitsevaa henkilöä. Koulutuksella ei tässäkään tapauksessa ole väliä. Eli kyseessä on joko harrastaja tai amatööri.

Etuliitteen käyttö tuntuisi olevan kotoisin sieltä missä taistellaan näkyvyydestä kansalaisme… korjaan, amatöörimedian kanssa – valtamediasta – ja kuvaa mielestäni perinteisen median ajattelumallia. Ammattilaiset alleviivaavat eroa heidän ja tavisten välillä. Puhutaan muista (tai puhutellaan muita) kuin presidentti uudenvuodenpäivänä: Kansalaiset, medborgare.

Ehkä se on juuri se alleviivaus joka minua hämää.

Pirkka Aunola ehti jo kirjoittaa kansalaiscopywritereistä, mutta en muista nähneeni kansalais-etuliitettä käytettävän juurikaan muualla, vaikka vastaavia ammattilais-amatööri kenttiä on muuallakin. Periaatteessahan esim. Flickr on täynnä kansalaisvalokuvaajia, MySpce kansalaismuusikoita, maa täynnä kansalaispoliitikkoja. Netti täynnä kansalaisgraafikoita ja -taittajia.

Tästä näkökulmasta YLEn Kansalaismediakatsaus on hämmentävä spektaakkeli, eikä vain nimensä puolesta. Ohjelmassa valtamedian journalisti (ammattilainen) lukee ääneen, kerran viikossa kolmesta blogista (amatöörimedia) juttuja, tuomatta niihin mitään lisää, mitään journalistista syvyyttä. Ohjelma lienee suunnattu niille jotka eivät blogeja lue, joten ehkä pelkkä lainaaminen ilman mitään omaa annettavaa riittää.

Entä jos kuvittelisi että me kaikki, niin ammattilaiset kuin amatöörit, olemme kansalaisia, niin eikö sana kansalaismedia tai kansalaisjournalisti olisi hiukan turha? Se olisi visuaalinen ulkonäkö, puolikaari tai ehkä jopa avautuva ovi.

***

Istuin päivänä eräänä Helsinki-nimisen rakennustyömaan poikki kulkevassa linja-autossa. Tulimme risteykseen ja kuski kääntyi yllättäen matkustajien puoleen pitäen jonkinlaista listaa tai tiedotetta kädessään.

- Tässä lukee että ajetaan poikkeusreittiä. Tietääkö kukaan mikä se poikkeusreitti on?

Tätä perin heikosti päivän töihin opastettua kuskia auttoi parikin matkustajaa. Olivat kai aikaisemminkin istuneet linja-autossa poikkeusreitillä. Ne jotka olivat maksaneet matkasta tiesivät enemmän kuin se jolle maksettiin matkasta.

- Tullaanko sitten takaisin vanhaa reittiä, vai onko siinäkin joku muu?

Siihen ei osannut yksikään kansalaiskuski vastata. Supisivat vain keskenään valtaliikenteen edustajan tietämättömyydestä.

Päivitys: Kari Haakana -blogi on hämmentynyt skrubu-blogin mielestä ja sen yhdestä kommentista.

Päivitys 2: Erkka jatkaa keskustelua blogissaan ja Jaikussa.