Kysyvä ei tieltä eksy, jos nyt edes tietä löytää

Jos haluaisi olla hyvä kansalainen ja pelata peliä sääntöjen mukaan, on se tehty hyvin vaikeaksi. Paljon on asioita joista ei pieni ihminen mitään tiedä, mutta jotka ovat viranomaisille ja byrokraateille erittäin tärkeitä asioita. Niinpä siis kun vastaan tulee jotain jota ei ymmärrä, pitää viranomaiselta kysyä miten toimia jotta asiat menevät oikein.

Vaan aina ei kuitenkaan kysyminen auta.

Case: Verottaja

Siinä minä sitten olin, yllättävän lyhyen jonotusajan jälkeen, verotoimiston asiakaspalvelupisteen luukulla. Istahdan alas ja tervehdin tiskin toisella puolella olevaa, mukavan oloista naista. En voi olla huomaamatta tämän todella siistiä pukeutumista, huoliteltua ulkonäköä ja timantein koristeltua kellon ranneketta.

Kysyn sen mitä tänne olin tullut kysymään. Olin toki jo netistä katsonut mitä viranomainen kertoo taiteen myynnin verotuksesta, mutta koska en tuosta mielestäni tullut hullu hurskaammaksi, päätin käydä ihan kasvokkain asiaa kyselemässä. Siispä kysyin: Jos minä yksityishenkilönä pidän valokuvanäyttelyn ja myyn sieltä teoksia, miten hoidan asian niin, että se menee verotuksellisesti oikein?

(Jännää tietenkin on se, että kun tässä on 6,5 vuotta taideopintoja takana, en muista kyllä kertaakaan tällaisen asian olleen esillä. En kyllä mitään tuollaista opiskeluaikana kaivannut – tai ymmärtänyt kaivata – mutta jotenkin, näin jälkikäteen ajateltuna, siitä olisi kyllä ollut hyötyä.)

Nainen tiskin takana ei osannut suoraan vastata. Olisin ollut aika yllättynyt jos olisin saanut vastauksen suoraan, kuin apteekin hyllyltä. Eihän kukaan voi kaikkea verotusteknistä tietää, ajattelin. Kehui sitä, että olin jo käynyt verkossa katsomassa ja täten tiesin enemmän kuin moni muu joka käy asiakaspalvelupisteessä kyselemässä asioita. Otti puhelimen käteen ja soitti jonnekin kysyäkseen asiaa. Kyseli siinä puhelun lomassa, josko minulla on Y-tunnus (ei ole, olen siis yksityishenkilö) tai jos olen ennakkoperintärekisterissä (en ole).

Siinä sitten puhelun jälkeen juteltiin kaikenlaisista asioista jotka liittyvät kysymääni ja täytyy painottaa, että harvoin olen saanut niin mukavaa palvelua mistään kuin verotoimiston asiakaspalvelussa sain. Ihan oikeasti, se oli todella mukava käynti.

Pitää kuitenkin sanoa, että olen hiukan hämmentynyt siitä, että verottajan asiakaspalvelussa eivät osanneet sanoa, miten minun pitää homma hoitaa, että se menee verotuksen kannalta oikein. Toistan: Verottaja ei osaa kertoa, miten minun yksityishenkilönä pitää toimia, jotta näyttelyssä myytyjen teosten verotus menee oikein. Vielä kerran, vaikka tämä jo rupeaa tuntumaan toistolta: Verottaja ei osaa informoida miten yksityishenkilön pitää toimia jos tämä pitää näyttelyn ja sieltä myy teoksia.

Olen pöllämystynyt. Kuka sen tietää, että miten verotus menee, jos ei veroviranomainen? Oikeasti? Miten voi olla?

Jäin sitten miettimään, että eikö tässä maassa yksikään yksityishenkilö ole koskaan pitänyt taidenäyttelyä jossa on myyty teoksia? Sekö on syy, ettei veroviranomainen osaa kertoa miten asia menee. Vai onko niin, että koska verottaja ei osaa kertoa miten asia hoidetaan oikein, on se yksityishenkilön kannalta niin ongelmallinen tapahtuma, että mieluummin jätetään sitten kaikki vero maksamatta? Vai katsotaanko taidetulot niin pieniksi, ettei niistä jakseta välittää, kunnes tietenkin sitten jälkikäteen ukaasein, jälkiveroin, koroin ja rosiskeikoin?

