Sheena Iyengaring kirjasta The Art of Choosing löytyi pari sitaattia jotka kirjoitin muistiin.
Ensimmäinen puhuttelee minua siksi, että siinä on jollain tasolla jotain tuttua siitä millaisena koen valokuvaamiseni. Tosin minä teen ja motivoidun asioista nimenomaan palkkion vuoksi, mutta palkkio on oma mielihyvä onnistumisessa/kehittymisessä, kaikki muu on ylimääräistä kivaa.
You have control only over your actions, never over the fruit of your actions. You should never act for the sake of reward, nor should you succumb to inaction.
—
Bhagavad Gita
Toinen on loistava esimerkki demystifioinnista.
Intuition is nothing more and nothing less than recognition.
—
Herbert Simon
Samaisesta kirjasta jäi mieleen myös termi amateur restaurant goers joka tuntui jotenkin hassulta. Olen joskus huvikseni miettinyt termiä amatöörikävelijä sellaisista ihmisistä jotka esimerkiksi kaupungilla eivät osaa kävellä suoraan, kävelevät pyöräteillä, pysähtyvät yllättäen kuin seinään ilman mitään suurempaa syytä tai tukkivat (tyhmyyttään, ymmärtämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään) tien muilta kulkijoilta (ja nimenomaan tietenkin minulta!). Eihän ne kuitenkaan ole amatöörikävelijöitä, vaan ihan tavallisia ihmisiä jotka käyttäytyvät kuin tavalliset ihmiset. Samalla tavalla ravintoloissa käy tavallisia ihmisiä eikä mitään amatöörejä. Käy siellä sitten niitäkin jotka ovat sisäistäneet ravintolakulttuurista enemmän tietoa ja yksityiskohtia, mutta ei yhden henkilön osaaminen ja tieto tee toisesta henkilöstä amatööriä. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa jos tuntee tarvetta alleviivata tasoeroja, paukutella henkseleitä ja hyväillä omaa egoaan.
Jäin myös miettimään mitä Iyengar kirjoitti valinnanvarasta ja valinnavaran illuusiosta. Miten pelkkä illuusiokin toimii motivoivana voimana. Mietin, että internet tuntuu tarjoavan suorastaan loputtoman määrän erilaisia mahdollisuuksia ja siksi on niin houkutteleva, mutta miten vähän siitä kaikesta mahdollisesta valitaan kuitenkaan käyttöön. Ehkä siksi, että on helpompi valita siitä mikä on tutumpaa, jo nähty, panostaa varman päälle, ilman isompaa riskiä ja laittamatta itseään likoon, ettei mokaa tai joudu noloon tilanteeseen. Asia joka tuli nettiä rakennellessa vastaan moneen otteeseen.
Ja miten 1990-luvun lopulla netissä tuli liikuttua niin eri tavalla. Ennen, kun netissä oli vähemmän tauhkaa (nykyiseen menoon verrattuna), tuli käytyä hyvin monilla sivuilla. Nykyään kun valinnanvaraa on monikertaisesti enemmän, ei samalla tavalla enää käy monilla sivuilla (tai ainakin tuntuu siltä), vaan arkipäiväisiksi muuttuneet palvelut (facebookit, youtubet, uutissivustot, jamitänäitänyton) tarjoavat jo sen verran valintoja, että se riittää (tai on jo sellaisenaan liikaa).
Ja miten Google Reader saa aikaiseksi saman tunteen josta kirjassa käytetään termiä TiVo Guilt. Syyllisyydentunne siitä, ettei ehdi käydä läpi kaikkea sitä minkä on itselleen varastoinut.
Ihan oli hyvä kirja tuo. Pani ajattelemaan.
