skrubu

The Economistissa on artikkeli rikkinäisten ikkunoiden teoriasta: The ”broken windows” theory of crime is correct (20.11.2008) (via)

The researchers’ conclusion is that one example of disorder, like graffiti or littering, can indeed encourage another, like stealing. Dr Kelling was right. The message for policymakers and police officers is that clearing up graffiti or littering promptly could help fight the spread of crime.

Myös artikkeliin liittyvä keskustelu on mielenkiintoista.

Suomeksi samasta asiasta raportoi Uusi Suomi: ”Rikkinäisten ikkunoiden teoria” paljastui todeksi (24.11.2008). Ja sielläkin keskustelu aiheesta on mielenkiintoista luettavaa.

Ensimmäinen sananen töhrystä löytyy täältä.

Mitenkäs se nyt olikaan? Oliko jonkun ajatus tarjota graffiteille omaa spesifisesti dedikoitua seinätilaa? Sitähän ehdotettiin.

No, Brittein saarilla, Wadebridgen kaupungissa, tehtiin juuri kuten täällä on ehdotettu. Siellä rakennettiin 3000 punnalla (n. 3500 €) seinä vapaille taiteilijoille. Ajatuksena oli siis pitää oma-aloitteinen taide rajatussa tilassa.

Tätä virallista seinää kritisoitiin samaiselle seinälle: Siihen ilmestyi alta aikayksikön, ennen seinän virallista julkistamista, teksti ”Maksoin veroni ja sain vain tämän kurjan seinän”.

Viranomaiset ovat kauhuissaan. Joku on töhrinyt seinää jonka piti olla oma-aloitteista taidetta varten! Luvatonta tekstiä oli ilmestynyt seinälle jonka pintaa olisi, kunhan seinä olisi ehditty ’avata’, ollut lupa muokata luvallisesti muuten luvattomin keinoin.

Nyt seinän teksti on rikos joka on tutkittava ja töhry on siivottava pois. Nämä asiat tulevat maksamaan veronmaksajille ylimääräistä.

Paikallinen väki ei kuitenkaan oikein näe järkeä tuhlata rahoja viralliseen töhryseinään.

”I suppose you could say the writing is on the wall. People around here think the money could be better spent on more worthy projects.”

Mielestäni case Wadebridge todistaa sen, että rajattu alue oma-aloitteiselle taiteelle ei toimi. Ja se ei toimi kahdesta pääasiallisesta syystä.

Yksi. ”Tässä teille oma pinta, tähän saatte tehdä sitä mitä ette saa tehdä muualla mutta älkää sitten tehkö sitä muualla kun kerran annamme luvan teille tehdä luvattomuuksia luvalla tässä” -seinä ei vähennä oma-aloitteista taidetta muualla (eli rajoita sitä vain sille osoitetulle paikalle) siitä yksinkertaisesta syystä, että taiteilijoiden oma-aloitteisuus katoaa kun viranomaiset antavat luvan luoda asioita rajatusti. Kun luvaton sallitaan, ei se enää ole luvatonta: se on sallittua ja hyväksyttyä. Kiellettyjen hedelmien puutarhan sijaan tarjotaan pientä kupillista mauttomia sallittuja hedelmiä.

Kaksi. Päättävät elimet eivät pysty elämään seinän kanssa siksi, että siinä olevat viestit oletettavasti kääntyvät niitä vastaan jotka seinän pystyttivät.

HS-raati tuomitsee töhrykampanjan? Voiherranjestassentään!

Lukiessani Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoaman yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukon vastauksia, en voi kuin ihmetellä. Monet näistä vaikuttajista jotka puolustavat töhrimistä vastaavat tyhjin kysymyksin, pelleilevin sarkasmein sekä mitäänsanomattomin vastakohdin. Ja professori Juha Sihvolan käyttämä natsikortti syö HS-raadin jo heikkoa uskottavuutta suuresti.

Se, että töhryjä ei poisteta viestittää ympäristöön sen, ettei ympäristöstä välitetä ja se taas johtaa välinpitämättömyyteen joka johtaa yhä enenevämpään töhryn määrään joka lisää välinpitämättömyyttä. Se on noidankehä johon on pakko vaikuttaa. Ihmiset yleensä pelkäävät enemmän sellaisia asioita joita eivät voi kontrolloida kuin sellaisia joihin heillä on ainakin näennäinen valta vaikuttaa. Ilman töhrykontrollia epävarmuuden tunne lisääntyy ja se puolestaan, vääjäämättä, johtaa siihen, että joku käyttää tilannetta hyväkseen. Jossain vaiheessa kuvaan tulee mukaan myös rikollisuus.

Urbaanin tilan on viestittävä, että siitä välitetään ja se tapahtuu pitämällä tilasta huolta, esimerkiksi pitämällä se siistinä. Ja mielestäni siisteys on esimerkiksi sitä, ettei Kiasman tai Helsingin tuomiokirkon kylkeen ole töhritty mitään (oli se sitten miten paljon vastakultuuria, visuaalista kommunkoitintia tai vapaata vaihtoehtotaidetta tahansa) kuin myös sitä, ettei muutakaan kadulle kuseskelua tai paskomista tulisi sallia.

Onko sitten Stop töhryille juuri se oikea tapa ylläpitää siisteyttä? En tiedä. Ihan mielenkiintoista luettavaa asiasta löytyy esim. Malcolm Gladwellin The Tipping Pointista: yksi pääsyistä New Yorkin rikollisuuden laskuun 1990-luvulla oli nimenomaan nollatoleranssi (metron) töhrimistä kohtaan.

Olen tässä useamman päivän ajan niin ihmetellyt kuin myös ihastellut kaupungilla näkyvien mainostaulujen tyhjyyttä. Päivisin ne seistä möllöttävät mukavan rauhallisina ja viestittöminä kaiken kiireen keskellä. Iltaisin ne loistavat hiljaisen valkoista loisteputkivaloa ympäristöön. Vähän rauhallisempi katukuva, hiukan iloisempi mieli.

Tapahtui niihin aikoihin, että pohjoisen maamme markkinoille esiteltiin uusi pullovesi. Sen hinnasta menee osa luonnon suojeluun. Ja katso; satuin huomaamaan Lens Culture -nimisen valokuvaverkkolehden blogissa Frank Yamruksen kuvasarjan muovisista vesipulloista – Rune Lagu. Lainaan taitelijaa:

Ironically, in the developed world, demographically speaking, bottled water consumers are the folks most concerned with the very environmental and social issues associated with bottled water.
–
Frank Yamrus

Tässä oli mielestäni jotain joka huvitti minua. Ja samalla muistin näkemäni pullovesigraafit.