Luulisi verottajankin ymmärtävän sen, että jos rahasta luopumisen tekee helpoksi, rahasta luovutaan helpommin. Mutta nyt kun rehellisenä oleminen on tehty todella hankalaksi niin ettei viranomainenkaan osaa auttaa, jää miettimään mitä sellainen viestittää? Että rehellisyyden eteen on silmät sidottuina taisteltava hiki hatussa läpi epämääräisen pykäläviidakon, tallata itselleen polku jonnekin jossa ei edes viranomainen ole käynyt. Pelottavaa. Ja vielä pelottavampaa on se, että tällä tavalla verottaja ohjaa ihmiset epärehellisyyteen. Ei siksi, että ihmiset haluaisivat olla epärehellisiä, vaan siksi, että ihminen synnynnäisesti on eläin joka valitsee helpoimman tien, yksinkertaisimman tavan. Oikopolkujen syntyminen ei ole sattumaa, se kuuluu luonteeseen. Järjestelmä itse siis tukee sitä, ettei järjestelmää pidä tukea tekemällä väärät asiat helpommiksi kuin oikeat asiat.

Tässä vielä vinkki. Koska viranomainen ei osaa auttaa, ehkä joku muu osaa. Luulisi tällaisen asian tuovan ihmisiä esim. kurssille (esim. työväenopisto) jossa opastetaan ja konkreettisesti näytetään miten nämä asiat on hoidettava.

Published

5 comments

  1. Eittämättä joku Verottajalla osaa, mutta sen jonkin 1) löytäminen, 2) kiinni saaminen ja 3) asian ratkaiseminen asiakaspalvelutilanteen aikana voi olla haastavaa. Tai siis, varmaan lähellä mahdotonta. Siinä olisi dilemma joka pitäisi ratkaista.

    Voisin kuvitella että asian tekee hankalaksi verotuksen sääntöjen jatkuva muuttuminen, jolloin oikean tiedon (eli käytännössä henkilön, joka tietää) löytäminen muuttuu enemmän arkeologisen toiminnan kaltaiseksi.

    En mä oikeasti tiedä, kunhan arvailen.

  2. No siis noi verojutut on tehty täällä meidän lottovoittosyntyäsuomeen-maassa sangen monimutkaisiksi ja hankaliksi kaikin puolin. Ja olen samaa mieltä: Se on todennäköisesti aika iso syy siihen ns. harmaaseen talouteen, josta niin paljon jaksetaan messuta. Että helpompaahan se on jättää ne verot maksamatta, kun ei niitä kuitenkaan osaisikaan maksaa.

    Voihan olla, kuten Merten arveli, että joku sen mahdollisesti ehkä saattaa tietää. Vaan ei se ole helpoksi tehty. Ei veronmaksajalle, mutta ei kai sit veroviranomaisillekaan.

    Ja haluan nyt painottaa, että olen vahvasti sitä mieltä, että verotus on ihan toimiva idea. Toteutuksessa vaan mättää. Erityisesti siinä, ettei kukaan tiedä mistään mitään tai tajua niitä ohjeita.

  3. Kirjoituksesi toi elävästi mieleen sen, miten vaikeaa verottajan oli/on tietää, miten yksityishenkilön pitää toimia, kun saa mahdollisesti mittaviakin tuloja myymällä peliään AppStoressa. Luovan toiminnan verotuksesta voisi tosiaan olla joku työvänopistokurssi paikallaan!

    “(Jännää tietenkin on se, että kun tässä on 6,5 vuotta taideopintoja takana, en muista kyllä kertaakaan tällaisen asian olleen esillä. En kyllä mitään tuollaista opiskeluaikana kaivannut – tai ymmärtänyt kaivata – mutta jotenkin, näin jälkikäteen ajateltuna, siitä olisi kyllä ollut hyötyä.)”

    Tästä tuli mieleen, että 1.6. Hämeenlinnassa väittelee Outi Hägg, joka on vuosia vetänyt yrittäjyyskoulutusta TAIKin tai teatterikorkeakoulun käyneille. Outi kertoi minulle kerran, että koulutus on iso identiteettiprosessi osallistujille, sillä kautta peruskoulutuksensa he ovat kasvaneet ajattelemaan, että taiteen kauppaaminen on huoraamista. Aion mennä väitöstilaisuuteen, lähtisikö joku seuraksi?

Comments are closed.