Kohukalenteri

Kävin Itellan toimipisteessä, sellaisessa jota postiksi kutsutaan. Otin jonotuslapun. Sain numeron 26. Palveltavana oli numero 19. Ei mikään mieletön jono siis.

Katselen ympärilleni.

Joku ihmettelee mitä vikaa hänen postimerkeissään on. Nuolin niitä varmuuden varalta, kuulen henkilön sanovan. Tiskin takana palveleva henkilö pyytää saada merkit ja näyttää miten tarramerkit irrotetaan. Ai ne oli noin pieniä, toteaa asiakas hämmästyneenä.

Tässä voi jonon lyhyydestä huolimatta mennä paljonkin aikaa, totean hiljaa itsekseni.

Katselen ympärilleni.

Tämähän on nykyään vähän kuin Tiimari-vainaa, R-kiska ja pakettivarasto yhdistettynä – hiukan kevyempänä versiona kuitenkin. Karkkia ja toimistotarvikkeita. Ja kaikenlaista postin lähettämiseen liittyvää. Vain kahvikone puuttuu. Usein olisi jonottaessa kyllä aikaa hörppiä kuppi jos viideskin.

Jonotuksesta tulikin mieleen, että mitä jos jonotuslapuissa ei olisikaan numeroita vaan lyhyitä sanoja? Jonotus on toki hyvin kronologista ja vakava asia meidän kansakunnallemme, mutta mitä jos ei tietäisikään monesko on? Lapuissa lukisi vaikka punainen, lasi ja kukka. Olisikohan sellainen turhauttavaa? Siinä sitä seisoisi odottamassa kun pupua ja tähteä palvellaan, miettien, että milloin lienee vasaran vuoro. Tuleeko se ennen meisseliä? Eri vuodenaikoina voisi olla teemasanoja. Jouluna pukki, tonttu ja kuusi, ehkä glögi. Kesällä vaikka kokko, järvi ja pelastusliivit. Vappuna nenä, viina ja räntä. Tuollainen tekisi jonottamisesta hauskempaa, ainakin jollain tasolla. Etenkin jos olisi vähän hassut sanat.

Tiskillä palvellaan numeroa 21.

Katselen ympärilleni.

Huomaan yhden hyllyn päädyssä yksinkertaisen kalenterin. Isot numerot kertovat, että on 12. päivä. Numeroiden yläpuolella lukee viikonpäivä ja alapuolella kuukausi. Päätän ajankuluksi ottaa kännykällä kuvan tästä mukavan yksinkertaisesta kalenterista. Minä kun usein otan kuvia kaikenlaisesta.

Mitä sä kuvaat, ihmetteli ohi kulkenut postityöläinen. Kalenteria, vastasin. Tämän jälkeen postihenkilö tenttasi miksi kuvaan kalenteria. Mitä varten? Onko siinä jotain vikaa (kävi oikein katsomassa, että onko kalenterissa jotain väärin)? Ei ole mitään vikaa sanon, ja ihan vaan ajankulukseni kuvaan, omaksi huvikseni. Saako sitä kuvata, pohtii postipersoona ääneen saamatta vastausta kollegoiltaan. Se on vain kalenteri, sanon, eihän siinä ole mitään erikoista, miksei saisi kuvata? Missä sä julkaset kuvan, ihmettelee postityyppi. En missään, vastaan. Ai puhelimessa pidät… no, kai se sitten on okei, pohtii postin palkollinen tiskin takaa. Huomaan hymyileväni.

Nyt palvellaan jo numeroa 25. Kohta onkin minun vuoroni ja saan kirjeeni lähtemään. Ykkösluokassa, euro ja neljäkymmentä senttiä.

Hymyilen postista lähtiessäni. Vielä tunnin kuluttua olen huvittuneen hämmentynyt. En muista koskaan joutuneeni tuollaisen tenttauksen kohteeksi ottaessani kännykkäkuvia. Ehkä oikea päivämäärä on jotenkin Itellan liikesalaisuus?

Huomaan joutuneeni tilanteeseen jossa olen antanut virheellistä tietoa. En minä voi olla julkaisematta ottamaani kuvaa kuvaa postin kalenterista. Että kyllä minä sen kuvan nyt sitten kuitenkin julkaisen, ihan pakkohan se on. Sori postin henkilökunta, että sanoin muuta.

Saako siitä ottaa valokuvaa?