Aamulla mun mammani, joka muni mun, soitti ja mainitsi ohimennen että Tekniikan museossa on kiva näyttely. Ja eikun sinne. Kyseinen museo on ollut jo pitkään “pitäisi joskus käydä”-listalla. Nyt oli hyvä syy. Ja hyvä että päätin käydä.
Vitosen pääsymaksulla saa nähtäväkseen (ke-su, klo 12-16) messevän näyttelyn tekniikkaa joka lähtöön. On latomakonetta, kodinkonetta ja tietokonetta. Puhelinta, radiota ja televisiota. Rakennustekniikka, kaivostekniikkaa ja vaikka mitä.
Vaikka jo pelkät vanhat laitteet pelkällä olemassaolollaan saavat aikaan Bonk-fiiliksen, on kiva ihmetellä miten puhelinkeskuslaitteet naksuivat ja vilkkuivat kun yhdistivät puheluita. Tunsin itseni yllättäen kolmekymmentä vuotta nuoremmaksi.
Vaihtuvia näyttelyitä on Wispilänkauppaa joka koostuu noin 300 erilaisesta vispilästä, C.W. Gyldénin kaupunkikarttakokoelma sekä Mikätin — mitä sillä tehdään jossa on esillä yli 300 pientä esinettä joiden tarkoitusta ei aivan heti keksisi. Kaiken tilpehöörin joukossa oli myös teline jolla Pastanjauhannassa pariin kertaankin mainittu kaljatölkkikanan saa helpommin pysymään istuma-asennossa.
Aikaa museossa saa ongelmitta kulumaan hiukan yli kaksi tuntia ja sen päälle kun vielä ravitsee sielunsa lisäksi kehoaan hyvän palvelun ja maukkaan ruoan Ravintola Helsingessä, niin voi laskea keikan pituudeksi noin kolme tuntia. Kolme laadukasta tuntia.
Juuri puhuin tällä viikolla, että pitäisi mennä, kun viime kerrasta on kasvanut “aikuiseksi”. Jo muotoilun kannalta näyttely kiehtoo. Taitaa kuitenkin ainakin itselläni myös se pikkupoika taas herätä sisällä.
Hirveen harmi se että siellä ei saa kuvata.
Oih, tosiaan pitäisi mennä. Edellisen kerran taisin olla ala-asteikäinen, ja tuskin olen osannut arvostaa asioita yhtä intohimoisesti kuin nyt Wanhana Pieruna.
Yksi espoolaisuuden latistavia piirteitä on, etteivät Vanhankaupungin koski ja sitä myöten tekniikan museo enää ole meille vaivattomia sunnuntaikävelykohteita. Vaan pitääpä ottaa oikein asiaksi taas käydä, kun niin hyvin mainostit!
Tämä paikka laitettiin kyllä ehdottomasti ToDo-listalle. Heti siihen Raitioliikennemuseon alle, jota mainostit aiemmin.
Tässähän tuntee itsensä ihan matkailutoimiston lakeijaksi ;)
Samainen museon pihapiiri on mulla usein kävelylenkkien kääntymäpisteenä sinne ja takaisin mentaliteetilla. Museosta en itse niin piittaa, mutta ympäröivä koski on kyllä kaunis. Ja useamman niistä rakennuksista voisin ihan hyvin ottaa omaksenikin :) Tai vaan kotiutua siihen Helsingen kuistille kahvikupin kanssa katselemaan vettä ja nauttimaan natisevasta talosta ja sen tunnelmasta.
Alue on todella mukava, kyllähän siellä viihtyy vaikkei museossa kävisikään. Itse inspiroiduin tallustelemaan siellä ja sieltä sitten kotiin, kiertäen sieltä, täältä ja tuolta. Nyt on jalat vähän väsyneet.