Ehkä eniten on viime päivinä mietityttänyt sellainen, että miten jokin kansakunta voi selvitä hengissä jos aamiainen on full jotain? Etenkin jos popsii sellaisen napaansa joka aamu, jos ei ole kylmä ja työ erityisen raskasta. Eikä liiku. Voiko aamiainen selittää eron esim. musikaalisessa menestyksessä? Että yhdestä maasta tulee paljon kansainvälisesti kuuluisaa muusikkoa ja toisesta ei? Ei kai? Mutta paljon siellä mainostettiin terveellisiä aamiaisia. En ihmettele. Vaikka ei kai se vain ole aamiaisesta kiinni.
Mutta jos aamiainen ei ole tarpeeksi epäterveellinen (ja mmm… niin herkullinen) niin mikään ei nostata verenpainetta niin kuin toimimaton ilmainen langaton verkko. Ei väliä missä tämä verkko on: hotelli, ravintola, lentokone, juna.
Termi “ilmainen langaton verkko” pitää sisällään lupauksen internetistä, tiedon virrasta ja mahdollisuudesta kommunikointiin. Se on fyysisten kahleiden irrottaja ja laulu ihmisen vapaudesta. Ja kun se ei toimi, on ihminen piinallisen tietoinen olemisestaan juuri tässä ja nyt, yksinäisyydestään muiden yksinäisten joukossa – pakotettu pysymään siinä missä on. Paitsi tietenkin jos nyt ei sattuisi esim. matkustamaan jonnekin hyvän kirjan siivittämänä, tai lähtisi kävelemään päämäärättömästi pitkin katuja ja mantuja. Kävisi moikkaamaassa tuttuja tai istuisi hetken kahvilassa tai pubissa. Vaan se on niin raskasta. On helpompi vaan olla, istua perseellään ja tuijottaa joko pientä tai vähän isompaa ruutua.
Sitten on tietenkin se, että reissussa ollessa olisi kiva pystyä suunnittelemaan menoja – majapaikassa oman huoneen rauhassa katsoa karttoja sekä julkisen liikenteen reittejä ja aikatauluja, lukea arvosteluja. Inspiroitua ja saada enemmän irti. Mutta kun ei voi. Vaikka niin on luvattu.
Onneksi tuli käveltyä paljon. Ei puhjennut otsasuoni vaikka luvattu netti puuttuikin. Keskimäärin 18000 askelta per päivä. Ehkä se sulatti ainakin osan niistä aamujen pekoneista ja makkaroista. Ja oluesta. Ehkä.
Oluesta puheen ollen. Mies meni baariin. Tai no, oikeastaan siis oli jo baarissa. Terassilla, jos ihan tarkkoja ollaan ja siirtyi siitä sitten käymälään jossa tyhjensi rakkonsa. Siinä sitten käsiä pestessään huomasi, miten käymälään astui Paikallinen henkilö, joka Miehen nähdessään tervehti. Tämä ei ole outoa, sillä tervehtiminen kuuluu asiaan täällä (siis tässä maassa, kulttuurissa ainakin, ja näköjään myös vessassa). Sitten Paikallinen henkilö ryhtyi keskusteluun Miehen kanssa.
– Kiinnostaako sinua sää? uteli Paikallinen.
Mies vastaa myöntävästi, vaikka hiukan ihmetellen, että mistä onkaan kyse.
– Mistäs päin olet? utelee Paikallinen.
– Suomesta, vastaa Mies.
– Annas kun näytän, sanoo Paikallinen, ja hamuilee jotain paidan taskusta.
Mies ehtii jo hetken pohtia josko kellarissa olevasta toiletista kuuluisi huuto yläkertaan (tuskin, sen verran taitaa musiikki pauhata) tai missä se ovi olikaan, että jos pitää nopeasti poistua paikalta. Paikallinen kaivaa esiin kännykän ja rupeaa sitä siinä sitten toiletissa räpläämään.
Mies on yhä hiukan epäileväinen, kun ei ole kotoisin kulttuurista jossa tuntemattomat tuosta vaan ryhtyvät jutustelemaan hotelli helpotuksen puolella.
– Mulla on tämmönen sääsivu, esittelee Paikallinen Miehelle kännykästä. – Tästä tykkää jo melkein 1800 ihmistä ja sieltä löytyy kyllä Suomen sää myös, jatkaa Paikallinen.
– Onpas mielenkiintoista, toteaa Mies ehkä hiukan liioitellen, mutta helpottuneena, että tässähän onkin vain kyse Facebook-sivusta eikä muusta.
– Sää todella mielenkiintoinen asia, sanoo Paikallinen ja kehottaa tutustumaan sivuunsa.
Mies lupaa tutustua sääsivuun. Keskustelu on päättynyt. Mies ja Paikallinen hyvästelevät ja poistuessaan vessasta takaisin maan päälle Mies jo rappusissa on unohtanut sääsivun nimen, koko tapahtuman omalaatuisuuden vuoksi.
Hiukan hämää näin reissun jälkeen se, ettei kukaan kiikuta pöytään valmista aamiaista. Itse pitää kaikki tehdä. Eikä ole pekonia. Eikä pikkunakkeja. Paluu kahviin ja leipään.
Ja voi olla, että suosikkisanani tällä hetkellä on grianghrafadóireacht.
Uuu, aika kauhee aamiainen! Sietikin kävellä :-D
:)